Move tarina

Olen seurannut näitä sivuja viime vuoden syyskuusta lähtien, kun sain eräänä kauniina perjantai iltana kutsun moven lyhkäriin. Hyvä ystäväni soitti ja pyysi erääseen pikku pystäriin saapumaan sunnuntaina klo 13. Pystäri oli täysin tyhjillään, ei siellä ketään ollut. Kaverini saapui paria minuuttia myöhemmin ja heti katseeni kiinnitti huomiota siihen, miten amis styleen pukeutunut opiskelija poika oli sonnustautunut rippipukuasuun. Hän kysyi minulta että otanko jotain että hän tarjoo. Kieltäydyin koska tiesin että opiskelijalla on rahat aina tiukassa ja toiseksi olin jo itse tilannut kahvikupposen. Utelin heti että mistä tässä nyt on kysymys? Ystäväni totesi että odotetaan vielä vähän aikaa, että hänen uusi kaverinsa tulee kohta ja hän haluaa että te tapaatte. (mistään kolmannesta tyypistä tämä kaverini ei ennen pystäriin menoa ikinä kertonut, tässä jo ensimmäinen moka)
Pitkänhuiskea n. 30 vuotias koijari saapui myöskin rippipukupäällä ja alkoi piirtää kaavoja vihkoonsa ja kaverini vain nyökytteli vieressä. Hoksasin heti että kyse on verkostobisneksestä, se paistoi heti läpi kun piirrettiin niitä ihme diagrammeja. Kysyin siinä vaiheessa lyhkärin pitäjältä, miten tämä liittyy minuun ? hän vastasi nasevasti. "kohta nähdään liittyykö mitenkään" Päätin miettiä asiaa ja kaverini suostuttelun jälkeen päätin lähteä mukaan movetukseen.
Ensimmäisellä työviikolla oikeasta palkka työstä kertyi 36 työtuntia ja movetuksesta 51 tuntia. Tämä kertoo jo sen ettei todellakaan pääse mitenkään helposti tienesteille. Tehtiin satalistaa, juostiin koulutuksissa ja rahaa paloi perkeleesti. Saturainen paloi rahaa ekalla viikolla lyhkärin pitämisiin(kahvit jne.) ja kavereitani lamppasi pystäreissä niin tiuhaan tahtiin että hyvä että entinen kerkesi lähteä ennenkuin uusi tuli tilalle. Kerran jopa niin kävikin ja siihen kusi toisen kaverin esittely kun tiesi heti mistä on kyse.
Lyhkäreiden jälkeen soitin niitä opetettuja "tarkistussoittoja" mistä manu rekolakin kirjassaan mainitsi (olen senkin lukenut monta kertaa läpi, joten opiskelussakaan ei pitäisi olla mitään vikaa). Kaverini vain nauroivat minulle ja suurimmat jopa kyselivät miksi tuotteet ovat kalliimpia mitä muualla, eikä halvempia mitä oli kerrottu. KUKAAN EI LÄHTENYT MUKAAN! Paikkoja kyllä varattiin mutta porukka sattui oleen sen verran fiksua että movesta etsittiin kaikki tieto ja pistettiin kiertoon niin lopettaneiden prosentti siinäkin organisaatiossa missä olin niin noisi 90 % hujakoille.
Pari viikkoa lopettamisen jälkeen sain vielä saman organisaation jäseniltä puheluita että lähde käymään eventillä, että päätä vasta sen jälkeen ja he maksavat reissun puolestani. No eipä se halpa ollut siitä huolimatta. 150 euroa paloi rahaa. Ei se eventti mikään koulutustilaisuus ollut kauppatieteiden yo:n silmissä. Huomasin vain että järetön hypetys siellä on ja se nyt on vain piiskaamista edustajille. Siellä oikeastaan vasta silmäni aukesivat millaista kusetusta se on. Valitettavasti muille kavereilleni kävi toisinpäin. He menivät suoraan sanottuna sekaisin.
Tänäpäivänä olen kiitollinen että olen saanut kuitenkin pidettyä ystävyyssuhteeni omien kavereideni kanssa. Kukaan heistä ei ole enää movessa mukana.
Täällä puhutaan paljon moven antamasta koulutuksesta. Ei se oikeastaan mikään koulutus edes ole. Vaikka manu rekolan kirja onkin ihan jees luettava ja siinä on paljon tosiaasioita, jotka on varsin tehokkaita normaalissa työelämässäkin. On siinä myöskin paljon porsaan reikiä. Esimerkiksi se, että verkostobisneksessä on aina melko raskas organisaatio. Näinollen virheiden syntyminen on enemmän kuin melko todennäköistä ja niiden estäminen täysin mahdotonta. Eikä muuten se hypetyskään kestä kuin pari viikkoa !

Moni voi varmasti pitää väitteitäni melko tyhminä, mutta itse olen toiminut tietoverkkopalveluiden yrittäjänä muutaman vuoden ja myyntityössä rekrytoinut ja kouluttanut ihmisiä. Kouluttaminen edellyttää jatkuvaa seurantaa että kaikki menee niinkuin pitääkin. Jos yhden päivän teet väärin niin sen tekee varmasti kuukauden päästäkin.

KIITOS!
72517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kammottavia kirjoitusvirheitä, hyi!

Äänestä

...niiden on tarkoitus olla promosoittoja. Eli lyhkärissä ollaan vähemmällä hypellä, mutta jälkipromosoitossa hypetetään niin perkuleesti ja sovitaan se aika uusintaan/liiketoimintaesittelyyn vaikka mikä olisi.

Toinen elintärkeä asia on se että kun saat paikanvarauksen tehtyä, eli edustajasopimuksen, niin ei muuta kuin MAKSUUN!!! Menet vaikka itse kaverin kanssa pankkiin tai tietokoneelle maksamaan tuon lisenssin. Sen jälkeen huolehdit itse siitä että uudella kaverilla on kädet täynnä opiskeltavaa, lukemista ja infoa MOVEsta, jolloin hänen ei tarvitse sitä netistä hakea.

Nettiin hän menee vain tutustumaan MOVEn extranettiin.

...näin kuluu ne tarvittavat 14 päivää ja kouluttajabonus/sponrorbonus/värväysraha on sun!

näin meille opetettiin...

Äänestä
  • ...näin meille tosiaan opetettiin silloin ennen poliisitutkintaa. Nykyään on samat keinot käytössä, mutta maksamaan menettekin "kampanjatuotepaketin"

    Äänestä

  • movettaja2 kirjoitti:

    ...näin meille tosiaan opetettiin silloin ennen poliisitutkintaa. Nykyään on samat keinot käytössä, mutta maksamaan menettekin "kampanjatuotepaketin"

    Niinpä. Mutta noin meille opetettiin. Eli minkäs teet kun organisaatio on raskas. Virheitä tulee. Vähän niinkuin Elisan organisaatio. Matkapuhelin puolella 14 markkinointiosastoa. Ja tv mainoksistakin huomaa miten kivikautinen se jo on :D

    Pahoittelen kirjoitusvirheitä

    Äänestä

Pistääpä muuten miettimään. Itse palloilin movessa muutaman viikon ja kävin eventissä, enkä ole maksanut mitään tonnin aloitus maksua. Tässäkin siis virhe. Miksei minua pistetty maksamaan sitä ?

Äänestä
  • yleensä sääntönä on että yhtään lyhkäriä EI pidetä ennen kuin 999e on maksettu/luottosopimus tehty.

    Myyntiedustaja kun ei voi värvätä lisää edustajia...
    muuten kyllä saa palloilla eventissä ym tilaisuuksissa, mutta lyhkäreitä ei tosiaan pitäis pitää.

    Pidettiinkö sulle nk. Start-koulutus?

    Äänestä

  • movettaja2 kirjoitti:

    yleensä sääntönä on että yhtään lyhkäriä EI pidetä ennen kuin 999e on maksettu/luottosopimus tehty.

    Myyntiedustaja kun ei voi värvätä lisää edustajia...
    muuten kyllä saa palloilla eventissä ym tilaisuuksissa, mutta lyhkäreitä ei tosiaan pitäis pitää.

    Pidettiinkö sulle nk. Start-koulutus?

    Starttikoulutus pidettiin. Taisipa olla tiistai päivä, koska maanantaina lähdin mukaan. Samoin LTE:ssä kävin ja maksoin sen 7 euroa vai mitä se oli.. Rahoituslaput täytin jne. Koskaan ei maksulappuja näkynyt jne. Irtisanoiduin kuitenkin movesta.. samalla tavalla kuin mursis antaa ohjeena

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jänkhä-Pasi kirjoitti:

Olen seurannut näitä sivuja viime vuoden syyskuusta lähtien, kun sain eräänä kauniina perjantai iltana kutsun moven lyhkäriin. Hyvä ystäväni soitti ja pyysi erääseen pikku pystäriin saapumaan sunnuntaina klo 13. Pystäri oli täysin tyhjillään, ei siellä ketään ollut. Kaverini saapui paria minuuttia myöhemmin ja heti katseeni kiinnitti huomiota siihen, miten amis styleen pukeutunut opiskelija poika oli sonnustautunut rippipukuasuun. Hän kysyi minulta että otanko jotain että hän tarjoo. Kieltäydyin koska tiesin että opiskelijalla on rahat aina tiukassa ja toiseksi olin jo itse tilannut kahvikupposen. Utelin heti että mistä tässä nyt on kysymys? Ystäväni totesi että odotetaan vielä vähän aikaa, että hänen uusi kaverinsa tulee kohta ja hän haluaa että te tapaatte. (mistään kolmannesta tyypistä tämä kaverini ei ennen pystäriin menoa ikinä kertonut, tässä jo ensimmäinen moka)
Pitkänhuiskea n. 30 vuotias koijari saapui myöskin rippipukupäällä ja alkoi piirtää kaavoja vihkoonsa ja kaverini vain nyökytteli vieressä. Hoksasin heti että kyse on verkostobisneksestä, se paistoi heti läpi kun piirrettiin niitä ihme diagrammeja. Kysyin siinä vaiheessa lyhkärin pitäjältä, miten tämä liittyy minuun ? hän vastasi nasevasti. "kohta nähdään liittyykö mitenkään" Päätin miettiä asiaa ja kaverini suostuttelun jälkeen päätin lähteä mukaan movetukseen.
Ensimmäisellä työviikolla oikeasta palkka työstä kertyi 36 työtuntia ja movetuksesta 51 tuntia. Tämä kertoo jo sen ettei todellakaan pääse mitenkään helposti tienesteille. Tehtiin satalistaa, juostiin koulutuksissa ja rahaa paloi perkeleesti. Saturainen paloi rahaa ekalla viikolla lyhkärin pitämisiin(kahvit jne.) ja kavereitani lamppasi pystäreissä niin tiuhaan tahtiin että hyvä että entinen kerkesi lähteä ennenkuin uusi tuli tilalle. Kerran jopa niin kävikin ja siihen kusi toisen kaverin esittely kun tiesi heti mistä on kyse.
Lyhkäreiden jälkeen soitin niitä opetettuja "tarkistussoittoja" mistä manu rekolakin kirjassaan mainitsi (olen senkin lukenut monta kertaa läpi, joten opiskelussakaan ei pitäisi olla mitään vikaa). Kaverini vain nauroivat minulle ja suurimmat jopa kyselivät miksi tuotteet ovat kalliimpia mitä muualla, eikä halvempia mitä oli kerrottu. KUKAAN EI LÄHTENYT MUKAAN! Paikkoja kyllä varattiin mutta porukka sattui oleen sen verran fiksua että movesta etsittiin kaikki tieto ja pistettiin kiertoon niin lopettaneiden prosentti siinäkin organisaatiossa missä olin niin noisi 90 % hujakoille.
Pari viikkoa lopettamisen jälkeen sain vielä saman organisaation jäseniltä puheluita että lähde käymään eventillä, että päätä vasta sen jälkeen ja he maksavat reissun puolestani. No eipä se halpa ollut siitä huolimatta. 150 euroa paloi rahaa. Ei se eventti mikään koulutustilaisuus ollut kauppatieteiden yo:n silmissä. Huomasin vain että järetön hypetys siellä on ja se nyt on vain piiskaamista edustajille. Siellä oikeastaan vasta silmäni aukesivat millaista kusetusta se on. Valitettavasti muille kavereilleni kävi toisinpäin. He menivät suoraan sanottuna sekaisin.
Tänäpäivänä olen kiitollinen että olen saanut kuitenkin pidettyä ystävyyssuhteeni omien kavereideni kanssa. Kukaan heistä ei ole enää movessa mukana.
Täällä puhutaan paljon moven antamasta koulutuksesta. Ei se oikeastaan mikään koulutus edes ole. Vaikka manu rekolan kirja onkin ihan jees luettava ja siinä on paljon tosiaasioita, jotka on varsin tehokkaita normaalissa työelämässäkin. On siinä myöskin paljon porsaan reikiä. Esimerkiksi se, että verkostobisneksessä on aina melko raskas organisaatio. Näinollen virheiden syntyminen on enemmän kuin melko todennäköistä ja niiden estäminen täysin mahdotonta. Eikä muuten se hypetyskään kestä kuin pari viikkoa !

Moni voi varmasti pitää väitteitäni melko tyhminä, mutta itse olen toiminut tietoverkkopalveluiden yrittäjänä muutaman vuoden ja myyntityössä rekrytoinut ja kouluttanut ihmisiä. Kouluttaminen edellyttää jatkuvaa seurantaa että kaikki menee niinkuin pitääkin. Jos yhden päivän teet väärin niin sen tekee varmasti kuukauden päästäkin.

KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu