Olen monasti ihmetellyt miksi VR ja muut valtion firmat,posti mukaanlukien. Eivä pyri koskaan alentamaan palveluidensa hintoja. Päinvastoin suunta on aina ylöspäin.
Sen sijaan aina mainostetaan palvelutason nostoa ja samalla hintojen. VR hyvä esimerkki.
Se osa kansasta joka VR:n palveluja tarvii eniten, ei tarvi luksusta. Mutta kohtuullista hinnoittelua kyllä.
VR karkoittaa asiakkaat korkeilla hinnoilla. Kaksi ihmistä henkilöautolla kulkee huomattavasti edullisemmin kuin junalla.
Ei matkustaja tarvi kuin hyvän penkin siirtyessään paikasta toiseen junalla, ainakaan lyhkäisillä matkoilla. Tietysti edullisella hinnalla.
Postikin hehkuttaa palvelun parantamisella. Pötyä kaikki.
Jokainen sen huomaa hakiessaan postia verrattuna entiseen. Taantumaa on tullut, laatikot voi olla aika kaukana.
Ennen kannettiin posti lauantaisinkin ja kaupungeissa kaksikin kertaa päivässä.(esim. Saksassa vieläkin lauantaikanto)
Hinnat ovat poskettoman kalliita. Sitä se "palvelutason nosto" tekee, nostaa hintoja.
Ei ole mikään puolustus, ettei valtion yhtiöt saa kilpailla yksityisten yritysten kanssa. Ei yksityisillä ole vielä rautateitä, eikä postia.
Tuolla politiikalla voidaan kyllä rullata rataosuuksia kannattamattomina.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.