Jt. nuorten perheiden äidit ja miksei myös isätkin!
Haluaisin kysyä teiltä itsekkin n. 2 vuotta naimisissa olleena puolivuotiaan vauvan äitinä, että millaista oli avioliittonne alkutaival?
Meillä nimittäin se on ollut ja on välillä aivan järkyttävää, saamme mieheni kanssa aikaan riitoja milloin mistäkin: kotitöistä (minun kuuluisi tehdä ne kaikki mieheni mielestä, koska hän käy töissä..ARGH!) mieheni harrastuksista (hän on ehkä n. 2-3 iltaa viikossa kotona, minä taas en voi oikein vauvan kanssa harrastaa mitään) tupakoinnista, rahasta ja tietenkin makuuhuoneen tapahtumista (tällaisessa tilanteessa uusi raskaus tuntuisi lähes maailmanlopulta).. :(
Mieheni "pelottelee" minua mm. uhkaamalla erota ellei "malli meidän perheessä muutu" (eli jos en ole hänen kanssa samaa mieltä em. asioista). Alkuun olin aivan järkyttynyt, sillä olen aina kuvitellut, ettei uskovaisten tarvitse koskaan käyttää moisia uhkauksia avioerosta. Haluaisinkn kuulla onko teillä samanlaisia kokemuksia? Miehelleni olen yrittänyt selittää, ettei avioero kuulu uskovaisten parisuhteen ongelmien ratkaisuvaihtoehtoihin, jolloin hän sanoo, että "kunhan vain sanoin"... Viikkoja kestävien mökötysten aikana mieheni ei lähde seuroihin, ilmeisesti koska tietää sen olevan minulle tärkeää ja uskomisen asiat ovet muutenkin hämärtyneet hänellä pahemman kerran. Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan, mutta hän toteaa vain ettei hänen tarvitse puhua ja asia on hänen omansa.
Olen yrittänyt houkutella miestä pariterapiaan, jossa voisimme selvitellä asiaa, mutta kuten varmaan arvaatte, hän ei todellakaan tunne tarvitsevansa sellaista. (?) Lisäksi olen ehdottanut, että juttelisimme uskon asioista tuttavapariskuntien kanssa, mutta sain vastaukseksi vain, että uskallakkin puhua jollekkin tästä... En ole siis kenellekkään asiasta maininnut ja kukaan ei ole mieheni epävarmuutta uskon asioissa vielä ainakaan huomannut...
Itse olen aika rikki, vauvamme on ollut vaativa ja hyvin epäsäännöllinen, mieheni muuttunut käytös ja julmat "pärjäisin kyllä yksinkin"-lausunnot, sekä huoli uskomisen asioista vievät voimia. Minua lohduttaisi kuulla näin "anonyymina" muiden ihmisten kokemuksia. Onko yleensäkkään samanlaisia ja jos on, niin mitä tehdä, ja onko toivoa paremmasta, vai tätätkö avioliitto tosiaan on?
Haluaisin kysyä teiltä itsekkin n. 2 vuotta naimisissa olleena puolivuotiaan vauvan äitinä, että millaista oli avioliittonne alkutaival?
Meillä nimittäin se on ollut ja on välillä aivan järkyttävää, saamme mieheni kanssa aikaan riitoja milloin mistäkin: kotitöistä (minun kuuluisi tehdä ne kaikki mieheni mielestä, koska hän käy töissä..ARGH!) mieheni harrastuksista (hän on ehkä n. 2-3 iltaa viikossa kotona, minä taas en voi oikein vauvan kanssa harrastaa mitään) tupakoinnista, rahasta ja tietenkin makuuhuoneen tapahtumista (tällaisessa tilanteessa uusi raskaus tuntuisi lähes maailmanlopulta).. :(
Mieheni "pelottelee" minua mm. uhkaamalla erota ellei "malli meidän perheessä muutu" (eli jos en ole hänen kanssa samaa mieltä em. asioista). Alkuun olin aivan järkyttynyt, sillä olen aina kuvitellut, ettei uskovaisten tarvitse koskaan käyttää moisia uhkauksia avioerosta. Haluaisinkn kuulla onko teillä samanlaisia kokemuksia? Miehelleni olen yrittänyt selittää, ettei avioero kuulu uskovaisten parisuhteen ongelmien ratkaisuvaihtoehtoihin, jolloin hän sanoo, että "kunhan vain sanoin"... Viikkoja kestävien mökötysten aikana mieheni ei lähde seuroihin, ilmeisesti koska tietää sen olevan minulle tärkeää ja uskomisen asiat ovet muutenkin hämärtyneet hänellä pahemman kerran. Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan, mutta hän toteaa vain ettei hänen tarvitse puhua ja asia on hänen omansa.
Olen yrittänyt houkutella miestä pariterapiaan, jossa voisimme selvitellä asiaa, mutta kuten varmaan arvaatte, hän ei todellakaan tunne tarvitsevansa sellaista. (?) Lisäksi olen ehdottanut, että juttelisimme uskon asioista tuttavapariskuntien kanssa, mutta sain vastaukseksi vain, että uskallakkin puhua jollekkin tästä... En ole siis kenellekkään asiasta maininnut ja kukaan ei ole mieheni epävarmuutta uskon asioissa vielä ainakaan huomannut...
Itse olen aika rikki, vauvamme on ollut vaativa ja hyvin epäsäännöllinen, mieheni muuttunut käytös ja julmat "pärjäisin kyllä yksinkin"-lausunnot, sekä huoli uskomisen asioista vievät voimia. Minua lohduttaisi kuulla näin "anonyymina" muiden ihmisten kokemuksia. Onko yleensäkkään samanlaisia ja jos on, niin mitä tehdä, ja onko toivoa paremmasta, vai tätätkö avioliitto tosiaan on?
Vastaukset 92
Vanhimmat
Avioliitto on kahden ihmisen liitto, jossa luvataan rakastaa toisia hyvinä ja pahoina päivinä. Jumala siunaa avioliiton. Mutta tiedäthän että ei Jumalakaan voi mitään jos toinen ei halua sitoutua avioliittoon.
Minusta tuntuu että onkohan miehesi yht äkkiä muuttunut, vai voisiko olla niin että et tuntenut aviomiestäsi tarpeeksi hyvin ennen avioliittoa?
Osa miehistä luulee että nainen on sitä varten että hän hoitaa kaiken kotona.
Mutta tälläiset miehet kannattaisi kiertää kaukaa.
Sinulle tämä voi olla vähän liian myöhäinen tieto ja siksi joudut nyt kamppailemaan.
Mutta älä luovuta, älä ala miehesi piiaksi, sillä samalla menetät omanarvon tunteesi.
Sinä olet tärkeä ihminen ja sinulla on oikeus myös omaan elämään ja omaan aikaan.
Jakakaa kotityöt ja pyydä miestäsi hoitamaan ainakin kerran viikossa lasta niin että pääset vähän tuulettumaan. Jos et saa omaa aikaa, niin ahdistut vain enemmän.
Jos miehesi ei suostu tekemään osaansa kotitöistä, niin sano että tilaat teille siivojan, sillä sinä se et ole. Avioliitossa pitää olla kaksitasa-arvoista ihmistä, muuten se ei voi toimia.
Sano miehellesi että jos hän ei lähde terapiaan, niin sinä lähdet sinne yksin.
Toivottavasti saat miehesi mukaan, mutta jos hän ei ensimmäisellä kerralla lähde sinne, niin mene yksin, minusta tuntuu että sinun on hyvä keskustella jonkun ammatilaisen kanssa, ehkä olosi vois vähän helpottua.
Älä jää yksin kärsimään.
Toivon että löydät avaimen parempaan avioliiton arkeen. Onnellisempaa tulevaisuutta sinulle!
(I Kor. 7:13-15) 13. "Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. 14. Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä. 15. Mutta, jos se puoliso, JOKA EI USKO, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa."
Erotteleeko Paavali syytä, miksi aviomies ei usko? Jättääkö hän vaimolle vaihtoehtoa, jos mies suostuu asumaan hänen kanssaan?
Onko esitetyssä ja mainitussa Mark. 10: 2-9 sekä Matt. 19: 8-9 ristiriitaa? Ei ole. Fariseuksille on heidän kovasydämisyyden tähden sallittu erokirja. Ei uskovaiselle.
(Mal. 2:16) Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. (Mark. 10: 9) "Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
Raamattu osoittaa yksiselitteisesti mitä mieltä uskovan tulee olla avioerosta ollakseen uskova.
Molemmat antavat vihittäessä alttarilla lupauksen: Tahdon (rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä, kunns kuolema erottaa). Jos tämä tahto toiselta loppuu, on liitto ennemmin tai myöhemmin tuhoon tuomittu. Kukaan ei voi uskoa toisen puolesta. Toisen puolesta voi vain rukoilla ja osoittaa häntä kohtaan rakkautta ja kärsivällisyyttä.
Mikä on kotitöissä olennaista? Eikö se, että kummallekin jää yhtä paljon omaa aikaa? Eikö se, että kummallekin jää yhtä paljon yhteistä aikaa? Yhdessä puolison kanssa, yhdessä lasten kanssa?
Miten ilmoitat tyytymättömyyttäsi työnjakoon? Kerrotko, että Sinä teet enemmän, kuin puoliso? Vai pyydätkö häntä tekemään joitain yhteisistä töistä häntä syyllistämättä? Viestisi menee paremmin perille, kun et syyllistä häntä, vaan yksinomaan pyydät. Jakakaa kotityöt yhdessä. Tarkistakaa kotitöiden jakoa riittävän usein.
Saattomiehistä
Pyydä kummankin luotettuja kotiin. Keskustelkaa yhdessä. Kaikista kipeistä asioista. Varo, että et syytä. Kerro vain, miltä sinusta tuntuu, mutta älä moiti puolisoa. Osoita arvostavasi häntä. Etsikää yhdessä toimivia ratkaisuja.
Itseäni mietityttää, että jos toinen haluaa erota tai siis eroaa ja jättää vaimon (uskovaisen) ja lapsen, niin voiko tämä vaimo uskovaisena enää koskaan sen jälkeen mennä naimisiin/ihastua tms. johonkin toiseen mieheen, jos sellainen sattuisi joskus vastaan tulemaan? Vai onko hänen elettävä yksin "aina kuolemaan saakka" niinkuin vihittäessä sanotaan?
avioero ja vanhoillislestadiolaisuus.
Aiheesta on vuoden aikana käyty useita keskusteluja. Esim. tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000014211878
Kirjoitat tärkeästä asiasta ja todella hyvin, nuori vl-äiti.
Osoittaa sinulta erinomaista kykyä hahmottaa tilannettasi, kun kykenet noin selkeästi kuvaamaan ongelmaa. Ongelmasi ovat varmasti monelle tuttuja. Lukijoista varmaan moni tunnistaa kertomuksestasi tuttuja elementtejä.
Olet lähtenyt ihailtavan hyvin aivan oikealla tavalla lähestymään asiaa: olet koettanut ottaa ongelmia avoimesti yhdessä esille ja pyrkinyt keskustelemaan niistä kumppanisi kanssa.
Kun se ei ole kantanut hedelmää, olet yrittänyt ehdottaa keskustelua puolueettoman asiantuntijan tukemana. Jos siihen onnistuisitte pääsemään, ja molemmat mieli avoimena voisitte alkaa käydä keskustelemassa eli antaisitte avioliitollenne aikaa, se voisi auttaa paljon. Pitäisin sitä ykkösvaihtoehtona.
Parisuhteessa eläminen ja avioliitto merkitsee hyvin pitkälle viestintää, vuoropuhelua, neuvottelua, toisen ja myös oman itsen aitojen tarpeiden kunnioittamista ja usein myös tosiasioiden rehellistä hyväksymistä. Ja ennen kaikkea toisen - ja oman itsen! - herkkää kuuntelemista.
Mutta kaikki viittaa siihen että miehesi ei sittenkän ole valmis keskustelemaan eli ilmeisesti puolisosi kokee että hän on kyvytön käsittelemään ongelmia. Se voi olla hänen puoleltaan todella aito kokemus.
Hän pyrkii etsimään syntipukkeja ja löytää sen toki siitä kaikkein lähimpää eli sinut. Mistäpä muualta. Hän vetäytyy omiin harrastuksiin ja syyllistyy jopa uhkailemiseen, painostaen sinua avioerolla. Se on raukkamaista.
Sitä voidaan pitää jonkinlaisena puolustusreaktiona ja se on erittäin epäreilua sinua kohtaan. Se osoittaa hänen puoleltaan aikamoista kypsymättömyyttä. Se on tietysti sinulle hyvin raskasta.
Neuvoisin sinua ottamaan todesta avioerouhkailut. Se on vakava asia. Kysy mitä hän aikoo tehdä, miten todellinen uhka ero on, ja onko hän aikeissa lähiaikoina edetä siinä asiassa. Ilmoita myös että et salli että hän käyttää eroa kiristys- ja uhkailukeinona.
On totta että monille miehille ei ihmissuhdeongelmista keskustelu ole lainkaan luontevaa, varsinkin jos miehen lapsuudenkodissa ei ole vuoropuhelua käytetty ongelmien ratkaisukeinona. Tämäkin on nimittäin taito, johon tulee harjaantua.
Vuoropuheluun ja neuvottelemiseen voi alkaa harjaantua silloinkin, kun ongelmia on tullut esiin. Se on vain vaativampaa kun ollaan jo keskellä ristiriitoja. Usein mies kokee että hän omalla käytännöllisellä toiminnallaan käsittelee ongelmiaan, siellä harrastuksissa, kavereiden kanssa, urheillessa, rakentamlla tai mitä nyt miehet sitten tekevätkin. Tekevät ennemmin kuin puhuvat.
Tämä ei kuitenkan aina riitä sillä asioiden käsitteleminen vain omassa mielessä ei auta sitä toista puolisoa. Omaa avioliittoaan voi kuitnekin jokainen pari itse ohjata pysymään hyvässä mallissa, jos siihen on aitoa halua. Tämä edellyttää kummaltakin osapuolelta antautumista vuoropuheluun.
Yksi hyvä menetelmä johon kannattaisi kaikkien nuorten parien oppia, on asioiden yksi kerrallaan ksäittely, ja mieluiten kirjoittamalla. Se on ihan tietty metodi, dialogimetodi, jota varten on tarjolla pariskunnille yhteisiä kurssiviikonloppuja: Mennään eteenpäin –toiminta.
http://www.memennaaneteenpain.fi/
Menetelmää voi tosin harjoitella ilman kurssejakin, päättämällä yhdessä että kulloiseenkin asiaan tosimielellä ja vakavasti paneudutaan. Sovitaan yhdessä käsiteltävä asia, se voi olla vaikkapa ”Mitä toivon viikonlopulta” tai vaikkapa jokin yksittäinen erimielisyyttä aiheuttanut asia. tai vaikkapa ”Oma aika” tai ”Suhteeni lapsenhoitoon” tai ”Meidän seksielämästä”. tai ”Mitä toivon meidän tekevän kesälomalla”. Tai ”Lapsemme hoidosta”, ”Tulevaisuuden haaveeni” jne. Tulee varata yhdessä aikaa vähintään puolitoista tuntia. Kumpikin istuu aluksi eri huoneessa ja saa käyttää aikaa n. 15 minuuttia. Kumpikin kirjoittaa noin 15 minuutin ajan kaikkea mitä mieleen tulee tästä aiheesta. Sitten vaihdetaan kirjoituksia, ja kumpikin paneutuu toisen ajatusmaailmaan. Sen jälkeen asiasta keskustellaan, pyrkien keskustelmaan niin että kumpikin todella tarkasti kuuntelee mitä toisella on sanottavana. Kuunteleminen ja toisen ajatusten kyseleminen on olennaisen tärkeää.
Tarvittaessa voidaan keskustelussa hahmottaa ongelamn kriittiset kohdat jotka kaipaavat ratkaisua, ja lopuksi päätetään, jos mahdollista, mitä asialle voitaisiin jatkossa tehdä. Yhdessä sitoudutaan edistämään asiaa. Miten toimittaisiin jotta asiasta ei tulisi enää yhtä suurta ongelmaa.
Tätä kirjoittamista suositellaan tekemään myös sellaisista aihesita jotka eivät ole varsinaisesti ongelma, mutta josita on hyvä systemaattisesti ja kurinalaisesti keskustella.
Menetelmästä on kirjallisuutta olemassa, mm. Maija ja Pekka Nymanin kirjat käsittelevät tätä metodia, sillä he ovat tuoneet metodin Suomeen.
Ja tottakai on tarpeen, että usein kirjoitetaan myös tilanteessa, jossa ei ole mitään "ongelmaa" päällä, halutaan vain vaihtaa ajatuksia ja jäsentää tilannetta, missä mennään.
On myös muita tapoja kehittää parisuhdetta. Yksi tärkeimpiä asioita on se että suhteessa molemmat voivat kehittää omaa rikasta sisäitä, henkistä elämäänsä. Kummankin tulee saada ihan omaan käyttöönsä niitä ”vapaailtoja” ja aikaa omalle itselleen ja omille ystäville.
Kehottaisin sinua myös ”hellittämään”. Toisin sanoen, kun tulee tilanteita, jolloin petyt puolisoosi ja hän käyttäytyy toisin kuin odotat eikä täytä toiveitasi, olet ikään kuin hänen ”vallassaan” ja saatat tuntea itsesi hylätyksi ja surkeaksi. Jos suinkin voit, pyri kääntämään ajattelusi toisin päin. Lakkaa odottamasta puolisoltasi mitään. Älä odota yhtään mitään. Hyväksy hänet sellaisenaan, hän on mitä on. Tee elämästäsi mahdollisimman paljon sellaista millaiseksi sen itse haluat, mutta älä odota toiselta siihen mitään panosta. Jätä hänet silleen.
Mutta kanna samalla omalta osaltasi vastuu parisuhteesta ja myös omasta itsestäsi: tartu tomerasti itse omaan elämääsi ja toteuta asioita joita itse pidät itsellesi arvokkaina. Esimerkiksi kun mielesi teke seuroihin mutta puolisosi ilmaisee, ettei halua lähteä, kerro hänelle että se on OK että hän jää kotiin. Mutta koska seuroissakäynti on sinulle tärkeää, sinä tällä kertaa joka tapauksessa menet. Tämä saattaa tuntua erittäin vapauttavalta. Ainakin sinulle, mutta ehkä myös puolisollesi. Vältä pakkoja ja rituaalinomaisia toimintoja, joita usien saattaa parisuhde-elämän alkaa rakentua, ahdistavuuteen saakka.
On nimitätin todettu, että se vanha viisaus, jonka Tommy Hellsten on muotoillut, pitää paikkansa: Sen saat mistä luovut.
Luovu siis odotuksistasi toisen suhteen ja satsaa itseesi. Oman itsen hoitaminen on usein parasta parisuhteen hoitoa.
Todella hyviä neuvoja, Paula E !
Loistavaa tekstiä ja viisaita neuvoja meille kaikille! :)
Onko mahdollista, että sinulla itselläsi on synnytyksen jälkeinen masennus ja väsyminen, joka on yleisempää kuin luullaan.
Onneksi siihen löytyy apua.
Mies on perheen pää. Sinun vaimona tulee kunnioittaa häntä ja rukoilla hänen puolestaan.
Kahdeksankymmenluvulla alkoi tämä kotitöiden tasapuolistaminen ja samalla avioliitot alkoivat kaatua rytisemällä.
Ei noin pienessä perheessä ole kotitöissä jakamista, jos vaimo on terve ja reipas ja jos mies hoitaa kodin ulkopuolisen perheensä elatus velvollisuutensa.
Se, että miehesi haluaa usein vieläkin aikaa itselleen ei ole oikein. Hän on sitoutunut kanssasi liittoon ja hänen tulee se myös huomioida, että keskinäinen liittonne on tärkein asia Jumalan jälkeen. ja sen eteen tulee tehdä kaikkensa.
Uskon, että hän löytää tasapainon tähän asiaan.
Varoitan sinua kuitenkin siitä, että älä mene siihen ansaan, joka ympäri maailmaa villitsee ihmisiä ja särkee heidän avioliittojaan,
miehen ja naisen tasa-arvoistaminen, jonka noin sanotut naisasianaiset saivat aikaan, välittämättä ollenkaan Jumalan antamista ohjeista.
Jumalan ohje on rikottu ja sana kierretty,siinä että mies on perheen pää. Naiset ovat käyneet kriittisiksi miehiänsä kohtaan ja tarkastelevat heitä väärässä hengessä ja siitä on saanut alkunsa jatkuva nurjamielisyydessä eläminen.
Jos miehesi on vielä niin epäkypsä, että et voi hänen kanssaan sopia asioista tai keskustella niistä, sinun kannattaa etsiä täällä netissä oleva nuorten äitien keskustelu ryhmä, olen kuullut siitä olevan apua äideille. Älä kuitenkaan noudata ohjeita, jotka ovat Jumalan sanan vastaisia. Rakasta perhettäsi, ole pitkämielinen ja kärsivällinen, niin sinä tulet voittamaan. Rukoilen puolestasi ja uskon sinun ja miehesi voittavan Jeesuksessa nämä alkutaipaleen ristiriidat. Rakkaudella voitetaan.
Mies on perheen pää jos hän on sen arvoinen. Niinkuin sinä suhtaudut kriittisesti siihen että naiset vaativat tasapuolisuutta, minä kavahdan tuota lausetta, että mies on naisen pää. Niin paljon sitä on aikojen saatossa käytetty väärin ja alistettu naisia. Kultainen keskitie tuossakin asiassa on varmaan se paras, mutta joka perheessä kuitenkin omanlaisensa ja omannäköisensä.
"Mies on perheen pää. Sinun vaimona tulee kunnioittaa häntä ja rukoilla hänen puolestaan."
Voi pyhä, sanonko mikä...?
Siellä on taas yks mies päässyt koneen äärelle kirjoittamaan teksitä joka oikeuttaa alistamaan naisen.
Mutta eiköhän tästäkin tätä mieltä olevat saa aikanaan palkkansa...
Mutta asiaan: Jumala loi miehen ja naisen, naista ei luotu miehen palvelijaksi!
Kumpikin sukupuoli on yhtä tärkeitä Jumalalle, jotkut ihmiset vaan ottavat tuomaroinnin omiin käsiin ja yrittävät alistaa naista ja vieläpä Raamattuun vedoten, hyi teitä!
Sinulla on samat oikeudet kuin miehelläsikin ikiomaan elämään. Jos sinä et pidä itsstäsi huolta niin kuka niistä pitää huolta.
Ei kukaan voi jaksaa terveenä elämäänsä jos koko ajan on vain toisen tarpeista huolehtimassa.
Minusta joku kirjoitti hyvin, että laita oma elämä kuntoon, niin sitten olet miehesi kanssa tasavertainen keskustelemaan.
Ei kukaan tule sinulle kotiin tarjoamaan apua, siksi sinun pitää sitä itse hakea.
Rakasta sen verran sinulle lahjaksi annettua elämää, että et käytä sitä toisen alistamana.
Minäkin olisin avun tarpeessa. Hyvä Malar!
>...sinulla itselläsi on synnytyksen jälkeinen masennus ja väsyminen, joka on yleisempää kuin luullaan.
Onneksi siihen löytyy apua.>>
Mainitset tuon että apua löytyy.
Osaatko vielä ystävällisesti neuvoa, mistä?
Älä vesitä Jumalan sanaa,
niin kuin se niin monissa asioissa on vesitetty ihmisten toimesta, jotka eivät ota todesta Jumalan sanaa. Luuletko, että avioliitot olisivat tuossa vaara- ja kaaostilanteessa, missä ne tänä päivänä ovat, jos Jumalan sana olisi arvossaan. Jumala sanoo Malakia kolmosessa, että "Minä Jumala en muutu, ettekä te Jaakobin lapset herkeä."
Jumala ei muuta sanaansa sinunkaan takia, vaikka sinä sen niin haluaisit tapahtuvan, koska olet sitä mieltä, että vain kelvollinen mies on perheen pää.
Jumala ei muuta sanaansa senkään takia, jos suomalainen mies on menettänyt kyvykkyttään perheensä päänä olemiseen. Suomalaisten miesten puolesta tulee rukoilla erityisesti, jotta he jälleen tulisivat vastuullisiksi miehiksi ja rohkaistuisivat ottamaan vastuullisen perheenpään paikkansa.
Viisas vaimo tietää, että kunnioitettu ja rakastettu mies, kasvaa pikkuhiljaa vastuullisuuteen. Mutta mies, jota halveksitaan ja arvostellaan, menettää miehisyyttään ja hänen halunsa olla vastuullinen perheenpää hälvenee. Näin on pitkälle, viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana tapahtunut ja avioliitto kriisit jatkuvat, kunnes Jumalan sana saa kunniansa.
Asenteesi kumpua Jumalan sanasta, vaan ihmisen järkeilystä, joka vie usein harjaan. Jatkuvat kahinat avioliitossa tekemättömistä töistä tai mistä tahansa asiasta, kuluttavat puolisoiden voimavaroja niin, että lopuksi molemmat ovat syvyydessä ja kyvyttömyydessä, mutta jos vaikkapa toinen tekee parannuksen ja tuo rakkauden liittoon, katsomatta puolison ns. huonoihin puoliin, on voitto jo osittain saavutettu. Se puoli tulee ainakin voittamaan, joka tuo Jumalan sanan elävänä avioliittoonsa, kärsivällisyyden, pitkämielisyyden, rakkauden, nöyryyksen j.n.e, sillä Jeesus on silloin läsnä ja ihmeitä tapahtuu. Kaikki liitot eivät koskaan tule olemaan täydellisiä, mutta rakkaus on joka voittaa ja peittää syntien paljouden ja Jumalan sanan noudattaminen perheessä tuo vapauden ja onnen. Se ei tarkoita sitä, että asiat hetikään aina luistavat kuten puolisot itse haluavat, vaan se tarkoittaa sitä, että he saavat voiman sietää huonojakin asioita ja he saavat kiitollisuuden kiittä huonoista ja hyvistä päivistä. Vasta kerran, voitettuamme itsemme Jeesuksessa ja nostettuamme Jumalan sanan itseämme ylemmäksi, kun saamme voittopalkinnon, sijan ikuiseen kotiin, olemme vastoinkäymisitä vapaita. Täällä vastoinkäymiset kuuluvat elämään, mutta Jumalan mielen mukaisella asenteella ne tulee aina voitetuiksi.
Elämä on uskovaiselle onnellista vaikeuksienkin keskellä. Jeesus sanoo: "Rauhan Minä jätän teille, minun rauhani, maailma ei voi sitä pois ottaa." Maailma melskaa, mutta Jeesukseen uskova elää melskeen keskellä rauhassa ja ilossa, koska hän ottaa Jumalan sanasta ja Pyhän Hengen auttamana elää sanan todeksi.
Kehotan sinua vakavasti tarkistamaan käsitystäsi miehen ja naisen suhteesta.
Käsityksesi vastaavat ääri-islamilaista suhtautumista ja talebanien aikaista naisten kohtelua Afganistanissa. Sinun käsityksissäsi ei ole mitään kristillisyyden mukaista ajattelua.
Tietosi avioerojen syistä eivät pidä paikkaansa.
Menneinä vuuosituhansina naisilla ei ollut koulutusta eikä ammattia, joten heidän oli toimeentulon tähden pakko jäädä pahankin miehen alistamiksi.
Mutta nykyisin naisen ei tarvitse alistua epätyydyttävään liittoon sillä hänellä on yleensä omakin ammatti. Hän ei ole riippuvainen miehestä taloudellisesti, ei siis miehen elätettävänä, mihin sinä tähtäät.
Nykyään avioliitto on kahden tasaveroisen aikuisen ihmisen sopimus, liitto joka turvaa seuraavan polven vakaan ja hyvän kasvatuksen ja tarjoaa miehelle ja naiselle onnea ja iloa sekä parhaimmillaan elämänmittaisen kumppanuuden.
Avainasia rakkaudelle on on tasaveroinen kumppanuus.
Se on myös kristillisyyden mukaista ajattelua sillä Jeesuksen opetustenmukaan kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä samanarvoisia ja heidän tulee keskenään olla tasa-arvoisia. "Ei ole rakkautta ilman oikeutta."
Tiedätkö rakas ystäväni, että jokainen tulee Jumalan kouluttamaksi, joka Hänen omansa on.
Jokaisella Jeesukseen uskovalla on monen moisia kokemuksia ja aina ne eivät tunnu hyviltä, mutta aina ne kasvattavat.
Minä itse olen saanut aina avun suoraan Jeesukselta, Hän on parantanut minut kaikista vaikeuksistani ja tehnyt minusta vapaan ja iloisen. Se, että kaikki eivät samaa koe, johtuu siitä, että kaikki eivät usko sanaan niin kuin se meille ilmoitetaan. Jeesus elää varmasti ja Hän on ristillä sovittanut meidän syntimme ja sairautemme ja meidän ei tarvitse muuta tehdä kuin uskoa, niin Jumala toimii.
Usko sydämmestäsi ja puhu Jeesukselle kuin parhaalle ystävällesi kaikesta, niin ilosta kuin surusta, pahoista ja hyvistä tunteista, aivan kaikesta, Hän kuulee ja totisesti auttaa.
Jumala on viisaudessaan myös luonut meille tarpeen toisen ihmisen yhteyteen ja Hän on antanut kyvyn ihmisille auttaa toinen toistaan.
On keskusteluryhmiä ja terapiaryhmiä ja hyviä lääkkeitä, joista on apua. Omasta terveyskeskuksesta ohjataan asiassa eteenpäin. Älä jää yksin murheesi kanssa, vaan etsiydy tuen piiriin. Minä rukoilen puolestasi ja tiedän, että Jeesus tulee auttamaan sinua, sinusta tulee todella vapaa ja vahva Hänessä.
Sinä Malar olet mies, eikö niin? Sille en usko että kukaan nainen voisi kirjoittaa noin naista alentavaa tekstiä kuin sinä!
Kirjoitit, että:
"Kaikki liitot eivät koskaan tule olemaan täydellisiä, mutta rakkaus on joka voittaa ja peittää syntien paljouden ja Jumalan sanan noudattaminen perheessä tuo vapauden ja onnen."
En ole tietämätön, vaan ymmärrän että avioliitossa on monesti ongelmia, niin meilläkin, mutta pyrimme keskustelemaan ne pois päiväjärjestyksestä. Mutta on jos naisella on asenne, että mies on perheen pää, niin miten voidaan saavuttaa tasa-arvoinen keskusteluyhteys?
Lisäksi haluan nostaa tässä esille vielä yhden kohdan kirjoituksestasi:
"Mutta rakkaus on joka voittaa ja peittää syntien paljouden."
Eli kirjoituksesi voi rohkaista elämään avioliitossa ihan miten vain ja sitten pitäisi antaa rakkauden peittää koko asia.
Minä taas olen sitä mietlä että liian monessa avioliitossa nainen on joutunut kärsimään jo ihan liikaa tätä sinun synnin paljoutta, joten sitä ei tarvita enää yhtään lisää.
Jos esim. perheväkivalta kukoistaa perheessä, niin kyllä siitä on pois päästävä.
Kyllä synninkin paljoudella on merkitystä ja omaa elämää pitää sen verran arvostaa että ei suvaitse millaista vain kohtelua.
Malar, uskovainen pappi on saarnannut, että mies EI ole HERRA JA HIDALGO talossa.Siis naista ei omisteta.Asian todellinen laita on sellainen, että toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.Ylimielinen asenteesi suorastaan puistattaa minua ,anteeksi nyt vaan.
Tai voit yrittää soittaa suoraan mielenterveystoimistoonkin.
Mutta hae apua, ennen kuin masennuksesi jättää jäljet lapsiisi.
Sinun ei tarvitse jaksaa yksin.
Lisäksi kannattaa varmasti rukoilla, niin kuin Malar neuvoi, mutta se ei sinua yksistään paranna.
(Toki ihmeitä voi tapahtua.)
Olethan pystynyt puhumaan miehellesi, miettikää miten hän voisi olla avuksi sinulle.
Toivottavasti olosi paranee!
Olen siitä pahoillani, että sinulla ei ole mitään mihin voisit verrata näitä opetuksia, jotka ovat sanasta. Lue sanaa, keskutelemme sen jälkeen. Tiedän monen avioliiton pelastuneen ja parantuneen, kun puolisot ovat asennoituneet ja ojentautuneen Jumalan sanan mukaan.
Minä myös kehotan sinua vakavasti tarkistamaan ajatusmaailmaasi, peilaamalla sitä Jumalan opetuksiin.
En todella tarkoita, että nainen missään liitossa saa jäädä alistetuksi ja elätiksi, vaan tarkoitan, että oikea opastus, joka on Jumalan sanasta, saa aviopuolisot oikeaan asenteeseen toisiaan kohtaan ja rakkaus, joka voittaa kaiken, tulee liittoon pysyvästi mukaan. Se ei liittoon mukaan pääse, jos siellä arvostellaan, alistetaan ja ollaan pahalla mielellä.
"Vaimo on miehen kallein aarre ja onnellinen se mies jolla on viisas vaimo". Sitten, kun mies nuo edellä mainitut asiat huomaa, hän totisesti rakastaa ja suojelee puolisoaan ja liittoaan.
O.M = malar...
On erittäin huolestuttavaa ja vakavaa, että sinä esität nuorille naisille ja äideille alistumiseen ja alistamiseen johtavia neuvoja! Esittämäsi ajatukset ponnistavat sellaiset kulttuurista ja aikakaudesta, josta myös me vanhoillislestadiolaiset olemme pääsemässä irti. Yhteiskunta tasa-arvoistuu, eikä siinä ole mitään pelottavaa. Älä tietämättömän esitä väitteitä tasa-arvoisuuden ja naisten emansipoitumisen vaikutuksesta avioliittojen kestämiseen!!
Kulttuuri, johon ohjaat aloittajaa - samalla ehkä muitakin - oli patriarkaalista ja mieskeskeistä. Nainen alistui miehen tahdon alle, vaikka mies olisi pettänyt, raiskannut, hakannut jne. Tiedän useita vl-perheitä, joissa mies hakkaa vaimoaan, mutta vaio ei uskalla lähteä, koska eroaminen on niin suuri sosiaalinen häpeä. Eroaminen on joissaki tapauksissa hyvä asia, joten kannattaa kannattaa olla hiljaa vl:ien eroamisesta, koska useilla on taustalla vakavia syitä.
Tehkää hyvät lukijat omat johtopäätöksenne Malarin suhteen. Hänen neuvonsa ovat hyviä esimerkiksi avun hakemisen suhteen, mutta lähtökohtaisesti jo se, että miehen käytökseen hatenaa syyt vaimon mahdollisesta/kuvitteellisesta masennuksesta, edustaa juuri sitä samaa mieskeisyyttä ja sovinismia, mitä se kulttuurikin edustaa, johon Malar on neuvomassa aloittajaa.
Uskotko malar oikeasti että vaimo voi rakastamalla, palvomalla tottelemalla miestään kaikessa muuttaa tämän hyväksi? Tuollainen asenne on tosi pimeä!!
Eiköhän se mene paremminkin niin että mies tottuu passaukseen ja siihen että saa mennä ja tehdä mitä haluaa. Ja vaimo alistuu osaansa ja lopulta kumpikaan ei voi ajatellakaan että asiat voisivat olla toisin. Ja elävät onnettomina ja etäisinä toisilleen elämänsä loppuun asti.
Jaaha eli selitys avioliittojen ongelmiin löytyi: tasa-arvo.
Onnellisen avioliiton salaisuus on siis: Vaimo hellan ja nyrkin väliin ja kuriin ja nuhteeseen. Siinä ei voi päljon luontevasta ihmissuhteesta puhua jos toinen tekee mitä haluaa ja toinen hymistelee.
Oikeasti uskon että on sellaisia miehiä ja paljonkin jotka eivät sovellu perheen pääksi. Keskinäinen kunnioitus tarkoittaa minun mielestä sitä että molemmat kunnioittavat toisiaan ja päätökset tehdään yhdessä. Toinen voi olla dominoiva osapuoli henkilökohtaisista ominaisuuksista johtuen, mutta se ei välttämättä ole mies. Ja se että toinen on vahvempi ei tarkoita sitä että toinen alistuu.
Minä kirjoitan tälle palstalle vain yhdellä nimimerkillä. Enemmän palstaa seuraavat tietävätkin sen.
"Asenteesi kumpua Jumalan sanasta, vaan ihmisen järkeilystä, joka vie usein harjaan."
hieman tarkemmin. Onko tämä jotakin vl-kapulakieltä?
toopeja.
Vaikka lukisi palstoja kaiket päivät ei voi tietää kuinka monella nimimerkillä joku kirjoittaa tai millä kaikella tavalla feikkaa.
Se asia on vain feikkaajan itsensä tiedossa.
Toivon, ettet feikkaa O.M mutta varma en voin olla.
>makuuhuoneen tapahtumista (tällaisessa tilanteessa uusi raskaus tuntuisi lähes maailmanlopulta).>
Musta toi sun miehes kiukuttelu kuulostaa ihan tasan vaan siltä että se ei oikeen jaksa sulataa tätä seksitöntä liittoa ja kiukutelee sen takia. Naisesta voi olla ihan sama harrastaako seksiä mutta miehestä puoli-vuotta on ikuisuus.Ja se ettet halua raskaaksi tulon pelossa seksiä loukaa miestäsi koska - miehes ajattelee ettei näin pian edellisen jälkeen "voi" alkaa odottamaan lasta ja pelkosi on "turhaa" ja syrjit häntä väärin perusten.Ja muutenkin mies ajattelee seksitä erilailla kun nainen ja myös kokee sen erilailla.
Ainakin meillä tätä asiaa on keskusteltu ja puitu. Mua ei vaan kerta kaikkaan kiinostanut monestakaan syystä. Itse taas koin loukaavaksi sen että kun tasn tietää että raskaaksi voi tulla noin 6 viikko synnytyksetä niin ei hirvesti kiinostanut aloittaa hommaa alusta.
Eli en todella tarkoita että jos itsestäsi siltä tuntuu ettet halua seksiä raskaaksi tulon pelossa niin se on ihna ok. Mutta musta tuntuu että tämä asia on se mikä teidän ja monen vasta-avioituneen parin välillä hiertää. Ja myös monen muunkin parin välillä.
Mikä on oikein ja mikä väärin siinpä onkin sitten kysymys?
Miten voisi hyväksyä ajatuksen että seuraava lapsi tulee heti uuden perään? Miten pääsee yli synnytyksestä? Tai miten jaksaa vaativan (kokemuksella) vauvan kanssa jos alkaa odottamaan seuraavaa? Omalta kohdalta voin sanoa kaikkiin kohtiin että erittäin huonosti nämä asiat ovat hyväkyttävissä ja tiedän että on erittäin vaikeaa nähdä niissä mitään siunausta.
Mitäpä jos töksäytät suoraan että - seksin puutettako kiukuttelet?
Onko Sinusta Jumalan mielen mukaista, että mies uhkailee avioerolla? Mielestäni ei.Jumalan Sanan mukaista olisi, että pystyttäisiin tasavertaisesti keskustelemaan asioista.
Ei se ole Jumalan mielen mukaista, mutta sitä tapahtuu, niin kuin muitakin asioita jotka eivät miellytä Jumalaa.
Luulenpa, että niihin ei kannata kiinnittää huomiota, vaan ohittaa ne uhkailut. Nuoret miehet erityisesti, ovat jossakin vaiheessa hyvinkin raakoja, puolustautuessaan. He eivät ole samoin kuin naiset sanavalmiita ja sen takia he päästävät suustaan tökeryyksiä.
Rakkaus on se, joka rakentaa. On kahdenlaista rakkautta, toinen on sielullista, eli ihmisestä itsestään lähtevää rakkautta, joka aikansa kestää ja lakastuu. Toinen on Jumalasta lähtevä ikuinen rakkaus ja tämän rakkauden voimin tapahtuu ihmeitä, ihmiset tulevat terveiksi ja vapaiksi, perheet eheytyvät ja Jumalan erityisesti säätämä ja rakastama instituutio, eli avioliitto tulee uudeksi ja vapauden henkiseksi ja onnelliseksi. Jeesus tekee ihmeitään ja monet todistavat siitä.
ei tee IHMEITÄ jos TOISELLA ei ole mitään HALUA siihen.
Jumala tekee ihmeitä sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa. Hän kääntää miehen mielen vaimon puoleen ja lasten mielen vanhempien puoleen...
Hän on kaikki voipa, eikä ole mihinkään sääntöön kytketty.
Käväise kertoilemassa näistä ihmeistä kyseiselle aviomiehelle.Minä suosittelisin ihan perheterapiaa, sekä ,mikäli mahdollista, keskustelua muiden uskovaisten avioparien kanssa.
Miksei myös ihan sielunhoidollistakin keskustelua.
Keskustelua uskonasioista.Kahdenkeskistä keskustelua.Nimittäin:jos MIES on siihen valmis,tajusitko?
Monet miehet käytäytyy just näin kun ne ei osaa voi halua ja pysty puhumaan siitä miltä seksittömyys liitossa tuntuu mihestä. Ja sitä sitten puretaa pakenemalla paikalta ja äyskimällä ja tiuskimalla.
Kuinka moni mies oikeasti tajuaa että vauva talossa muutaa naisen ihan muuksi kun mitä se oli ennen lasta?
Eihän tästä oikeesti puhuta avoimesti vl piireissä. Ei siitä että seksi ei kiinosta raskaaksi tulemisen pelossa naista. Monen kohdalla menee kauan toipua synnytyksestä niin psyykkisesti kun fyysisestikin.
Siis mikä on syy ja mikä seuraus. Miesten kiukuttelun takaa usein löytyy kyvyttömyys tuoda omia halujaan ja tarpeitaan kokemuksella.
Paula E:n neuvoja erittäin kypsinä ja järkevinä.
Tämä tilanne on aviovaimolle äärimmäisen raskas ja kuluttava.Ja viimeisin neuvo oli tämä:hellitä, siis luovu, jos mikään muu ei enää auta.Mikäli tilanne paisuu ääripisteeseen.Silloin on kysymys siitä, kuinka enää itse kestää niin ettei romahda.
Oletko aivan varma, että asian laita on niin, että tämä tilanne johtuisi seksittömyydestä?
Tässä pitää käyttää kaikki keinot, mitkä keksii.
Ja tässä on totisesti rukouksen paikka.
Minä rukoilen avioliittonne puolesta ja toivon, että kaikki kääntyy parhain päin.Ja toivon, että muutkin rukoilisivat.Jumalan Siunausta ja onnea elämäänne!
Ja Malar, anteeksi, että suivaannuin sinulle.
Kumma jos ei mies pärjää vähän aikaa seksittömässäkin liitossa, onhan hän pärjännyt ilman seksiä ennen liittoakin. Täytyy miehen ymmärtää naisen pelot ja tunteet, eikä mihinkään voi pakottaa. Ja seksistähän voi nauttia sadalla muullakin tavalla kuin perinteisessä sukupuoliyhdynnässä!
Kyllä tosiasia on se että kun vauva tulee taloon on joka suhteessa kova paikka miehelle eikä mies ole ehkä sisäistänyt kuinka paljon elämä muutuu kun perheeseen tulee vauva. Ja se miten elämä on muuttunut ei ole sitä mitä tämä mies on odottanut. Ja luulen ettei tämä hekilö tiedä miten pääsisi itsensä ja vaimonsa tunteiden kanssa sinuksi.
Vaikka nainen olenkin niin kuitenkin miestenkin ajatus mailmasta on vuosien saatossa niin oma kohtaista kun muutenkin kokemusta. Kyllä olen tästä keskustellut useamman kuin yhdenkin miehen kanssa.
Ja kyllä moni sanoo että tulipa tämä tilannen joka suhteessa täytenä yllätyksenä. Ja kyllä moni mies on sanonut että kylläpä tuntui loukaavalta kun mikään ei tuntunut auttavan naisen haluttomuuteen.
Ja on täysin eriasia olla ilman seksiä ja naista kun elää naisen kanssa ilman seksiä!
Mies kokee tuleensa hylätyksi ja sillä hyvä eikä halua ehkä olla yksin se osapuoli joka antaa joka suuntaa periksi.
Kun tilanne on tämä niin tasan tarkaan on kaksi osapuolta jotka pitävät kiinni linnotuksistaan.
Kyllähän tässä keskustellaan vaan sillä asenteella että mies on se joka tekee vaan väärin ja nainen ei ole tehnyt mitään. Kotityöt eivät yksin ole miehen töitä eikä vauvan hoito naisen työtä ja jos mies hankii leivän ei työn jako tunnu reilulta jos vielä tämän päälle yhden lapsen kanssa pitää tehdä myös kotityöt. Ja mitä miehen menoihin tulee niin jos on yksi lapsi niin monen laista äiti voi harrastaa ja monessa paikassa voi käydä vauvan kanssa. Tavata muita äitejä, ulkoilla käydä kirjastossa ym. Ja on myös niin että mieskään ei töistä tullessaan jaksa kuunella jatkuvaa "naputtamista".
Eikä kai tämä vauvalle täysin uhrautuva äiti joka ei nää mitään muuta ole niin ertikoista, päin vastoin. Kyllä tässä on selvästi kyse myös siitä että kysyjä ei ole itsekään tajunnut kuinka sitovaa vauvan kanssa eläminen on. Eikä ole tajunnut mitä on kun on vaativa vauva. Eikä ole sinut tämän - lapsen tulee jos on tullakeen kultuurin kanssa. Molemmilla on aikusituminen kesken ja se on mun näkemys. Eikä onni vaatimuksia esittämällä löydy.
...ja ne kaikki muut mitä mielikuvituksellisemmat eroottiset kanssakäymisen tavat ovat täynnä sitä aikuisten keskinäisen ja ihanan jännittävän ja samalla rentouttavan leikin iloa, joka on monesti jo aikaa sitten kadonnut traditionaalisesta lähetyssaarnaaja-asento-yhdynnästä. :-)
hyviä kirjotuksia.
voittaa sydämmen, niin se näkyy heti:
a) ylpeys; oma erinomaisuus ('.. käy lankeemuksen edellä')
b) penseys
c) vikoilevana ja anteeksiantamattomana 'tuomioina' lämimmäisistä
Mihin kohtaan kallista Jumalan Sanaa perustat käsityksesi?
Miehillä olisi muka luonnostaan suuremmat halut?Kuulostaa erittäin vanhanaikaiselta syyltä oikeuttamaan miesten syrjähypyt..
mukaan todellinen asianlaita on juuri päivastoin:
nainen on heikko tai heikompi 'astia' tuossakin asiassa ja nainen 'luonnostaan' taistelee ja yrittää vapautua miehen alamaisuudesta/ kuuliaisuudesta.
Ei nainen (tai mies) ole muuttunut luontonsa puolesta miksikään sitten ensimmäisen ihmisparin jälkeen.
1Kor. 13
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa.
"Rauhan Minä jätän teille, Minun rauhani, sen Minä annan teille.
En Minä anna niin kuin maailma antaa.
Älköön teidän sydämmenne olko murheellinen, älköönkä peljätkö."
Nuoret äidit, joiden puolisot ovat vielä epävakaita ja kypsymättömiä, toivokaa paljon ja luottakaa Jeesukseen. Hän voi paljon.
Monet aviopuolisot todistavat, kuinka Jeesus eheytti heidän liittonsa ja teki siitä onnellisen.
olisi hyvä käydä henk.koht.kertomassa tälle kyseiselle aviomiehelle.Että hän ottaisi vastuun aviovaimostaan ja avioliitostaan.Toivottavasti tajusit mitä tarkoitan?
1Kor.13 ns. rakkauden ylistyslaulu ei kerro syntiturmeltuneen ihmisen ominaisuuksista. 1Kor.13 on totta vain Kristuksen kohdalla. 1Kor.13 onkin ankaraa lakia meille, syntiturmeltuneille ihmisille, sillä yksikään ihminen ei ole osoittautunut 1Kor.13:ssa vaadittavien ominaisuukien täytäjäksi.
1Kor.13 ei ole varsinainen avioliiton solmimiseen liittyvä teksi. Avioliiton perustus pohjautuu luomisjärjestykseen, jnka Jeesus puheissaan vahvisti. Siitä kertoo kohta: Markus 10:6-9 "Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
Piispa Eero Huovisen katekismuksesta jätettiin pois huoneentaulu. Huoneentaulu on aina esillä ja muistuttaa näkyvästi joka hetki mitä meidä tuleen muistaa elämässämme. Vanhoissa katekismuksissa on siis huoneentaulu ja siinä ovat muun muassa kohdat aviomiehille, aviovaimoille, vanhemmille, lapsille, nuorisolle ja leskille. Kun kyseiset kohdat lukee ja itse omakohtaisesti avioelämässään niitä täyttää, niin perhe voi hyvin. Valitettavasti Raamatun ohjeista kastettu kirkkokansa on luopunut ja onkin sitten vaipunut moninaisiin synteihin. Yksi niistä on huoruus ja toinen on väkivalta.
Ensinnäkin niin, että se puoliso kumpi 'rakastui toiseen aivan silmittömästi' ensi ihastuksessaan ja sai tavallaan toisen 'valloitettua' omakseen
on 'suuremmassa' vastuussa kumpanilleen, että rakkaus perheessä ja avioliisossa säilyy.
Tässä 'valitsijan' -paikalla on aina jompi kumpi 'enemmän'; meidän liitossa se olin minä - vaimo oli 'enpä tiijä' -meinigillä liikkeellä ja sitä hän tuntuu joskus olevan vielä tänäänkin :-)
Meidän 'riidat' alkoi jo ennen avioliittoa - hyvä näin oli kai meille; ja joku jopa kysyikin että oletteko jo riidelleet. Tämä kysyjä oli naimisissa puolison kanssa, jonka oli tuntenut jo hiekkalaatikolla - ja kuulin ikäviä uutisia heidän liitostaan jokin aika sitten .. :-(
Ensimmäisen lapsen saimme samaan aikaan kuin tekin eli n. 2v kuluttua - ehdimme jo huolestuakin ettemme saisi ollenkaan.
Ja lapsi kun syntyy synttyy perheeseen tietenkin se kolmas, neljäs.. jne. 'pyörä', joka tuo eloa ja iloa perheeseen. Suurin muutos on juuri tuon ensimmäisen lapsen syntyminen; sen jäkeen on jo kokemusta asioitten ja 'riitojen' hoidosta ja elämä etenee omalla painollaan.. lapset leikkivät (ja tietenkin tappelevat) keskenään, mutta tärkeintä on kuitenkin, että perheessä saapi jokainen jäsen tavallaan hakea 'oman paikkansa' rakkauden ja anteeksiantamuksen ilmapiirissä. Eikä kukaan tunne olevan toinen toistaan 'ylempi', vaan kunnioitus toisiaan kohtaan säilyy ja PIDETÄÄN, vaikka joskus 'tuuletetaankin' tunteita reippaasti ja avoimesti.
Ja nuo uhkaukset on varmasti tuttuja jokaisessa perheessä, niin meilläkin - aika koviakin, kuten teillä, mutta niinhän se monesti käy että 'mestä vastaa niin kuin sinne huudetaan'. Eli annetaan sitten takaisin 'samalla mitalla' ja vähän lisätään 'löylyä' lisää... :-|
Mutta kuitenkin tässä ajan saatossa - kun on ollut myös monenlaista koettelemusta (sairaiutta, vammaisuutta, työttömyyttä jne..) - olemme vaimomme kanssa saaneet keskustella ja korjata 'kielen syntejäkin' ja on halu säilynyt pysyä uskomassa ja käydä armoalttarin ääreen omaa turmelusta ristille naulaamaan.
On ihana asia kun on saanut uskovaisen puolison, juuri sen 'maailman parhaan', joskus niin inhottavan, mutta taas hetken kuluttua kuitenkin niin 'täydellisen' ja 'puutteelisen' enkelin.
Vielä kerron sen että naisilla (ja ei varmaan vähiten nuorilla) on usein 'pahana tapana' se että kodissa pitäisi kaikki 'kiiltää'..
Viikkosiivous on aivan ok, ja hyvä tapa, mutta kohtuus kaikessa.. kerroinkin vaimolle että jos et jaksa niin älä tee.. asiat kyllä hoituvat, vaikka et sinä tekisikään.
Lopuksi sanon että uskomisen asia kannattaa säilyttää ykkösasiana aina, tapahtui sitten mitä tahansa niin aina kannattaa lähteä seuroihin. Ilman leipää me kuolemme, niin myös meidän uskomme kuolee, ellemme saa silullemme elämän leipää ja virvoittavaa vettä.
Olipa ihanan lämmin ja konstailematon kirjoitus. Sain siitä itselleni eväitä tähän päivään.
Kiitoksia viisaista neuvoista!
Edelleenkin olisi tietysti lohduttavaa kuulla, että onko kenelläkään muilla samanlaisia kokemuksia?
"Makuuhuoneen puoleisista asioista" mainitessani ilmeisesti syntyi käsitys, ettei seksielämää ole lainkaan, mutta sitä tosiaan on useamman kerran viikossa (kuuluisa keskiverto 3 tai enemmänkin) ja mikäli asia minusta riippuisi sitä tietysti olisi paljon vähemmän. Siinäpä taas yksi kehä, kun mies sanoo, että kaikki johtuukin siitä, ettemme tee aina, kun hän haluaa... (voi vitsi vieköön millainen ääliö, PAKKO on jo se myöntää!) ja minä tietysti haluan saada avioliittomme kuntoon ja suostun, vaikka tiedän sen olevan raukkamaista ja väärin, ellen itse sitä halua. PLÄÄH.
Empä tiedä, tuntuu että olen naimisissa jonkun täyden tontun kanssa, mutta valittaminen ei tietenkään enää auta. Pakko saada itsensä jotenkin sietämään ja vieläpä rakastamaan sitä toista, molemmathan me olemme ihmisiä puutteinemme. Avioliiton onnea odotellen...
PS. Tanelin kysymykseen kaipaisin minäkin selvennystä: Voiko uskonsa säilyttäen ihastua/mennä uudelleen naimisiin (siis jonkun toisen kanssa), jos mies jättää/eroaa, vaikka avioon vihittäessä luvataankin rakastaa kunnes kuolema meidät erottaa? Hmm..siinä se vastaus jo taitaa ollakkin? Tuntuu julmalle ajatella, että toisen täytyy elää loppuelämänsä yksin, jos toinen aviopuoliso lähtee "pitämään hauskaa ja katsastelemaan uusia tuulia" kuten ERÄS on uhkaillut.. :"(
Mainitsen heti alkuun, että en ole vl, mutta toivon, että se ei haittaa. Luulen, että monessakin parisuhteessa yhteenmuutto ja muutkin isot muutokset, lapsen saaminen koettelee parisuhdetta. Mieheni kanssa suhteen alku oli auvoista ja mukavaa, me seurustelimme pitkään ja tutustuimme toisiimme ja sitten kun 3 vuoden yhdessäolon jälkeen muutimme yhteen, voi mahdoton mitä riitelyä se oli, meillä ei ollut edes lasta hoidettava, mutta jo muutto oli jo itsessään iso muutos entisiin tapoihin. Riitoja syntyi milloin mistäkin. Tavallaan riitelemällä kaikista mahdollisista asioista, siivouksesta, miehen harrastuksista ja toisen huomioon ottamisesta me näin loimme itsellemme meidän perheen pelisäännöt. Mies oli tähän asti saanut mennä niinkuin halusi kysymättä sitä keneltäkään ja nyt olisi täytynyt osata ottaa minun mielipidekin huomioon, se oli uutta hänelle ja hän pisti hanttiin. olisi edelleen halunnut mennä niinkuin teinivuosina. Välillä hän uhkasi jättää minut, mutta pikkuhiljaa tilanne meni paremmaksi, kun olimme löytäneen ne meidän perheen säännöt, jotka sopivat molemmille. Meille lasten vauva-aika onkin ollut todella nautinnollista, kun nämä suhteen alkuriidat ajoittuivat ajalle ennen lapsia.
Teillä on vielä suht tuore avioliitto ja isoja muutoksia on tapahtunut lyhyessä ajassa. Kuulostaa kuin miehesi ei olisi ollut vielä täysin "kypsä" perheenisän osaan. Luulenpa että tilanne kyllä tasoittuu, kun aika kuluu eteenpäin ja miehesikin aikuistuu. Yritä saada miehesi edes kerran viikossa katsomaan lasta silläaikaa kun sinä käyt itseksesi jossain mieluisassa paikassa tai harrastuksessa, saisit varmasti siitä uutta puhtia seuraavaan päivään. Mies kyllä huomaa, jos pidemmän ajan katsoo yksin lasta, että ei siinä lastenhoidon ohella aina ole voimaa tai energiaa samalla tehdä muita kotihommia. Voimia sinulle!
Jos olet yhden lapsen kanssa kotona päivät ehdit kyllä halutessasi kolmihenkisen perheen kotiaskareet hoitaa. Tämä on vain sitä nykyajan väärää henkeä. Ajattele miehesi eläättää sinut. Oleko koskaan itse ollut oikeissa töissä. Nykyajan naiset kuvittelevat olevansa jotain... Otappa lusikka kauniisti käteen ja pysähdy hiukan miettimään.
loukkaviakin kirjoituksia. Täältä löytyy vaikka mitä. Älä niistä välitä. Kaikki ei ole henkisesti kypsiä vastaamaan tällaisiin asioihin ja eikä hallitse asioita. Ja ovat vaan ymmärtävinään asioita.
Ja lisäävät vaan toisten taakkoja, kun pitäis keventää.
Kehottasin sinua, että ohittasisit sellaiset kirjoitukset kokonaan lukeamatta, etkä raskauttais mieltäsi näiden mokomien takia. Ei niistä kannata välittää.
Olen kirjoittanut sinulle pitkän viestin. Mutta se katosi johonkin. Yritän tehdä sen uudestaan, kunhan saan aikaa.
Voimia sinulle! Ja haluan lohduttaa sinua sillä, että Jumala tietää sinunkin taakan. Tähän päivään asti on Jumala auttanut.Ja mene seuroihin, siellä sinä virkistyt ja saat uskollesi voimaa.
RY:hän järjestää vanhempien virkistysleirejä. Jospa te molemmat menisitte sinne vuosittain ja hankkisitte jonku huolehtimaan lapsistanne sillä aikaa.
järjestää keskenään sellasia yhteisiä iltoja perheiden kesken vuoron perään. Jos on iso Siioni, niin tekis oman tuttava piirin. Sillä mahdotontahan on kutsua koko seurakuntaa. Tällaista harrastetaan tämän uskon ulkopuolllakin, että äitit kokoontuu yhdessä.Ehkä kerran kuukaudessa, tai miten vaan teille sopii. Mutta voihan isätkin olla mukana.
Siis voisit kutsua vaikka teille ensin ja sen jälkeen tämä ilta on jossakin muualla.
Siten isät ja äidit voisitte kahvitella ja keskustella asioista. Sillä aikaa kun lapset leikkivät keskenään. Mutta jos tuntuu, että te äidit tarvitsette joskus lähteä yksin. Silloinhan se äitien kesken kokoontuminen voi tuntua hyvältä.
Miltä tuntuu tällainen ehdotus?
Täällä Suomessa lähes joka paikkakunnalla missä lestadiolaisia on, on myös äitipiiri/naistenpiiritoimintaa. Yleensä kokoontumisia on kerran kuussa suurinpiirtein. Toisilla paikkakunnilla illoissa käyvät lähinnä nuoret äidit, mutta kuten omalla paikkakunnallani toimintaan osallistuvien ikä vaihtelee 25-70, suurinpiirtein. On kaikenlaisia teemailtoja kaikenlaisten asioiden ympärillä, alustavia puheenvuoroja keskusteluineen, retkiä ja vuosittain järjestetään vähintään yksi kerta niin että myös miehenpuolet ovat tervetulleita mukaan.
Myös pienemmissä porukoissa naisten ja miesten kesken kokoonnutaan. Milloin saunaillan, milloin jonkun muun aiheen ympärillä iltaa istutaan. Ystävät ja kanssakulkijat ovat elämän suola ja antavat väriä elämään.
Parhaita kertoja noissa naistenilloissa ovat mielestäni olleet ne kun on puhuttu "oikeista asioista", siis pintaa syvemmältä. Myös muutamat tuttavapiirissä sattuneet yllättävät avioerot, ovat panneet miettimään, että ystävien kanssakeskusteluja todella tarvitaan. Että oikeasti tietäisimme mitä ystävälle kuuluu, sen lisäksi että tiedämme ja elämme mukana näissä arkipäivän näkyvissä kuvioissa. Helposti luullaan, että ei tälläisiä ongelmia ole kuin meillä eikä uskalleta suutaan avata silloin kun keskustelut vielä voisivat auttaa. Niin että kannustan, minä myös, keskusteluihin ystävien kanssa. Ammattiauttajaan kannattaa myös ottaa hyvissä ajoin yhteyttä tilanteen selkiyttämiseksi ja jaksaakseen itse eteenpäin.
Että kun on hyviä ilmoja. Pane vauva ulos vaunuihin nukkumaan. Niin hän on paljon rauhallisempi ja nukkuu varmaan pitempiä päiväunia sekä yöunia.
Eiköhän se talvella ole se raja seitsemän astetta kylmää, että ei kannattais laittaa enää ulos nukkumaan.
2-3 kertaa käydä ulkoilemassa, kävelyllä siis. Ja vaikka joka päivä, jos jaksat.
Se piristää sekä henkiseti, että ruumiilliseti.Vaikka vaan 1-2 km. Tai jos ajasta on kysymys niin 1 tunti.
Mutta myös, yritä joka välissä levätä, kun on mahdollisuus. Jos vauva nukkuu, ota sinäkin päiväunet.
Sitten sinun kannattaa hoitaa itseäsi, myös ravinnon kautta. Siis hanki tietoa terveellisestä ravinnosta kuntoilusta.Jos äiti on huonossa kunnossa, koko perhe kärsii.
Ei se ole väärin, vaikka äiti ajattelee ja hemmotteleekin itseäkin. Itse olen ostanut itselleni silloin tällöin jotakin hyvää samalla kun olen tehnyt ruokaostokset muille. Ja syönyt sen salassa, kun mies on ollut töissä ja lapset ei ole ollut lähellä.
Jos olen käynyt kaupungilla asioilla, olen samalla käynyt kahvilassa kahvittelemassa. Aina kun on tuntunut tarvetta siihen ja siihen on ollut mahdollisuus.
Välillä olen myös itse ottanut vaan auton, kun lapset ovat olleet isompoia. Ja käynyt välillä yksin, välillä mieheni kanssa herkuttelemassa ja syönyt valmiin aterian jossakin vaikka pizeriassa tai muualla.
Minun äiti opetti minua, että äitin täytyy pitää huoli itestä. Ja joskus haki minua ostoksille, ja yhdessä mentiin sen jälkeen johonkin kahvilaan kahville. Ja kyllä piristi.
Minun isän äiti antoi myös äidilleni ohjeita, miten naisen tulisi hoitaa itseään.
Hän opetti äitiäni, että naisen pitää huolehtia itsestä. Niin, että kyllä vanhemmilla kokeneemmilla naisilla on vastuuta toisista nuoremmista naisista. He tekevät arvokasta työtä kun tukevat näitä nuoria äitejä.
sekä isiä ja äitejä.
Molemmathan sitä ymmärrystä tarvitsevat kun molemmat on yhtä nuoria. Tarvitseehan se mieskin jonku, joka häntä tukee ja ymmärtää. Ja onhan se koti miehenki koti.
Että ei sekään ole hyvä, jos mies on niin hallitseva, että määrää kaikki, että mitä sinä saat tehdä.
Että tähän ei menis. Niin, jos sinulla ei ole koulutusta ja työtä. Kannattaisko ajatella, että yrittäsit hankkia molempia, tai ainakin työtä.
Se voi tuntua hyvältäkin, että saa omaa rahaa käyttöön ja perheen budjetti on parempi sen jälkeen. On myös mahdollisuus hankkia kesätöitä. Kun työpaikalla tapaa eri ihmisiä ja saa vaihtelua.Sitä ehkä itse voi paremmin ja koko perhe sen kautta. Eikö ykyään monet perheen äidit hakeudu töihin.
Mitä kautta ne nykyään tällaiset asiat kulkee, työvälityksen kautta? Mutta kai kunnissa on myös sellaisia henkilöitä, joiden puoleen voi kääntyä, jos ei saa tytöä.
Kunnillahan on velvollisuus auttaa ihmistä.
Kaikki ei halua viedä lapsiaan päivähoitoon, silloin voi olla hyvä ottaa apulainen. Mutta kaikki ei halua näitä edellä mainittuja asioita ja haluavat että itse hoitaa lapset. Silloin voi olla muunlainen ratkaisu hyvä, esim. oma yritys. Kyllä niitä vaihtoehtoja riittä, se on vaan valita.
Sinun on hyvä tietää, että kun on nuoripari, niitä neuovojia riittää. Mutta valinnan teet sinä ja sinun mies, että miten te toimitte.
Kuunnlekaa niitä neuvojia, muttta päättäkää itse asiat.
Ja se vaikka täällä kysyt tuntemattomana on eri asia kun puhut kasvokkain. Sitä saa myös puhumisessa oll varovainen, että ei tule juoruja. Niitä on nimittäin aina olemassa sellasia ihmisisä, jotka levittelevät toisten asioita.
Kirjoitit aivan oikein. Luottamus on vaativa laji.
Kaikki ihmiset eivät todellakaan ole luottamuksen arvoisia. Ja on monia jotka eivät kykene siihen. On paljon ihmisiä joilla ei ole taitoa empaattiseen lähimmäisen kohtaamiseen.
Vanha itämainen sanalasku neuvoo:
"Kysy neuvoa monelta mutta kerro salaisuutesi vain yhdelle."
Eikö Jeeus sanonut, kun ihmiset olis halunneet kivittää syntisen naisen.
"Joka teistä on syytön heittäköön kivellä." Eikö silloin kaikkien kivet laskeutneet alas.
Nämä asiat tulevat varmaan monen eteen kun tulee arki josta puhut. Kenelle missäkin muodossa.
Jos sinulla on vaikea mieli miestäsi kohtaan, se voi vaikuttaa mieheesi negatiiviseti. Ja hän voi tuntea jo sen vuoksi väsyneeksi, eikä jaksa.
Luulisin, että parhaiten häneen vaikuttaa rakkaus.
Ja tilanne voi kärjistyä jos te molemmat olette yhtä aikaa väsyneitä. Ja yleensä uudet asiat on aina vaikeita kaikille.
Se minkälainen tulos tästä saadaan aikaan, riippuu teistä molemmista. Yleensä ei voi toista vaan syyttää, koska kysmyksessä on 2 henkilöä. Ja vaikka ymmärränkin tilanteen, en halua kumpaakaan osapuolta syyttää.
Tässä tilanteessa tämä ei ole kenenkään syy. Vaan asiat johtuu tietystä tilanteesta varmaan ja kun on vaikeat tilanteet, silloin sitä ihmiset helposti puhuvat mitä sattuvat.
Mutta se riippuu teistä molemmista, että miten onnelliseksi saatte avioliiton. Ja se riippuu taas siitä, että miten hyvin osaatte ratkaista asiat.
Oikea mieli on varmaan molemmilla kaikista tärkein.Jos se on puuttunut,niin jospa pyytäsit häneltä anteeksi sitä, että olet väärällä mielellä ollut. Ja se on tärkeää, että ei syyttele toista. Vaan se rakkaus on päällimäisenä. Sanoissa ja teoissa.
Jos sitä ei ole jaksanut toteuttaa, niin auttaiskohan se, että kertosit sinun miehellesi esim. Että sinulla on ollut kankeaa mieltä häntä kohtaan, etkä ole oikein aina jaksanut oikeilla sanoilla esittää asioita ja pyytäsit sitänkin anteeksi jne. Kun se Jeesuksen veri saa teidän väliltä ne hankalat asiat ja mielet korjata, niin siitä voi tulla puhdasta jälkeä.
Mutta kerro että olet ollut niin väsynyt, kun vauva on valvottanut tms. Jos lähdet alhaalta päin, etkä vaativalla mielellä. Tulos voi olla paljon paremi, kuin se että vaatimalla ja syyttelemällä lähdet puhmaan. Sillä tavalla karkotat vaan miehesi kauemmaksi.
Anna hänelle mahdollisuus toimia siltä pohjalta, kun hän osaa ja voi. Ja rakasta häntä sellasena kuin hän on.
Äläkä yritä muuttaa vängellä häntä sellseksi kuin itse haluat. Sillä se ei tule koskaan onnistumaan.
Meillä jokaisella ihmisellä on oma perusluonne, ja sitä ei voi muuttaa. Se kypsyminen lähtee ihmisestä itsestä päin. Ei pakottamalla, ei jankuttamalla, ei pakkosyöttämällä asioita tms. Vaan siitä että ihminen itse huomaa asioita, ja se muuttuminen lähtee ihmisen omasta sisäpuolesta.
Se ei todellakaan tarvitse sitä tarkoittaa, että miehesi todella haluaa erota. Koska hän asuu kanssasi. Oletko koskaan ajatellut, että jospa sinä itse olet antanut aihetta hänen tällaisiin puheisiin. Ehkä hän haluaa sen vuoksi herättää sinua ajattlemaan asioita ja pysäyttää sinut.
Jos hän tuntee, että häntä loukataan ja on väärin kohdeltu. Ihmisen käytös voi johtua jostakin ja asioilla voi olla monta puolta. Ja ihminen voi väärinkin tuntea.
Jospa puhuisit avoimesti hänen kanssa, mitä sinä tunnet ja miksi hän sanoo sillä tavalla, että se loukkaa sinua.
Ja kysyisit mitä te voisitte yhdessä tehdä, että asiat korjautusi. Jos sanoisit, että ainakin sinä haluat, että asiat paranis.Asioilla on oikeat nimet.
Mutta yrittäsit rakkaudella. Se on ainoa tapa saada asiat ja välit kuntoon.
Avaaja on avoimesti kertonut heidän tilanteestaan ja siitä mitä on hän on yrittänyt tehdä tilanteen korjaamiseksi. Sen perusteella tuntuu aika ikävältä jos hänelle sanotaan, että pyydä anteeksi jos sinulla on ollut väärä mieli häntä kohtaan. Totta on, että muutosta ei voi saada aikaan kuin hyvällä, mutta itseään ei voi pakottaa mihinkään, mikä tuntuu keinotekoiselta ja vaikealta. Vaikka miten yrittäisin enkelien kielillä puhua ja rakastaa, mutta toinen ei ole vastaanottavainen vaan pikemminkin päinvastoin, vaikea sellaisessa tilanteessa on pitkää väsymättä olla. Parisuhde ei toimi, mikäli molemmat eivät sitä halua. Ei riitä, että toinen haluaa, hän ei yksin pysty pitämään sitä pystyssä, jos toinen ennemminkin on hajoittamassa.
Vaikka toista ei voi muuttaa, ymmärrän täysin että toiselta odottaa aikuismaista vastuullista käytöstä kun kerran aikuisia ollaan. Mutta se on totta, että vain itseään ja omaa käytöstään voi muuttaa, toista ei mikäli tämä itse ei ole siihen valmis. Pakottaa ei mihinkään voi, mutta herää kysymys missä halu siihen että molemmat voisivat hyvin.
Voimia sinulle, avaaja! Toivottavasti huomenna on paremmin!
oli esityksiä, eikä vaatimuksia. Ei pitäisi noin voimakkaasti reagoida, eikä pelkkiin sanoihin takertua. Se ei missään nimessä ole ainakaan henkistä kypsyyttä.
Eikö seuroissakin opeteta. Että itse ensin lähtee liikkelle. Ja sitä omaa pahentumistakin voi pyytää anteeksi.
Siitähän ei tule mitään jos joka viestiä tällä tavalla aletaan repimään ja ajatellaan, että tuo toinen on väärässä ja minä oikeassa.
Ei ainakaan raketavaa, sanosin minä. Sillä se ainkaan ei anna voimaa avaajalle. Ja ehkä hän ei enää uskoalla puhua mitään. Jos näkee, että miten täällä kirjoittajat alkavat rääpimään toisia. ja sotimaan toisia vastaan muutaman sanan takia, jonka he vaan ovat ehkä itse ymmärtäneet väärin.
Oletko koskaan ajatellut, että se toisenkin mielipide voi olla oikea, eikä vaan se oma.
Mitenhän siinä sinun viestisi tuli raadeltua.
Nostitkohan nyt itse muutaman sanan takia niskakarvat pystyyn ja jätit huomiotta muun viestini sisällön. Kommentoin nyt tämän kerran viestiäsi, sitten en enää ota kantaa. Kaikki sanottava asiasta on sanottu.
Kenenkään mielipiteet eivät ole oikeita, mistä sen sait päähäsi? Oletko sinä itse ajatellut että joku muu voi olla eri mieltä kuin sinä itse ja kumpikaan ei ole oikeassa. Ne ovat vain kummankin mielipiteitä. Kun noin pitkästi kirjoittelit ajatuksiasi ja neuvojasi, on odotettua että joku ottaa kantaa. Ei se mitätöi sinua ja sinun ajatuksiasi mitenkään jos joku on eri mieltä. Ajattelemme erilailla ja piste, ei maailma siihen kaadu.
Reaktioni ei ollut mitenkään voimakas, kun sanoin että tuntui aloittajan puolesta pahalta se, että mikäli hän vilpittämin mielin kertoi heidän tilanteestaan, hänelle saattoi tulla tunne että hän yksin on siihen syypää.
Tunnen nimittäin noita tyyppejä. Heillä on aina vain oikeuksia, ei koskaan velvollisuuksia. Jos toinen puhuu omista haluistaan ja ajatuksistaan, hänestä tulee uhka, jota pitää hieman pelotella että pysyisi siinä ruodussa mihin hänet on pistetty.
Jäikö sinulta huomaamatta, että totesin myös monta asiaa missä mielestäni sanoit hyvin. Sanoit, että toista voi vain rakkaudella muuttaa ja sehän on totta, mutta ikävä kyllä kaikkiin ei auta kaikki maailman rakkauskaan.
Niinpä varon tästä lähin kommentoimasta sinun jälkeesi. Näytti jo, että uskaltaisi jotain sanoakin, mutta näköjään luulo oli turha. Niinpä toivottelen vain hyvää illan jatkoa sinulle ja avaajalle mikäli hän vielä ketjua seurailee.
uusi päivä. :)
Hei kuule, saanko antaa sinulle ilmaisen neuvon. Opettele päästämään irti. On hyvä tunnistaa tilanne ja ymmärtää lopettaa jankuttava, juuttunut jahnaaminen. Sellainen ei vie lainkaan keskustelua eteenpäin. Kun sinusta alkaa näyttää että viestisi ei tällä kertaa mene perille, luovu.
Avaa uusi ikkuna ja katsele näkymiä toiseen suuntana niin että ilma vaihtuu. :-)
Hellittäminen helpottaa ja tulee kevyt olo.
sellainen kuin uskovaiselle sopii,ennen kuin sitä voi toiselta odottaa.
Ehkä on aihetta rakentaa kaikki uudestaan ja kummankin muuttaa omia asenteita oikeaan suuntaan. Ja pyytää anteeksi vaan kaikki väärä, mitä omalta puolelta on tullut. Ja aloittaa alusta.
Näitä asioita kannattaa hoitaa oiken, niin kuin ukskovaiselle sopii. Ja se uskohan opettaa nöyryyttä ja hiljaisuutta.
Ja Jeesuksen veren kautta pyytämään niitä huonoja asioita anteeksi. Koskaan ei pyydä liian usein anteeksi.
Sillä ei voita koskaan mitään, jos ei koskaan itse osaa joustaa ja antaa periksi.
että jos kumpiakaan ei osaa antaa periksi siitäkään ei mitään tule.
Se nainen joutuu monesti olemaan viisas.
Ja vaikuttamalla oikein toisen ihmisen sisäpuoleen, sitä voi voittaa paljon enemmän kuin vaatimuksilla.
Miehellä ei ole samnalaista kestävyyttä samoissa asioissa kuin naisella. Mies ja nainen on erilaisia. Miehestä ei voi tehdä naista, eikä naisesta miestä.
Muuten, senhän on jo jotku miehetkin todenneet, että se ei ole niin, että mies opettaa vaimoa, vaan päinvastoin. :)
Oletko koskaan ajatellut mikä on totuus tässä asiassa? :)
Kaikkea sitä kuuleekin:
"Miehellä ei ole samnalaista kestävyyttä samoissa asioissa kuin naisella."
Se että mies ja nainen ovat intresseiltään erilaisia ja toiinen on vahva toisessa asiassa kuin toinen, ei muuta sitä tosiasiaa että molemmat ovat vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Parisuhde ja avioliitto on kahden ihmisen yhteinen asia.
Jos se ei sitä ole, mikä parisuhde se silloin on?
Mieheltä on edellytettävä kypsyyttä ja aikuisuutta, rehellistä vastuunkantoa avioliiton hyvinvoinnista yhtä lailla kuin naiselta.
Jos, kuten kerroit, "vanhat vl-miehet" levittävät sellaista ajatusta että vaimo on miehensä "kasvattaja", se kuulostaa kummalliselta sen valossa, että avioliitto on kahden aikuisen ihmisen vastuullinen liitto.
Itse ajattelen niin että parisuhde tarjoaa parhaimmmillaan kummallekin puolisolle mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä, oppia toiselta.
Kumpikin on vuorollaan toisensa "kasvattaja" tai sittenkin mieluummin itse puhuisin tasaveroisesta kumppanuudesta, jossa keskinäiset erot nimenomaan opettavat ja innostavat uudistumaan.
Ei aviomies ole mikään epäkypsä lapsekas "pikkupoika", jolla on vaimo "kasvattamassa" häntä ikään kuin äitinä. Kuka miehistä tahtoo nähdä itsensä infantiilina vastuuttomana poikana?
Outo ajatus!
Voisi kuvitella että aikuinen mies kaipaa nimenomaan tasaveroisen aikuisen naisen kumppanikseen.
On paljon esimerkkejä siitä, että parisuhde kieroontuu kokonaan jos nainen alkaa kantaa kahden ihmisen vastuuta liiton ylläpidosta ja pariskunnan ja perheen hyvinvoinnista. Naiselle voi jopa kertyä vääränlaista ylivaltaa perheessä tätä kautta. Ihmissuhteet kieroontuvat.
Vastuu on luvattu yhdessä kantaa, ja se kuuluu kummallekin läpi elämän.
Tottakai ihmisten voimat eri elämänvaiheissa ovat erilaiset, ja luonnollisesti toimitaan käytännöllisissä asioissa yhteisestä sopimuksesta sen mukaan mihin voimat riittävät. Samoin ihmisten peroonalliset taidot ovat erilaiset, ja on pyrittävä siihen että vahvuudet täydentävät toisiaan. Sinä olet tässä hyvä ja minä taas tässä toisessa asiassa.
Mutta vastuu avioliitosta ja parisuhteen laadusta ja kehittämisestä kuuluu kummallekin.
Tilannetta ei todellakaan kannata antaa ajautua siihen, että vain nainen on "vastuullinen" ja mies voi elää lapsekkaasti ja itsekkäästi, vailla pitkän tähtäimen näkymiä ja vastuuta molempien ja perheen hyvinvoinnista.
Siitä tilanteesta kärsii koko liitto ja myös lapset.
Tiesitkö, että se, millaiset välit ja valtasuhteet vanhemmilla on keskenään, vaikuttaa vahvasti siihen, miten lapset voivat ja miten he sitten aikanaan toimivat omissa parisuhteissaan aikuisina.
Voit olla huoleti, Paula. Minä en ainakaan moista opetusta ole kuullut, pikemminkin päinvastoin. Eräskin vanhempi mies kertoi kerran, miten katsoo ihaillen näitä nykyajan isiä miten he ottavat osaa kaikkiin kodin puuhiin. Arveli että ei itse ollut aikoinaan koskaan vaippoja lapsille edes vaihtanut, niinkuin ennen vanhaan miehet pysyttelivät, joskus pakon saneleminakin, vähän sivustajakatsojan osassa. Ulkotyöt, savotat ym. veivät miesten ajan, toisin kuin nyt.
Joku yksittäinen susi saattaa tietenkin noin ajatellakin.
>
Juu, kaikkea kuulee ja näkee :)
>
Juu, kaikkea kuulee ja näkee :)
Lipsunpa tekemästäni päätöksestä olla kirjoittamatta sinun jälkeesi, kun luin tuon kirjoituksesi.
Ei, todellakaan en tarkoittanut sitä, että tuo on totuus asiasta. Mutta tarkoitin vastauksen Paulalle kun hän kysyi levittävätkö vanhemmat vl-miehet tuollaista opetusta. Vastasin, että enpä kuunaan ole moista oppia kuullut. Eli se ei ole mikään yleinen ilmiö ja käytäntö.
Mutta luonteita on monenlaisia ja tyylinsä elää itse kullakin. Ja jäänteitä "vanhoilta ajoilta" monissakin asioissa.
Yksittäinen susi ei tarkoittanut sen kummempaa, kuin ajattelin mielessäni sanontaa "yksinäinen susi", jonka sinäkin ehkä olet kuullut. Sitä vähän muunnellen lause tuli tuohon, ehkä tosiaan vähän huonosti ymmärrettävään muotoon. Olen pahoillani että ulosantini oli huono ja närkästyit tekemistäni sanavalinnoista. Lupaan miettiä sanojani tästälähtien tarkemmin että ei mene lukijalla ihmiset ja eläimet sekaisin.:)
että jos kumpiakaan ei osaa antaa periksi siitäkään ei mitään tule.
Se nainen joutuu monesti olemaan viisas.
Ja vaikuttamalla oikein toisen ihmisen sisäpuoleen, sitä voi voittaa paljon enemmän kuin vaatimuksilla.
Miehellä ei ole samanlaista kestävyyttä samoissa asioissa kuin naisella. Mies ja nainen on erilaisia. Miehestä ei voi tehdä naista, eikä naisesta miestä.
Muuten, senhän on jo jotku miehetkin todenneet, että se ei ole niin, että mies opettaa vaimoa, vaan päinvastoin.
Oletko koskaan ajatellut mikä on totuus tässä asiassa? :)
Mitä Jeesus sanoi kirjanoppineista?
Miehesi kaipaa äitiä. Jätä hänet, sillä hänessä ei ole miestä, vaan pahaista puikkukakaraa, josta ei koskaan aikuista miestä edes kasva.
Älä uhkaa häntä avioerolla, vaan jätä hänet kerta heitolla, sillä kyllä sinullekin on Jumala tarkoittanut oikean miehen, eikä tuollaista pentua.
Päínvastoin! Jos sitä ei osaa ratkaista ongelmia ja eroaa. Ne ongelmat seuraa perässä ja taas kun tulee ongelmia tulee uusi ero.
Ja kaikki kuulemma katuu, että on eronnut. Ja olen kuullut ihmisten kertovan, että ei se seuraava liitto, enää tunnu samanlaiselta kuin se ensimmäinen.
Ei taida ihan noin yksioikoinen tuo asia olla. Olen sitä mieltä että jos kaksi ihmistä haluaa olla yhdessä ja toimia avioliiton parhaaksi, sellaista asiaa ei tule, että siitä ei yhdessä selvittäisi. Mutta jos ongelma on se että vain toinen tekee töitä avioliiton jatkumisen eteen, se ongelma ei todellakaan seuraa perässä mikäli avioero tulee. Kovin helposti ihmiset nykyään eroavat, siltä ainakin tuntuu. Monesti asiat olisivat korjattavissa jos olisi malttia ja kärsivällisyyttä. Mutta on varmasti sellaisia jotka eivät kadu, jotka ovat joutuneet eroamaan fyysistä tai henkistä väkivaltaa harjoittavasta puolisostaan. Itsekin olen joutunut neuvomaan ystävääni lähtemään lasten kanssa väkivaltaisesta suhteesta enkä koe tehneeni siinä mitään väärää. Kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään eikä tuollaista kenenkään tarvitse sietää.
Tuntuu todellakin olevan sanoja vain tässä maailmassa se, että kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään (omaan tekstiisi viitaten). Kun sinäkään et uskaltaisi väkivaltaisessa liitossa elävää rohkaista muuttamaan elämänsä suuntaa. Minun mielestäni on väärin suojella väkivaltaa.
Totta tuo, että anteeksi voi väkivaltaisen käyttäytymisenkin saada. Mutta oleellista onkin jatkuuko sama meno siitä huolimatta. Perheelle, varsinkin lapsille, väkivallan varjossa eläminen on yhtä tuhoisaa, vaikka väkivaltaa käyttävä henkilö siitä tekisi parannustakin. Oikeastaan tuhoisampaakin, koska tällöin tekijä voi vedota siihen, että asiat on sovittu, niistä ei saa varsinkaan ulkopuolisille puhua mitään. Jatkuva väkivalta on asia jota ei saa hyväksyä missään tilanteessa! On liikaa esimerkkejä siitä miten toinen (yleensä nainen) on liian pitkään uskonut miehen vakuutteluihin että tämä kerta on viimeinen. Liian pitkään siksi, että väkivaltaisessa kodissa eläminen aiheutta lapsille usein elinikäisiä, korjaamattomia vaurioita henkisellä tasolla. Näitä asioita ei saisi liikaa hengellistää. Evankeliumi ei aina korjaa asioita, jos vastassa on sairas ihminen. Silloin tarvitaan ammattiauttajien apua.
Henkinen väkivalta on yhtä tuhoisaa lasten kannalta. Heidän maailmankuvansa vääristyy, jatkuva asioiden salailu ja oman perheen outous käyvät voimille. Minulla on muutama ystävä kenen elämää olen läheltä seurannut. Jos isä on perhettään rääkkäävä kieroutunut psykopaatti, mutta kodin ulkopuolella mitä mainioin seuramies, on siinä perheenjäsenillä kestämistä, kun ulkopuolisten on vaikea asiaa ymmärtää ja tukea ei juuri saa. Kestää pitkään, usein liian pitkään, ennenkuin saa voimia riuhtaista itsensä tuollaisesta elämästä pois. Sillä, totean edelleen, väkivalta ei missään muodossa ole oikein ja sitä ei tarvitse kenenkään kestää. Anteeksiantamus ja rakkaus peittää paljon mutta se ei riitä jos vastassa on henkisesti sairas ihminen joka on pohjimmiltaan kyvytön empatiaan.
Nämä eivät nyt liity varsinaisesti avaukseen, vaan keskusteluun mikä siitä on virinnyt.
vaan terveeseen ihmiseen. Ja jos normaalielämässä tulee vaikeuksia.
Puhuimme varmaan molemmat eri asiasta. :)
Että ihmiset ovat myös itse keksineet sellaiset nimet monille asioille. Että asioita voi väärinkin ymmärtää. Ja asioita voidaan kääntää ja vääntää.
Ja että asiassa ei aina taphdu oikeus, eikä uskon kautta myöskään asiat mene oikein. Vaan myös näissä asioissa tapahtuu varmaan myös paljon vääryyttä.
Ja ammatti-ihmiset eivät kuitenkaan ole uskovaisia. Eikä osaa käsitellä asioita uskon kannalta. Ja voivat saada lapstekin puhumaan sellaistakin joka ei päde. Sillä tavallahan niitä työpaikkoja riittää.
Olipa aikamoista psykiatrian ammattilaisten sekä perheen sisäisessä painajaisessa elävien ihmisten mitätöintiä ja väheksymistä. Ammatti-ihmiset eivät tietänkään valtaosaltaan ole uskovaisia eivätkä voi hoitaa ongelmia "uskon kannalta" sinun termiäsi lainatakseni. Ei pitäisikään, sillä kaikki ongelmat eivät todellakaan ole hoidettavissa evankeliumilla vaan tarvitaan muuta apua. He tekevät työtään parhaan taitonsa mukaan, mutta eivät totisesti ole erehtymättömiä sen kummemmin kuin kukaan meistä.
Se että monille asioille on vasta nyt keksitty nimet, ei tarkoita sitä, ettei sen laatuisia ongelmia aina olisi ollut olemassa. Kaikki muistavat varmaan lapsuudesta jonkun perheen, jonka elämä oli jotenkin kummallista. Jotakin salailtiin ja elämä ei ollut sellaista normaalia vapaata elämää. Jälkeenpäin on tajunnut, että siellä oli todennäköisesti tälläinen häiriö jommakumman vanhemman käytöksessä, jota sitten koko perhe pyrki salailemaan. Ennenhän ei monestikaan asioista puhuttu. Se ei poista sitä, että noissa perheissä eläneiden elämä ei olisi ollut raskasta ja jättänyt jälkensä.
ei tiedä kaikkea.
Ja näissä tämän kaltasissa asioissa ei tarvitse kummassakaan osapuolessa olla sen enempää vikaa. Vaan se voi olla, että se vahvempi osapuoli voittaa. Ja toinen osopuoli luovuttaa, koska ei mahda mitään tälle vastapuolelle. Ja useimmiten se on mies.
toisen puolen esille ja sinä toisen puolen.
Eikö tästä vois tehdä sen johtopäätöksen, että kumpikin voi olla yhtä paljon oikeassa tai väärässä.
Ei täällä kannata väittelemään alkaa. Tämä ei ole muuta kuin keksustelua ja molempien osapuolten asioiden esille tuomista. Ei tämä ole sen vakavampaa. :)