Olen kolmekymppinen nainen. En ole aina ollut lihava vaan lihoin vasta muutettuani pois lapsuuden kodista. Nyt painoa on reippaasti yli satakiloa. Minua vaan ihmetyttää kovin kun täällä toistuvasti ihmiset puolustavat kilojaan ja toitottavat onnellisuuttaan kiloista huolimatta. Mua ei ainakaan läskini tee onnelliseksi vaan ne ovat vieneet minulta parhaat nuoruusvuoteni. Todella heikko itsetuntoni on saanut minut tekemään elämässäni valintoja joita nyt kadun, enemmän tai vähemmän. Ikinä ei ole haukuttu läskiksi tai muuten kiusattu. Aviomieskin on joka rakastaa ja haluaa minua. Mutta ne pienet hetket, kun mietin, että uskallanko istua muoviseen puutarhatuoliin, tai kun perseeni vei puolet takapenkistä ja muilla oli siksi ahdasta tai kestävätkö nämä korot painoni tai kun uudessa työpaikassa suurimmatkaan työhousut eivät mahdu jalkaan tms. ne kyllä tuntuvat niin sanoinkuvaamattoman pahalta. Ja tietysti se, että joka päivä saa pelätä jos sairastun tai kuolen sydänkohtaukseen ja perheeni jää ilman äitiä siksi etten pysty olemaan syömättä. Ja nyt olen päättänyt lopettaa tämän painajaiseni ja laihduttaa. Kiloja on jo nyt pudonnut reippaasti ja saa pudotakin. Ja uskokaa rakkaat lihavat kanssaihmiset, kyllä minä tulen onnellisemmaksi jokaisesta pudotetusta kilosta. Tämä perhonen kuoriutuu nyt kotelostaan. Ja niille "onnellisille lihaville" -uskokoon ken haluaa, minä en!
Olenko erilainen
lihava
91537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Näinhän se on.
Itse olen normaali painoinen mies ja käyn täällä usein vain lukemassa näitä juttuja huvikseni.
Jokainen saa olla mimun puolestani lihava tai laiha.
Aktiivisena kuntosali treenarina en usko että ihmiset joilla on todellinen ylipaino ongelma olisivat onnellisia noista kiloistaan.
Itse olen joskus "bulkannut"itselleni kymmenen ylimääräistä kiloa ja todennut oloni väsyneemmäksi ja muutenkin vetämättömämmäksi.
Kuumalla kesällä ylipainoiset kärsivät varmasti olostaan.Joten et ole erilainen.Olet yksi harvoista joka tunnustaa asian.
Onnellisuus koostuu monesta asiasta. Ja kun sanon olevani lihavana onnellinen, en tarkoita ettenkö laihempana voisi olla vielä onnelliSEMPI. En tiedä tajusitko.
ja myös monesta muusta seikasta kiinni.
Mielestäni ei voi kysyä, oletko onnellinen tai onneton lihavana, sen kummemmin kuin esim. laihana, kaljuna, sairaana, terveenä, rikkaana, köyhänä... Joka lajista löytyy niitä, jotka kokevat jäävänsä milloin mistäkin syystä jostain paitsi ja ovat tästä syystä alati onnettomia ja sitten taas löytyy niitä, jotka etsivät positiiviset asiat elämästään ja ovat päättäneet niiden ansiosta (ja negatiivisista seikoista huolimatta) olla onnellisia.
Kaikilla meillä on syitä olla onneton, mutta myös syitä onnellisuuteen.
sano tuo vaikka jollekkin vakavasti vammautuneelle.ei kaikilla tosiaan ole mahdollisuutta onneen.niin se vain on.maailma on aikas pelottava paikka jos vain uskaltaa aukaista silmänsä.
mie olen itse tanssinut monta ehtoota pyörätuolissa istuvan kaverin kanssa, jonka sairauden ennuste oli vain alamäkeä. Ja arvostin todella kovasti sitä elämäniloa ja sosiaalisuutta joka hänestä huokui - jos en olisi ollut varattu, olisin rakastunut. Ja kun sitä oikein vakavasti ajattelee, miksi hukata loppuelämänsä masennukseen? Onpahan sitten viimeisillä metreillä viimeisistä vuosistaan jotain muistelemista, eikä elämä ole mennyt kokonaan hukkaan. Pelko pois, me eletään vain tämän kerran.
en tarkoittanut, etteikö painon putoaminen saisi ja ilman muuta pitääkin olla iloinen asia ja siitä onnittelut ja menestystä eteenpäin Sinulle! Positiiviset muutokset elämässä antavat siihen väriä ja loistoa. Mitä sitten tarkoitin: kaiketi, ettei tässäkään asiassa voi yleistää, että lihavat ovat onnellisia/onnettomia - joka suuntausta löytyy.
monet lihavat ihmiset uskovat, että kun ovat laihoja, he ovat myös onnellisempia, menestyvät paremmin työssä, omaavat paremmat ihmissuhteet ja loistavan seksielämän, tulevat aktiivisemikkisi jne...
mutta olen huomannut jännän jutun monessa ihmisessä... kun he ovat laihduttaneet itsensä haluamiinsa mittoihin, ei heidän elämä ole miksikään muuttunut. he ovat silti niitä samoja masentuneita valittajia...
elikä, onko kyse painosta vai itseluottamuksesta?
jos ei sinulla ollut minkään näköistä itseluottamusta/itsekunnioitusta lihavana, niin voi myös olla ettei sitä ole laihanakaan!
tuntuu että nämä paino jutut ovat hieman monimutkaisempia, kuin monia haluaa myöntääkkään.
Nimittäin huomio siitä, että lihavat ihmiset ovat tyytymättömiä valittajia. Olen lihava, mutta en pidä itseäni valittajana, eikä kyllä kukaan muukaan. Ei hyvänen aika ihmisen painon mukaan voi luokitella millainen se on lihavana ja millainen laihana.
Alkuperäisen kirjoittajan kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että kilojen kanssa aiheutuu kiusallisia tilanteita. Ravintolassa vieri viereen sijoitetut pöydät ovat hankalia, samoin mainitsemasi tuolit ja onhan vaatteiden ostaminenkin ongelmallista, mutta muuten pärjään kyllä, kunhan terveys vain kestäisi.
Hieno oivallus itselleni oli se, että kilot eivät johdu huonosta itsekurista. Kun siirryin alakarppaamaan, elämäni muuttui täysin. Olo on kaikin tavoin parempi, vaikka tällä "epäterveellisellä" dieetillä kiloja on kadonnut kolmessa viikossa vasta kolme. Repikää sitten siitä.
Olen sen huomannut. Siirrän pöytiä ja valitan ravintellissa jos en mahdu istuun, en välitä muiden reaktioista mitään vaan naurattaa jos jotkut katsovat pitkään.
En minäkään valita mistään turhasta kun on ankean lapsuuden kokenut. Hammaslääkärissäkään en ota ikinä puudutuspiikkiä.
Ei kenellekkään ihmiselle tule hyvä itsetunto tekemättä työtä sen eteen. Hyvä ulkonäkö ei tuo automaattisesti hyvää itsetuntoo, se on vain näennäistä ja pintakuorta. Itse olen vasta saanut iän myötä vahvan itstunnon, ei sitä hoikkuus ja nuoruus tuonut.
Monet normaalipainoiset ihmiset tuijottaa vaan omaan napaansa ja merta edemmäksi he eivät kykene näkemään. Olin itsekkin samanlainen aikanaan mutta kun ylipaino- ongelmat alkoivat koskettaan itseänikin niin aloin kiinnostuun muistakin asioista kuin vaan itsestäni ja maailmankuvani alkoi laajeneen huomattavasti.
Röyhkee ja itsekäs olen vieläkin, jotenka luonteeni ei ole ylipainosta huolimatta muuttunut miksikään. Huumorintaju on vaan muuttunut entisajoista. Maksava asiakas on aina kuningas, jotenka palvelua pitää vaatia eikä alistua kyhjöttään jossain epämukavissa olosuhteissa ravintolassa.