Kuskit.Oletteko väliinputojia?

Itsellä meni työpaikka sadan muun joukossa.

Extempore lähdin ajamaan taksia, kun en ole elämässäni ole ollut kuin kaksi päivää työttömänä.

6 Kuukautta sitä tuli tehtyä ihan sisulla.
Kun oli taannoin opetettu, että otettu duuni pitää tehdä kunnolla.
Sain paljon positiivista palautetta asiakkailtani ja ulkomaisille oli kiva pyörittää saittareita ympäri stadia.
Vieläkin olen kirjeenvaihdossa japanislaispariskunnan kanssa.

Syy miksi lopetin.Tekemässäni firmassa ei ajateltu/panostettu kuskien hyvinvointiin.
Vittuilua tuli aina omistajan pojalta saakka esim. vanteiden pesusta lähtien.
Korvaus 12 tunnin työpäivästä oli huono.

Jotenkin firman omistajat tuntuivat kaukaisilta feodaalijärjestelmän jäänteiltä.

95 % jutuista kuskeilla oli kehuskeluja muijista(ei omista) ja loput sitten olivatkin autopainoitteisia ja kuin kuinka hyviä kuskia he ovat.
Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vakikuskit olivat ikäänkuin pudonneet elämästä pois.
Ei ole elämässä kuin ajoa, ajoa ja satunnaisia pitoja. Kännin huuruisia iltoja, ainaista vitutusta.

No onneksi sain koulutusta vastaavaa työtä ja tienaan ihan mukavasti 8 tunnissa.
Tärkeintä on kuitenkin hermojen lepo. Ei vuorotyötä, keikkojen odottelua ja vapaa-aikaa hyvin.
Tsempatkaa kuskit. Teistä on muuhunkin, kuin elättämään isäntiä.
152149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Hyvin huomioitu antaa meille ajattelemisen aihetta.
Onneksi löytyy toisenlaisiakin taloja joissa ei ole montaa "Isäntää"

Äänestä

sä sitte otit ritolat ei siinä mitää, mut miks sun pitää tollee uikuttaa, haukut eka isäntäs ei sekää viel mitää se kuuluu niinko kuvioon kait, mutt SE et sä lyttäät viel sun kolleegaski, frendis niinku, ni se on kyljo raukkismaista. mäkin tääl hoitolassa vähä liikaa zöranneena saan sit tommosta lukee...kehuskelee viäl liksallaa voi v... se isäntäs vissiin käski sua peseen ittes,.mitä mä teen , mä masennun nyt kyl, tommosii täs . nyt mä kyl huilaan moido

Äänestä
  • Mielenkiintoista tekstiä kirjoitit, varsinkin huomioiden kirjoituksesi kellonajan. Suunnittelen gradua taksikuskeista, olisiko sinulla halua haastatteluun? Se veisi aikaasi vain noin tunnin ja pistän vaikkapa pullakahveet essolla samalla?

    Äänestä

  • lklklklklk kirjoitti:

    Mielenkiintoista tekstiä kirjoitit, varsinkin huomioiden kirjoituksesi kellonajan. Suunnittelen gradua taksikuskeista, olisiko sinulla halua haastatteluun? Se veisi aikaasi vain noin tunnin ja pistän vaikkapa pullakahveet essolla samalla?

    Voin koukata kyytiin ton hoppahummerin, jos se on päässy jo pois suljetulta osastolta. Minäkin suunnittelen taksikortin ajamista. Pelottaa vaan se kartan ulkoo opettelu. Haastellaan vaan, vaikka Sodankylän Essolla. Vahvista vielä, hyvissä ajoin ennen valomerkkiä.

    Äänestä

  • lklklklklk kirjoitti:

    Mielenkiintoista tekstiä kirjoitit, varsinkin huomioiden kirjoituksesi kellonajan. Suunnittelen gradua taksikuskeista, olisiko sinulla halua haastatteluun? Se veisi aikaasi vain noin tunnin ja pistän vaikkapa pullakahveet essolla samalla?

    tääl joku suunnittelee musta gradwurstia, mä sekoon ta..a..s asfbgÖLFB l blik.?

    Äänestä

  • apuaah kirjoitti:

    tääl joku suunnittelee musta gradwurstia, mä sekoon ta..a..s asfbgÖLFB l blik.?

    Hauskoja veijareita te taksikuskit olette! Oikeesti haluan vain blowjobin???

    Äänestä

  • lklklklklk kirjoitti:

    Hauskoja veijareita te taksikuskit olette! Oikeesti haluan vain blowjobin???

    vieläkään kumarra tarpeeks syvään

    Äänestä

ei näistä ole muuhun duuniin...katso mitä kirjottelevat!!!! Ihan nuijaa porukkaa oikeesti...tyhmillä on just sellainen liksaki kuin nää voi saada eli paska. paskalle paskaa, hahahahaha.....

Äänestä
  • Oletko vaaraksi muille kuljettajille, tai asiakkaille ?

    Äänestä

  • jonkun on ne paskahommatkin tehtävä.
    Enhän mä voi mitään että herrat ne taksahinnat arpoo itselleen.
    ja jos ihan totta puhutaan niin ei tyhmät näihin hommiin tuu ja arvaa miksi????
    hullu paljon töitä tekee viisas päääääääää!
    vai mitä?
    terv. tolppahomo stadista

    Äänestä

älä itke pikku poika.
olisit kasvanut ja muuttunut mieheksi. mutta onneksi päästiin pojasta eroon joka ei jaksanut tehdä 12 tuntista ja 6 päivää.
jos peset auton pese myös vanteet.
onneksi hermoheikot lopettaa miesten työt ja menee naisten hommiin ( 8H) 5pv.
ei tarvi tsempata koska hommat tekee ne jotka siihen KYKENEEE.

Äänestä
  • Sitä on tehty paljon kovempiakin hommia, kuin taksin ajo ja pidempiä päiviä.

    Joskus kauan sitten esim. ahtaajana.

    KYSYMYS ON SIITÄ, ETTÄ KUN ESIM NYT TEEN 10 TUNTIA DUUNIA, NIIN JOKA TUNNILTA TULEE LIKSA JA KUN KELLON VIISARI NÄYTTÄÄ 16.00 ALKAA JUOKSEMAAN YLITYÖT.

    Minä en suostu myymään vapaa-aikaani niin halvalla kuin sinä.
    Niin ja jos pidät taksilla ajoa miesten hommana, niin salli nauraa.
    Hyvin ne naisetkin jaksaa pyörittää ohjaustehostinta.
    Näkeehän se jo tolpan ohi ajaessaan, missä rapakunnossa kuskit on.(kaljamaha ja mustat silmänaluset).
    MINUSTA ON VAIN ÄÄRIMMÄISTÄ TYHMYYTTÄ AINAKIN STADISSA PAINAA 12 TUNTISIA PÄIVIÄ, KUN SAMAN SAA 8:SSA TUNNISSA.

    Äänestä

  • vai niin???? kirjoitti:

    Sitä on tehty paljon kovempiakin hommia, kuin taksin ajo ja pidempiä päiviä.

    Olet varmasti tehnyt JOSKUS yli 12 tunnin työpäivääkin, mutta teeppä sitä JATKUVASTI muutaman vuoden ajan ja keskustellaan asiasta sitten, kun sinulla on parempaa tietoa kyseisestä kokemuksesta. Rapakuntoon kyllä pääsee kun ei sinne SALILLEKAAN ehdi töiden välissä.
    Jos koet olevasi MIES, niin ei muuta kuin taksin rattiin, ja katsotaan sekä kuulostellaan miten ohjaustehostin pyörii tolpalla. (jopa hennon naisen käsissä, kun siitä joku ohi ajaa).
    Nykyisen työsi sait varmaan sukulais- tai tuttavuussuhteilla, joten silläkin on ihan turha pullistella.

    työ tekijäänsä neuvoo.
    kuka tässä on vapaa-aikaansa myynnyt.
    hai sie ahtaaja tuu sieki ajaa uutta mesee niin ei tarte vanhaa ruunaa tuda saksasta.

    Äänestä

  • Mane kirjoitti:

    Olet varmasti tehnyt JOSKUS yli 12 tunnin työpäivääkin, mutta teeppä sitä JATKUVASTI muutaman vuoden ajan ja keskustellaan asiasta sitten, kun sinulla on parempaa tietoa kyseisestä kokemuksesta. Rapakuntoon kyllä pääsee kun ei sinne SALILLEKAAN ehdi töiden välissä.
    Jos koet olevasi MIES, niin ei muuta kuin taksin rattiin, ja katsotaan sekä kuulostellaan miten ohjaustehostin pyörii tolpalla. (jopa hennon naisen käsissä, kun siitä joku ohi ajaa).
    Nykyisen työsi sait varmaan sukulais- tai tuttavuussuhteilla, joten silläkin on ihan turha pullistella.

    On ajettu taksia ja lähdetty sieltä juuri sen takia, että 12 tuntia on liian pitkä aika perheelliselle ja vuorotyö päälle.( heikko liksa)
    Niin ja se, että nyt saan takuuvarmasti saman liksan 8:ssa tunnissa, kuin ajamalla 420 eken kassan 12 tunnissa.
    Keskimääräiset viikkotunnit on kylläkin noin 45 tuntia, mutta ylitöistä tulee lakisääteinen korvaus.

    Duunimestani olen hakenut aina itse.

    Mitään miesmäistä en oikein nähnyt taksilla ajossa.
    Sahata pääkaupunkiseutua satoja kilometrejä päivässä??????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Entinen kuski kirjoitti:

Itsellä meni työpaikka sadan muun joukossa.

Extempore lähdin ajamaan taksia, kun en ole elämässäni ole ollut kuin kaksi päivää työttömänä.

6 Kuukautta sitä tuli tehtyä ihan sisulla.
Kun oli taannoin opetettu, että otettu duuni pitää tehdä kunnolla.
Sain paljon positiivista palautetta asiakkailtani ja ulkomaisille oli kiva pyörittää saittareita ympäri stadia.
Vieläkin olen kirjeenvaihdossa japanislaispariskunnan kanssa.

Syy miksi lopetin.Tekemässäni firmassa ei ajateltu/panostettu kuskien hyvinvointiin.
Vittuilua tuli aina omistajan pojalta saakka esim. vanteiden pesusta lähtien.
Korvaus 12 tunnin työpäivästä oli huono.

Jotenkin firman omistajat tuntuivat kaukaisilta feodaalijärjestelmän jäänteiltä.

95 % jutuista kuskeilla oli kehuskeluja muijista(ei omista) ja loput sitten olivatkin autopainoitteisia ja kuin kuinka hyviä kuskia he ovat.
Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vakikuskit olivat ikäänkuin pudonneet elämästä pois.
Ei ole elämässä kuin ajoa, ajoa ja satunnaisia pitoja. Kännin huuruisia iltoja, ainaista vitutusta.

No onneksi sain koulutusta vastaavaa työtä ja tienaan ihan mukavasti 8 tunnissa.
Tärkeintä on kuitenkin hermojen lepo. Ei vuorotyötä, keikkojen odottelua ja vapaa-aikaa hyvin.
Tsempatkaa kuskit. Teistä on muuhunkin, kuin elättämään isäntiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu