Olisi aika ryhtyä laatimaan edes Suomen maaperän omistusoikeuden ja määräysvallan sisältävää lakia nopeutetulla aikataululla.Kaiken maailman huijarit saavat tehdä malmivaltauksia ja riistää suomalaisten oikeuksia, repiä hajalle ja saastuttaa mm. Lapin koskemattoman luonnon.
Uraani
kaivosko?
8253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuten suomessa on esitetty.
Teollisuus, työttömyys, kehitys ja hyvinvointi vaativat uhrauksia.
Maamme saa olla kiitollinen että kaivosyhtiöt ovat kiinnostuneet karusta maastamme ja sen syrjäalueista.
He tarjoavat apuaan.
Eihän siellä olevilla ihmisillä ole elinkelpoisia mahdollisuuksia olla saati harjoittaa elinkeinoaan.
Tukitoimin ylläpidettyjä ihmisiä ja yrityksiä.
Tehotonta metsämaata ja jättömaata silmänkantamattomiin.
Tulkaa etelään niin hyvinvointinne on taattu.
Samoin vaikutus mahdollisuutenne ympäristöön.
Olemme sitä mieltä yhdessä että työpaikkojen määrää on lisättävä myös kehitysaluella.
Kuntien omat toimet ovat sen suuntaisia että nyt on mahdollisuus maankäytöllisestikkin luoda teollisuuteen työpaikkoja.
Eteläinen suomi on esimerkkinä pohjoiselle.
Etelässä asuu väestöstämme lähes kaikki ja siellä asuvat ihmiset päättävät tämän maan kohtaloista.
Kaikki raaka-aine on kotoisin luonnosta tämähän on luonnonmukainen kehityskulku.
Demokratiaa on että demokraattiset päättäjät tekevät koko kansaa koskevia päätöksiä.
Eikä näissä päätöksissä ole vähemmistöllä sanomista.
Tässäkään asiassa ei rikota lakia vaan toimitaan maassa olevien lakien mukaan jopa niin että syntyy elinkeino toimintaa, työllisyyttä ja tutkimusta.
Uskokaa tämä kaikki koituu yhteiseksi hyväksemme.
Maassa tapahtuu aina muuttoliikettä, joten jos tuntuu ahdistavalta se että ympäristöämme muokataa on parasta muuttaa pois.
Ja näinhän alkuasukkaat ovat aina vetäytyneetkin sivistyksen tieltä
Tule hengittämään rahalla korvaamatonta raikasta ilmaa saasteen ja liikennemelun keskeltä.Puhutaan arvoista, joita ei koskaan saada takaisin. Puhdas luonto on korvaamaton luonnonvara. Eikö turismi ole elinkeino Suomelle?
Lyhytnäköistä ajattelua tuo maaperän rosvoaminen.
Haluan lapsilleni elämänlaatua, en saastetta, en ennenaikaisia kuolemia,en kehityshäiriöisiä lapsia, enkä niitä ahneiden gryndereiden likaisia eurojen murusia, joita heidän pöydältään tippuu.
voitot rikkaille ja ulkomaille.
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/04/mihin-katosi-kultamuna.html
Herätys. Jos maassa on vielä kansanvalta, on tartuttava toimeen ja pysäytettävä kaivosvaltausten tehtailu. Olemme pian orjakansaa omalla maallamme.
Suomessa on hyvä kaivoslaki, vaikka se onkin jo melko vanha.
Ruotsissa siirretään kaupungit kirkkoineen pois, jos ne sijaitsevat malmiesiintymien päällä. Sama laki pitää päteä Suomessakin.
Lapissa riittää luontoa sekä kaivoksille että turisteille.
on taatusti uraaniesintymä. Aion tehdä siitä huomenna valtauksen.
globalisaatio joka määrää, ei Suomella mitään oikeuksia enään ole, se on raha joka sanelee. Itsenaisyys meni jo.
http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id29017.html