Tarkastaja ei nähnyt telkkua, mutta kuuli sen. Jättilapun käynnistään ja lupasi soittaa. Otin luvan netinkautta välittömästi käynnin jälkeen.
Tarkastaja ei ole soittanut. Mitä kannattaa tehdä?
Tarkastaja ei ole soittanut. Mitä kannattaa tehdä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ainakin yrittää peruuttaa sen tv-luvan. Soita sinne ja sano että tuli hiukan hätiköidysti otettua tuo tv-lupa ja ettet tarvitsekaan sitä, kun tarkastajakaan ei ole ottanut yhteyttä.
Sano lapsenlikalle ettei avaa enään ovea.
sulla oli tietenkin nettitv päällä..
Tänään tuli sitten lappu kotiin, jossa ilmoitettiin että teillä on televisio, ääni kuului. Nyt pitää ilmoittaa 20 pv:n sisällä mistä päivämäärästä lähtien televisio on ollut käytössä tai antamaan muu selvitys tv:n käytöstä. Onko kellään vastaavaa kokemusta mitä kirjeeseen kannattaa vastata?
Siihen, että kyseessä saattoi olla radio tai tietokone, jolla katsois elokuvaa. Pelkkä äänen kuuleminen ei mielestäni riitä vakuuttamaan, että omistat TV:n. Olet melko kestävillä jäillä.
Tuleeko noista aina tommonen "selvityspyyntö", mikäli epäilevät että telkkari talosta löytyy? Kaverini on nimittäin ihan paineessa tällä hetkellä, oli avannut eilen oven tarkastajalle odottaessaan minua kylään. Noh, ei tarkastaja telkkaria kuulemma nähnyt/kuullut, mutta kaukosäädin sohvalla saattoi olla aika paljon puhuva. Nyt kaveri on ihan varma, että sitä odottaa se maksimirangaistus 500 euroo kun oli kerran niin ilkeesti mennyt tarkastajalle valehtelemaan (kielsi siis television olemassaolon ja toivotteli miekkoselle hyvät päivän jatkot). Mun mielestä kaveri toimi ihan oikein, itsellä ei olis ehkä pokkaa valehdella noin. Mutta mitenköhän, mitä seurauksia tommosesta voi tulla? Suoraan viidensadan lasku, jossa ei paljon kysellä millon telkkari on otettu käyttöön, vai?
On niitä kaukosäätimiä muihinkin laitteisiin kuin telkkariin.
Kai se tarkastaja olisi siinä ovella sitten jo uhonnut maksuista jos sellaista kerran kirjoittanut olisi. Jos ei telkkaria ole näkyvissä ja itse sen kiistää, on oikeusmurha jos maksuja tulee. Luulisin itse, että yleinen syy seuraamuksiin on juuri se, että ihminen panikoi kun tarkastaja on ovella ja myöntää television olemassaolon. Ei pelkkä epäily riitä, ei voi oikeusvaltiossa riittää.
Minimi on 60 euroa takautuvaa. Maksimissaan vuoden maksut kaksinkertaisena ja 100 tarkastusmaksu. Tulee selvityspyyntö kotiin!
....oletko väleissä lastenlikan kanssa?? Vielä? Hän joutuu tarvittaessa asiasta todistamaan!! Minimi maksu on 60 euroa ja mahdollinen tarkastusmaksu 100 euroa.