Kokeilen kepillä jäätä ja kysyn onko muita jotka ovat tai ovat olleet koko raskauden ajan masentuneita?
Itselläni on diagnosoitu vaikea masennus ja käyn kolmen viikon välein terapiassa, ja kaksi kertaa kuussa neuvolassa(normaalisti kun käydään vain kerran) ja tuki verkostoni kotona on hyvä, mutta silti minusta tuntuu että olen huono ihminen kun odotan esikoistani ja minun pitäisi olla maailman onnellisin ihminen, mutta silti ahdistaa.
Masentuneisuuteni ei johdu nykyhetkestä vaan lähimenneisyydessäni tapahtuneista asioista, joka myös omalta osaltaan ärsyttää koska menneet on menneitä, ainakin niin pitäisi olla, mutta minulle menneisyydessäni kokemat pahat asiat ovat nousseet pintaan raskauden aikana ja syyttämään itseäni, kaikesta mahdollisesta ja nyt yritän parhaani mukaan hoitaa itseäni jotta vauvalla olisi myös hyvä olla masussani, kun äidin mielialahan vaikuttaa myös kasvavaan vauvaan. Kärsin myös aika ajoin unettomuudesta, joka on kaikkein raskainta tässä olo tilassa.
Välillä on päiviä jolloin olen pirteämpi ja jaksan tehdä kotitöitä ym. mutta sitten tulee rankka pudotus ja saatan kolme/neljä päivää olla niin alakuloinen että piiloudun peiton alle ja itken hysteerisesti mieleeni tulleiden asioiden takia. Yritän pitää päivä rytmini suht normaalina ja olen onnistunut siinä suht hyvin, nousen ylös samaan aikaan aamulla kuin mieheni joka sitten lähtee töihin ja itse yritän suunnitella päivä ohjelmani mielialasta riippuen, sairaslomalla kun olen. Vaikeina päivinä en saa juuri mitään aikaiseksi, olen hysteerinen ja vaikka kuinka yritän piilotella pahaa oloani mieheltäni joka työpäivän päätteeksi tulee kotiin niin epäonnistun siinä joka kerta, terapeuttini on kysynyt syytä minulta , että miksi yritän piilottaa vaikeina päivinä pahaa olonani, mutta en ole vielä osannut vastata siihen. Mieheni on kultaisin ihminen jota tiedän, hän jaksaa olla tukenani ja lohduttaa kun itkettää. En varmasti koskaan voi korvata tätä aikaa hänellä jonka hän on jaksanut pysyä vahvana rinnallani...
En syö lääkkeitä, tein sen päätöksen jo hyvin aikaisessa vaiheessa että yritän ja selviän ilman masennuslääkkeitä raskauden ajan koska en halua vahingoittaa rakasta lastani vain sen takia että minulla olisi turrutettut tunteet.
Viikkoja mulla on kasassa 25 6 ja raskaus itse on sujunut ilman mitään ongelmia.
Onko muita jotka on kokenut saman tai ovat samassa tilassa, vai olenko yksin tämän asian kanssa?
Itselläni on diagnosoitu vaikea masennus ja käyn kolmen viikon välein terapiassa, ja kaksi kertaa kuussa neuvolassa(normaalisti kun käydään vain kerran) ja tuki verkostoni kotona on hyvä, mutta silti minusta tuntuu että olen huono ihminen kun odotan esikoistani ja minun pitäisi olla maailman onnellisin ihminen, mutta silti ahdistaa.
Masentuneisuuteni ei johdu nykyhetkestä vaan lähimenneisyydessäni tapahtuneista asioista, joka myös omalta osaltaan ärsyttää koska menneet on menneitä, ainakin niin pitäisi olla, mutta minulle menneisyydessäni kokemat pahat asiat ovat nousseet pintaan raskauden aikana ja syyttämään itseäni, kaikesta mahdollisesta ja nyt yritän parhaani mukaan hoitaa itseäni jotta vauvalla olisi myös hyvä olla masussani, kun äidin mielialahan vaikuttaa myös kasvavaan vauvaan. Kärsin myös aika ajoin unettomuudesta, joka on kaikkein raskainta tässä olo tilassa.
Välillä on päiviä jolloin olen pirteämpi ja jaksan tehdä kotitöitä ym. mutta sitten tulee rankka pudotus ja saatan kolme/neljä päivää olla niin alakuloinen että piiloudun peiton alle ja itken hysteerisesti mieleeni tulleiden asioiden takia. Yritän pitää päivä rytmini suht normaalina ja olen onnistunut siinä suht hyvin, nousen ylös samaan aikaan aamulla kuin mieheni joka sitten lähtee töihin ja itse yritän suunnitella päivä ohjelmani mielialasta riippuen, sairaslomalla kun olen. Vaikeina päivinä en saa juuri mitään aikaiseksi, olen hysteerinen ja vaikka kuinka yritän piilotella pahaa oloani mieheltäni joka työpäivän päätteeksi tulee kotiin niin epäonnistun siinä joka kerta, terapeuttini on kysynyt syytä minulta , että miksi yritän piilottaa vaikeina päivinä pahaa olonani, mutta en ole vielä osannut vastata siihen. Mieheni on kultaisin ihminen jota tiedän, hän jaksaa olla tukenani ja lohduttaa kun itkettää. En varmasti koskaan voi korvata tätä aikaa hänellä jonka hän on jaksanut pysyä vahvana rinnallani...
En syö lääkkeitä, tein sen päätöksen jo hyvin aikaisessa vaiheessa että yritän ja selviän ilman masennuslääkkeitä raskauden ajan koska en halua vahingoittaa rakasta lastani vain sen takia että minulla olisi turrutettut tunteet.
Viikkoja mulla on kasassa 25 6 ja raskaus itse on sujunut ilman mitään ongelmia.
Onko muita jotka on kokenut saman tai ovat samassa tilassa, vai olenko yksin tämän asian kanssa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
muutaman kerran tk-psykologilla, juttelu auttoi ekalla kerralla, tokasta jäi -0 -olo ja kolmas vain pahensi. Miulle ei tarjottu sen kummempaa hoitoa, kunhan vaan käskettiin muuttamaan itse elämäänsä. Nuku enemmän ja harrasta enemmän, ja liikunta auttaa. Ei aina niin helppo toteuttaa, kun esikoinen on vielä pieni ja huonouninen, raskaus aiheuttaa omat vaivansa ja mies on paljon töissä, oma perhe ystävät asuvat kaukana. Olotilat menee monesti niin kuin kuvailit, välillä tuntuu, ettei tämä helpota koskaan, välillä tuntuu, että saattaa se jossain vaiheessa helpottaakin. Onneksi laskettuun aikaan on enää pari päivää päälle kolme viikkoa, jos sen jälkeen ainakin ne vaivat alkaisivat vähentyä pahaa oloa aiheuttamasta.
En osaa sanoa tuosta lääkityksestä mitään, itsellä on sellainen olo, että tarvitsisin ulkopuolistakin apua, itsenäisesti en selviä tai en ainakaan ilman "jälkiseuraamuksia". Toivon kovasti ettei pieni poikani huomaa äidin pahaa mieltä ainakaan joka päivä, onneksi on jaksanut olla itse ainakin vielä iloinen taapertaja.
Voimia sinulle, toivon todella, että olosi alkaa paranemaan pian jollain konstilla! Voimahali. :-)
en kyl tiie onko mitään hyötyy mut jotain ideaa heitän siulle!
Luin kirjoituksesi ja oma raskaus aika muistui elävästi mieleen. Päätin silloin itsekkin etten syö lääkkeitä vaikka oli aika olot. Ilman liikuntaa, harrastuksia en olis varmaa järissään pysynyt.
Suunnittelin joka viikko ohjelmaa jokaiselle päivälle ja yritin saada itseni innostumaan jostain. Joka aamu kannattaa aloittaa hyvällä aamupalalla ja ulos raittiiseen ilmaan samantien ennen kun kerkeää edes miettiä mitään tai istahtamaan sohvan nurkkiin, sieltä kun on aika kynnys taas nousta. Varmasti pirteempi olo, saat onnistumisen tunteita jo niinkin pienestä asiasta kun olet saanut itsesi liikkeelle! Ja onnistumisen tunteet auttaa masennukseen. Liikunta tekee vauvallekin hyvää ja helpottaa tulevaa synnytystä.
Jos siulla ei ole ennestään lapsia niin nyt kannattaa tehdä kaikkea mitä et sitten pääse pienen lapsen kanssa tekemään. Käy vaikka uimassa ja shoppailemassa!
Kerroit että paha olo johtaa menneisyydestä, jos haluut sen yli päästä niin on vaan puhuttava puhuttava ja puhuttava! Eli terapiaa!
"En varmasti koskaan voi korvata tätä aikaa hänellä jonka hän on jaksanut pysyä vahvana rinnallani...!"
Varmasti voit korvata miehellesi, kannathan yhteistä lastanne omassa kehossasi ja kohtaat raskauden vaivat ja synnytät uuden elämän, eiköhän se ole paras korvaus ja lahja miehellesi!
Ehkä juuri siksi yrität piilottaa pahan olosi koska tunnet syyllisyyttä siitä että valitat ja itket pahaa oloasi. Pelkäätkö että miehesi kyllästyy? Tai et halua hänelle pahaa mieltä sen takia että sinulla on? Mitä enemmän kasaat pahaa oloa , sen pahempi se sitten on kun kerralla sen purat. Ja siksi just olis se terapia hyvä, että paha olo purkaantuisi muuallakin kuin kotona. Itket vaikka tunnin terapeutille, niin et jaksa enää kotona sitä itkeä ja olo on helpottuneenpi.
Taidan jo toistaa itseeni, mut jos tuosta jotain löytyy ideaa..
Ainiin, itse kirjoitin ja maalasin tosi paljon ja purin sillä pahaa oloani.
Itselläni on myös diagnosoitu vakava masennus vuosi sitten, tällä hetkellä keskivaikea. En ole raskaana mutta kirjoittamasi teksti olisi yhtä hyvin voinut olla minun kirjoittamani. Oma näkemykseni on että saat ihan liian vähän apua! Toivon sydämen pohjasta että asiasi älyttäisiin ottaa vakavammin!
Et ole huono äiti vaikket iloitse lapsesta, se johtuu vain siitä että itselläsi on paha olo :( jos haluat, voidaan kirjoitella : [email protected]
itse olen koko ikäni kärsinyt vakavasta masennuksesta sekä anoreksiasta. nyt odottaessa huomasin kaiken olevan kunnossa, kunnes joku räjäytti minut maan pinnalle. luulin etten kärsinyt siitä raskauden aikana mutta toisin olikin. elämä ei olekkaan niin helppoa kun luulisi.
uhattuna on jo työpaikkakin. mietin joka päivä saako lapseni kunnon tulevaisuutta koskaan vai olenko huono äiti? koskaan en ole onnistunut missään ja alan jo tuntea olevani väärällä alalla. mitä jos koskaan en löydä toive ammattiani? monia olisi mutta kuka haluu lastansa päivähoitoon naiselle jolla on huuli-,nenä ja kielikoru? ei kukaan. luulin olevani hyvä ravintola-alalla mutta en kai sitten olekkaan. tuskin tulisin pärjäämään taide alallakaan saatika se perhepäivähoitaja. kuka minulle haluaisi lapsen tuoda?
lastakin yritin 6vuoden ajan kunnes lääkäri sanoi etten koskaan niitä voisi saada ja kas kummaa nyt olen raskaana. oliko vika entisessä miehessä vai minussa? ehkä minun ei olisi koskaan pitänyt tulla raskaaksi... ehkä en ole hyvä äiti...