Oletteko kysyneet naapurilta lupaa siirtotallin ja hevosten pitoon ja mitä luvassa kysytte? Pitäis saada naapurilta lupa ja tietääkseni vain rajanaapureilta kysytään lupaa. Mitä voisin lupapaperiin kirjoittaa?
Vastaukset 2
- SariK
Tervehdys!
Et maininnut sijaitseeko paikka, johon tallia olet siirtämässä; kaava-alueella. Mikäli näin on, vaatii se muutakin kuin naapurin suostumuksen.
Itse olen rakentamassa tallia vanhaan navettarakennukseen, joka on kaava-alueella. Täällä vieraili eläinlääkäri, kunnan terveystarkastaja ja ympäristösihteeri mm tarkastamassa, ettei hevosenpidolle ole mitään terveydellistä estettä ja lantalan paikka kiinnosti myös. Itse piirsin paljon paperille ja kerroin juurta jaksaen, mitä teen, mihin sijoitan ja miksi. Saman sitten kerroin paperilla, tiivistetyssä muodossa lähimmille naapureillemme ja pyysin heitä allekirjoittamaan sopimuksen, jossa kerroin siitä, mitä ollaan sovittu. Meidän naapurimme ainakin ovat olleet vain innoissaan, että tänne hevosia tulee.
Naapureille on myös hyvä mainita lantalan MAHDOLLISESTI aiheuttamasta KÄRPÄSHAITASTA, jotta ei kohta tallinpito siihen kaatuisi, ettei naapuri ollut osannut ajatella, että sontakärpäsiä kesällä voisi olla.=)
Osoitteesta www.mmm.fi löytyy vaatimukset, jotka tulee täyttää, kun hevostallia pystyyn laitetaan ja muutenkin neuvot ovat selkeät ja hyvät.
Toivottavasti auttoi. Hauskaa hevoskevättä! - suokkihullu
munkin mielestä ei tartte kysyä ku vaan raja naapurilta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666