Kevenevä

Käyn ansiotyössä, josta maksan tuloveroa 30%. Koska tuloni on pieni menee kaikki asumiseen ja ruokaan perheessä. Ruuuan ja muiden palveluiden arvonlisävero on enimmillään 22%. Puhuvat kaiken aikaa että verotus kevenee. Minun laskuopin mukaan maksan kaikesta tulostani veroa yli 50 %.

Toivoisin ettei verotus enään kovin kevenisi, muuten joudun taivaskannen alle.
5252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos kaytat koko nettopalkkasi arvonlisaverollisiin tuotteisiin ja palveluihin, on kokonaisveroasteesi 30% + 0,22 x 70% = 45,4%.

Kylla tamakin paata huimaa.

Äänestä
  • Tein tämän laskelman tahallani juuri näin että tulisi keskustelua. Laskit ihan oikein,minun kohdallani tuo prosentti on vielä hiukan suurempi, todellisuudessa.
    Olisi kyllä mielenkiintoinen aihe laajempaankin keskusteluun moinen veroilla kikkailu, kun tosiasiassa pienituloinen joutuu ahdingossaan laittamaan kaikki tulonsa peliin kuukausittain. Varakkaammat on samassa tilanteessa kunhan ehtivät ostoksille, heillä kuitenkin jää jotain.
    Minusta on vastuutonta, kansan hämäämistä tämän laatuinen kikkailu, vero alella. Olen melko varma että tätä asiaa ei yleisesti tiedosteta !

    Äänestä

  • tahallani kirjoitti:

    Tein tämän laskelman tahallani juuri näin että tulisi keskustelua. Laskit ihan oikein,minun kohdallani tuo prosentti on vielä hiukan suurempi, todellisuudessa.
    Olisi kyllä mielenkiintoinen aihe laajempaankin keskusteluun moinen veroilla kikkailu, kun tosiasiassa pienituloinen joutuu ahdingossaan laittamaan kaikki tulonsa peliin kuukausittain. Varakkaammat on samassa tilanteessa kunhan ehtivät ostoksille, heillä kuitenkin jää jotain.
    Minusta on vastuutonta, kansan hämäämistä tämän laatuinen kikkailu, vero alella. Olen melko varma että tätä asiaa ei yleisesti tiedosteta !

    Mista veroalesta puhut? Itseltani on sellainen jaanyt huomaamatta. Taisi valtionvero laskea sellaiset puoli prosenttiyksikkoa talle vuodelle, mutta kunnathan aina nollaavat nama vaatimattomat valtionveroalennukset nostamalla omia veroprosenttejaan.

    Suomessa rahaa verotetaan aina kun se liikkuu. Liikkumattoman rahan verotuksesta omaisuusveron muodossa sentaan paastiin, mista ei monikaan tosin hyody.

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Minäkin luulin tyhmempänä pitkään, että verotusta kevennetään oikein arvovaltaisin ottein arkkadian mäellä.
    Oikeassa olet kohtalontoveri että mikä veroale.
    Minunkin kotipaikkakunnalla kiikku on toiminut juuri niin, että kun eduskunta on tohkeissaan laskenut hiukan verotusta on kaupunkimme talousihmeet nostaneet meidän "toivomuksesta "veroäyriä.Ei osata nähdä tärkeitä asiota humpuukista.
    Omaisuus verosta ei noussut savuja ennen kuin eteläisemmän suomen yksiöiden hinnat lähestyivät vanhaa miljoonaa. Tätä ongelmaa meillä ei ole.
    Mutta luulempa kuitenkin etteivät ihmiset tiedosta missä mennään....MURHEELISEN syvä uni.

    Äänestä

  • Höpsis. Suomessa peritään nimittäin lisäksi työnantajan sosiaaliturvamaksua ja työeläkemaksua, jotka tulevat kustannuksina palkan päälle. Tämä on noin 25 prosenttia bruton päälle, ja yhdessä tuloveron kanssa muodostaa ns. verokiilan.

    Kun työnantaja maksaa satasen, brutossa näkyy 80 euroa. Tästä 30% veroa on 24 euroa, joten käteen tulee 56 euroa. Arvonlisävero tästä on noin 10 euroa, joten puhtaasti omaan käyttöön jää 46 euroa. Veroihin ja työnantajamaksuihini menee siis yli 50 prosenttia työnantajan kulusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

verotus oppi kirjoitti:

Käyn ansiotyössä, josta maksan tuloveroa 30%. Koska tuloni on pieni menee kaikki asumiseen ja ruokaan perheessä. Ruuuan ja muiden palveluiden arvonlisävero on enimmillään 22%. Puhuvat kaiken aikaa että verotus kevenee. Minun laskuopin mukaan maksan kaikesta tulostani veroa yli 50 %.

Toivoisin ettei verotus enään kovin kevenisi, muuten joudun taivaskannen alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu