Halme

Iltalehdestä lainattua:

"Sairauslomalla toistaiseksi oleva kansanedustaja Tony Halme hakeutui eilen helsinkiläisen Eiran yksityissairaalaan perusteellisiin tutkimuksiin. Torstai-illan hän oli juhlinut kosteasti pääkaupungin suurissa julkkisjuhlissa."

Ainakin minun työpaikallani katsottaisiin erittäin karsaasti miestä, joka sairaslomalla ollessaan juo itsensä sairaalaan.
6426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä, varmasti katsotaan Halmeenkin työpaikalla.Tonyn tilanne on vaikea ja kovin montaa vaihtoehtoa ei miehellä ole.Niitä on tasan kaksi.
Alkoholi on petollinen aine sen on moni suomalainen mies saanut karvaasti kokea.Itsekin olen tämän helvetin joskus läpi käynyt, mutta selvisin siitä onneksi voittajana.Toivon Tonylle parasta, mutta pallo on miehellä itsellään.Siinä tilanteessa eivät muut voi paljoakaan tehdä.

Ja vielä jos joku tykkää toisen ihmisen hädällä irvailla niin siitä vaan. Se kertoo kyllä kyseisen henkilön henkisen köyhyyden.

Äänestä
  • Juttu jatkuu:

    "- Otan kaksin käsin, enkä paljoa tissuttele, mutta en kyllä sammunut. Kotiin päädyin ihan itse, ja olin kuulemma jutellut koirallekin mukavia ennen nukkumaan menoa. Sairaalaan ajoin itse autolla ja itse ajan poiskin. Nyt pidetään taas kyllä korkki kiinni, Tony Halme kertoo."

    Kuuluuko hätään se, että ylpeilee juomisillaan?

    Äänestä

  • Henkistä köyhyyttä? kirjoitti:

    Juttu jatkuu:

    "- Otan kaksin käsin, enkä paljoa tissuttele, mutta en kyllä sammunut. Kotiin päädyin ihan itse, ja olin kuulemma jutellut koirallekin mukavia ennen nukkumaan menoa. Sairaalaan ajoin itse autolla ja itse ajan poiskin. Nyt pidetään taas kyllä korkki kiinni, Tony Halme kertoo."

    Kuuluuko hätään se, että ylpeilee juomisillaan?

    TAAS tyypillisistä tyypillisinta Perujen poliittista yksisilmäisyyttä!

    "Wanhat puolueet, rikolliset kiinni.."
    MITÄ se Halme LUPASI oikein ennen vaaleja?
    Sitä lupaamista ei yksikään persu ole koskaan kyseenalaistanut!
    Turha tulla tuputtamaan Persutaivastanne!

    MInä - tavis äänestäjä - sentään lienen "Suomen ainoaa rehellistä kansanedustajaa" ja muita persuja rehellisempi, kun tunnustan:

    TEIN SUUUREN VIRHEEN KUN ÄÄNESTIN HALMETTA!

    Ei tule ääneni enää persuille, koska saen johto suojelee taparikollista ja muista piittaamatonta käyttäytymistään!

    Äänestä

  • Sarvesta kirjoitti:

    mutta onko "Persuton"-"Sarvesta" etes mies! Kukaan muu ei ole jauhanut jostakin kellokorttien lupaamisesta vai lupaskos Halme jotain muutakin. Vain tarhaikäiset kakarat voi olla niin naiveja ettei erota lupausta ja "lupausta" toisistaan.

    Eikä "Persuton"-"Sarvesta" ole koskaan äänestänyt Halmetta. Eipä taida olla vielä äänestysikäinenkään. Odottele nyt ihan rauhassa vielä ainakin 10 vuotta.

    Äänestä

  • tosiaankin! kirjoitti:

    Vaihteeksi Persuperusfani herjaa kirjoittajia!
    Mitäs väliä sillä on, kuka asian esiin nostaa?
    Vain Totuus kiinnostaa!

    Halme itse on sen ennen vaalia sanonut, ettei hän vain LUPAA, vaan hän myös TEKEE mitä sanoo!

    Siksi moni on häntä äänestänyt! Siksi ihmisillä on OIKEUS kysyä miehen sanojen perään!
    Onko se vaikea käsittää?
    Se mitä kukin on/ei ole äänestänyt on myös ei-tärkeä asia. Jokainen on äänestyskopissa yksin!

    Tottakai jokainen ymmärtää jos puhutaan vaaleissa TAVOTTEISTA ja varmoista lupauksista!

    Äänestä

  • Persuton Suomi kirjoitti:

    ...touhuihin liityvä uusi kommentti! Jännää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vauhdissa kirjoitti:

Iltalehdestä lainattua:

"Sairauslomalla toistaiseksi oleva kansanedustaja Tony Halme hakeutui eilen helsinkiläisen Eiran yksityissairaalaan perusteellisiin tutkimuksiin. Torstai-illan hän oli juhlinut kosteasti pääkaupungin suurissa julkkisjuhlissa."

Ainakin minun työpaikallani katsottaisiin erittäin karsaasti miestä, joka sairaslomalla ollessaan juo itsensä sairaalaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu