Suomi menestyy hienosti jääkiekossa, yhdessä kapunkilaisten paraatilajissa. Myös kepulaiset istuvat huomenna kannattamaan Suomea olympiakultaan. Ja tähän ehkä sopisikin tunnelman nostattamiseksi kepulaisille ja myös muille muutama kiekkoaiheinen tietokilpailukysymys.
1) Suomen jääkiekkomaajoukkueessa pelaa Torinossa neljä sellaista pelaajaa, joiden isät ovat myös useaan kertaan edustaneet Suomea ainakin MM-tasolla.
Vihjeitä: Kaksi näistä on stadilaista, yksi tamperelainen ja yksi turkulainen. Yhden näiden isien (kuka ?) siskoista on voittanut kultamitalin EM-kisoissa toisessa lajissa. Yksi näistä isäpapoista on edustanut Suomea myös jalkapallomaajoukkueessa (kuka?). Tällä herralla oli jääkiekossa oman laatuisensa tuuletusbravuuri (mikä?). Yksi näistä on edustanut Suomea sekä pelaajana maajoukkueessa että maajoukkueen päävalmentajana (kuka?). Ja sitten tämä yksi pelasi maajoukkueessa yleensä Tami "Aurinkokuningas" Tammisen kanssa samassa ketjussa (kuka?).
2) Keiden nyt Torinossa pelaavien maajoukkuemiesten veli on pelannut myös Suomen maajoukkueessa olympia- tai MM-turnauksessa. Näitä on yhteensä kolme pelaajaa.
3) Maajoukkueessa pelaa yksi sukunimeltään sellainen pelaaja, jonka sukunimikaimoja on pelannut Suomen maajoukkueessa ainakin kolme muuta. Mikä sukunimi.
4) 70-luvulla Suomen maajoukkueen hurlumheiketju, joka pani kampoihin hyvin jopa punanutuille, oli Lauri "Leuka" Mononen, veljensä Erkki Mononen ja Seppo Repo. Suuruutensa vuosina he edustivat Helsingin Jokereita, mutta olivat alunperin ihan toisesta kaupungista, jota ei minään suurena kiekkokaupunkina ole pidetty. Mistä kaupungista he olivat kotoisin?
Kaikkiin kysymyksiin oikein vastanneille kunniamaininta.
Tietokilpailukysymyksiä
19
1507
Vastaukset 19
- Heh.
1.
Nummelin (isällä oli se viulunsoittobravuuri)
Hagman
Numminen
Kapanen
2.
3: Peltonen?
4. Kouvola?- Heh.
2.
(Mikko) Peltonen
(Sami) Kapanen
? - Heh.
Heh. kirjoitti:
2.
(Mikko) Peltonen
(Sami) Kapanen
?2
(Tuomo) Ruutu
Nyt taisi tulla joka kohtaan joku vastaus? Vastauksistasi on neljä oikein. Kun vastauskohtia on yhteensä yhdeksän, arvosanaksi tulee kuusi plus eli välttävä. Siitä ei saa vielä kunniamainintaa. Lisäplussa kuitenkin siitä, että tiesit viulunsoiton. Eli pannaan 6½.
- Heh.
Mielipidepankki kirjoitti:
Vastauksistasi on neljä oikein. Kun vastauskohtia on yhteensä yhdeksän, arvosanaksi tulee kuusi plus eli välttävä. Siitä ei saa vielä kunniamainintaa. Lisäplussa kuitenkin siitä, että tiesit viulunsoiton. Eli pannaan 6½.
Parempaan ei pystynyt edes Sauli Niinistö Salon lyseosta valmistuessaan;-)
Heh. kirjoitti:
Parempaan ei pystynyt edes Sauli Niinistö Salon lyseosta valmistuessaan;-)
Mutta presidentin arvosanoihin on vielä matkaa. Saulin ja Matti Vanhasen kykenet päihittämään, mutta Tarjaa et vielä noilla vastauksilla. Hyviä vastauksia kuitenkin.
- Heh.
Ykköseen täydennystä.
1.
Jalkapalloa on potkinut Nummelin.
Kalevi Numminen on valmentanut ja pelannut.
Olisiko Matti Hagman pelannut Tammisen kanssa samassa ketjussa?
Kenenkään siskosta en tiedä mitään.Timo Nummelin on oikein. Hän potkinut jalkapalloa ja käyttänyt mailaansa viulunsoittoon. On lisäksi näistä se turkulainen.
Kalevi Numminen on valmentanut sekä pelannut. Tapparan miehiä eli Tampereelta.
Matti Hagman on voinut pelata Tammisen kanssa joskus samassakin ketjussa, mutta eräs toinen on pelannut siinä vakituisempaan. Matti Hagmanin sisar Riitta Salin on voittanut EM-kultaa Roomassa 1974 400 m juoksussa ajalla 50,14, joka on edelleen Suomen ennätys ja jolla ajalla edelleen sijoituttaisiin monissa MM- ym. kisoissa mitaleille. Hagmaninit ovat stadilaisia.
Mutta se neljäs on edelleen hakusessa eikä ole Kapanen. Tämä neljäs on helsinkiläinen ja edustanut HIFK, poikansa on pelannut sekä HIFK:ssä että Jokereissa.- Heh.
Mielipidepankki kirjoitti:
Timo Nummelin on oikein. Hän potkinut jalkapalloa ja käyttänyt mailaansa viulunsoittoon. On lisäksi näistä se turkulainen.
Kalevi Numminen on valmentanut sekä pelannut. Tapparan miehiä eli Tampereelta.
Matti Hagman on voinut pelata Tammisen kanssa joskus samassakin ketjussa, mutta eräs toinen on pelannut siinä vakituisempaan. Matti Hagmanin sisar Riitta Salin on voittanut EM-kultaa Roomassa 1974 400 m juoksussa ajalla 50,14, joka on edelleen Suomen ennätys ja jolla ajalla edelleen sijoituttaisiin monissa MM- ym. kisoissa mitaleille. Hagmaninit ovat stadilaisia.
Mutta se neljäs on edelleen hakusessa eikä ole Kapanen. Tämä neljäs on helsinkiläinen ja edustanut HIFK, poikansa on pelannut sekä HIFK:ssä että Jokereissa.Sitten se on pakosta Esa Peltonen, jos ei Hannu Kapanen?
Vai onko vielä muita mahiksia olemassa?
Tammisen ketjukaverin nimi menisi ihan arvailuksi. - Heh.
Heh. kirjoitti:
Sitten se on pakosta Esa Peltonen, jos ei Hannu Kapanen?
Vai onko vielä muita mahiksia olemassa?
Tammisen ketjukaverin nimi menisi ihan arvailuksi.Tammisen ketjukaveri onkin sitten sama Esa Peltonen
Heh. kirjoitti:
Sitten se on pakosta Esa Peltonen, jos ei Hannu Kapanen?
Vai onko vielä muita mahiksia olemassa?
Tammisen ketjukaverin nimi menisi ihan arvailuksi.Kyllä se on Esa Peltonen, joka on Ville Peltosen isä. Esa Peltonen pelasi Juhani Tammisen kanssa samassa ketjussa maajoukkueessa. Taisivatpa pelavat samassa ketjussa myös HIFK:ssa, vaikka Tami kyllä oli alunperin Turuust.
- environment
Jätän kuiteskii tentin väliin, sillä yhteenkään ei kait sopinu vakkari urheiluvastaukseni, mikä on CANADA. Siis mittään en tienny, 0 oikein.
No ei sen väliä, mulla on muailma pelastettavana, se on iso pieti se ;-) - JormaKKorhonen
...että olisisin saanut TAAS loistaa. Mutta tuo pujottelun katsominen vei voiton jopa tästä huvista. Ja Raich johtaa, mutta Palander on vain sadasosan hänen takanaan!
Kaikkiin olisin tiennyt oikeat vastaukset, Riitta Salinia myöten.
Mutta onko tuo neljäs kohta vielä vailla vastausta?
Jojensuustahan nuo pojat olivat.
Tietokilpailukysymys tämäkin: Montako j-kirjainta on Kainuun pääkaupungin nimessä? Vastaus: Ei elää kuin kaksi, kun se luovutti sen kolmannen "jiin" Jojensuulle. Kajjaani nimittäin.Jojensuu on oikein, mutta kakkoskysymyksen veljeksiin ei ole vielä löytynyt oikeaa vastausta. Ja eipä taida olla kolmoskysymykseenkään.
- JormaKKorhonen
Mielipidepankki kirjoitti:
Jojensuu on oikein, mutta kakkoskysymyksen veljeksiin ei ole vielä löytynyt oikeaa vastausta. Ja eipä taida olla kolmoskysymykseenkään.
Kakkoskohtaan:
Saku Koivun veli Mikko pelaa nytkin maajoukkueessamme, samoin Mikon veli Saku. Ja Jarkko Ruudun veli Tuomo on myös muistaakseni pelannut joskus.
Kolmoskohtaan: Olisiko Jokisia ollut muitakin kuin nuo kaksi nyt? tai Peltosia muita kuin Esa ja Ville? Niemisiä on ainakin ollut Ville ja Mika, mutta onko muita? En taida nyt löytää tähän oikeaa vastausta.
Haittaa vastausten löytämistä, kun en yht´äkkiä muista, keitä kaikkia tuossa joukkueessamme nyt pelaakaan. JormaKKorhonen kirjoitti:
Kakkoskohtaan:
Saku Koivun veli Mikko pelaa nytkin maajoukkueessamme, samoin Mikon veli Saku. Ja Jarkko Ruudun veli Tuomo on myös muistaakseni pelannut joskus.
Kolmoskohtaan: Olisiko Jokisia ollut muitakin kuin nuo kaksi nyt? tai Peltosia muita kuin Esa ja Ville? Niemisiä on ainakin ollut Ville ja Mika, mutta onko muita? En taida nyt löytää tähän oikeaa vastausta.
Haittaa vastausten löytämistä, kun en yht´äkkiä muista, keitä kaikkia tuossa joukkueessamme nyt pelaakaan.Kakkoskohdan oivalsit hyvin eli se meni nappiin.
Kolmoskohdassa hakusessa oli Kapanen. Suomen Torinon joukkueessa pelaa Niko Kapanen, joka ei liene mitään sukua näille muille Kapasille. Hannu Kapanen on toiminut sekä pelaajana että myös muorten maajoukkueen valmentajana. Hänen poikansa Sami Kapanen on ollut maajoukkuehyökkääjä. Maajoukkuekokemusta on myös maalivahti Kimmo Kapaselle. En tiedä, onko hän sukua Hannulle ja Samille, mutta kaikki kolme ovat Kuopiosta lähtöisin tai ainakin siellä kiekkouraansa aloitelleet. Niko Kapanen taas on pelannut ainakin HPK:ssa, joten on ehkä hämäläistä sukujuurta.- Heh.
Mielipidepankki kirjoitti:
Kakkoskohdan oivalsit hyvin eli se meni nappiin.
Kolmoskohdassa hakusessa oli Kapanen. Suomen Torinon joukkueessa pelaa Niko Kapanen, joka ei liene mitään sukua näille muille Kapasille. Hannu Kapanen on toiminut sekä pelaajana että myös muorten maajoukkueen valmentajana. Hänen poikansa Sami Kapanen on ollut maajoukkuehyökkääjä. Maajoukkuekokemusta on myös maalivahti Kimmo Kapaselle. En tiedä, onko hän sukua Hannulle ja Samille, mutta kaikki kolme ovat Kuopiosta lähtöisin tai ainakin siellä kiekkouraansa aloitelleet. Niko Kapanen taas on pelannut ainakin HPK:ssa, joten on ehkä hämäläistä sukujuurta.Sami Kapasen veli, siis Hannun poikia molemmat.
Niko ei ollutkaan Hannun poika.
Olenko oikeassa? Heh. kirjoitti:
Sami Kapasen veli, siis Hannun poikia molemmat.
Niko ei ollutkaan Hannun poika.
Olenko oikeassa?Kimmo on hyvinkin Hannun poika ja Samin veli, kun Kuopiosta ovat, mutta Niko ei ole sukua.
- mielipidepankille
Typerehtimisiäsi presidentin vaalien aikaan ei ole unohdettu. Ei-kepulaisena kaupunkilaisena ilmoitan, että esiintymisesti jonkinlaisena kaupunkilaisten yleisesiintyjänä on tympeää ja siihen sinulla ei ole mitään mandaattia. Mahdollisesti sinulla on oikeus esittää TUL:n suuria saavuuksia huippu-urheilussa ja verrata niitä SVUL:n saavutkisiin. Minä en sitäkään tarvitse. Kaupunkien ja maaseudun vastakkaiasettelu urheilussa on täysin tarpeetonta ja erityisesti siinä vastakkainasettelun aika on ohi.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551