Ei pilvenhattaraakaan

näkynyt Suomen uhkakuvataivaalla presidentinvaalien aikaan, kun Halonen poika- ja tyttöystävineen maalaili ihanaa elämäämme äiti-Venäjän kainalossa. Niinistön typerille Nato-puheille naurettiin oikein joukolla, äijällä ei ollut minkäänlaista historian tajua!

Suomen viisas kansa valitsikin sitten Halosen presidentiksemme varmistamaan, ettemme ikinä joutuisi amerikkalaisimperialistien Nato-katiskaan jossa poikaparkamme hetikohta lähetettäisiin sotimaan ties minne maailman ääriin.

Mutta vain hetken - ah - niin pienen hetken kestää ihanuus, sillä jo nyt imperialismin provokaattorit levittävät huhua jonka mukaan Venäjä olisi kasvattamassa asevoimiensa määrää ja laatua oikein roimasti erityisesti luoteisrajojensa tuntumassa (YLEn uutiset 27.2.).

Tuollainen tieto ei luonnollisestikaan pidä paikkaansa, ja jos pitäisikin, sille on aivan looginen selitys: Venäjällä on öljyrahoja niin paljon ettei se tiedä minne muualle ne pistäisi; Sveitsiläiset pankit eivät ota enempää vastaan ja Venäjän kansa elää yltäkylläisyydessä. Luonnon- ja vesiensuojeluun ei niihinkään voi enää parhaalla tahdollaankaan sijoittaa enempää. Suomen-vastainen raja on ainoa paikka jossa puolustusvoimia voidaan vahvistaa, koska niin pohjois- kuin etelä-Euroopassa on vastassa Natoraja ja se voisi kummalliseen tapaansa tulkita sotavoimien vahvistamisen rajoillaan vihamieliseksi toiminnaksi.

7

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -------------------

      Miksi suomalaisten piti mm. maksaa Pietarin jätevesipuhdistamo, jos venäläist on niin öyhyrikkaita, kuten tarjakin?

      • Uutinen..

        Energiatuloilla rikastuva Venäjä lisää varusteluaan Suomen lähialueilla.

        Itämeren laivastoa vahvistetaan, kaukotoimintailmavoimia ulotetaan Suomen tuntumaan, ja rajan läheisyyteen nousee uusia sotilaskohteita.

        Ruotsin puolustusministeriön tutkimuslaitoksen Venäjä-asiantuntija Jan Leijonhielm uskoo, että Venäjä tahtoo lisätä sotilaallista voimaansa ja rakentaa uudelleen suojamuurin, jonka se menetti, kun Varsovan liitto ja Neuvostoliitto hajosivat.

        Leijonhielmin mukaan Venäjä lisää voimaansa kaikilla suunnilla, etenkin etelässä ja militanteilla islamilaisalueilla, mutta merkkejä sotilaallisesta voimannoususta voi nähdä myös Suomen lähialueilla.

        Venäjän turvallisuusvyöhyke on jo hyvällä alulla - Moskova on lisännyt valtaansa Neuvostoliitosta irronneissa Kaukasuksen ja Keski-Aasian maissa, ja se saattaa kokeilla samaa myös Suomen suunnalla. Suomen Nato-jäsenyyttä Venäjä vastustanee myös entistä ponnekkaammin.

        Venäjän sotilaallinen nousu on yksi ylihuomenna alkavan presidentti Tarja Halosen toisen virkakauden tärkeimpiä haasteita - hänen tärkeimpiä tehtäviään on olla mukana muotoilemassa politiikka, jolla vastataan Venäjän haasteeseen.

        Lähde: YLEn TV-uutiset

      • capt.cöpenick evp
        Uutinen.. kirjoitti:

        Yksin tee turvallisuuspoliittisia päätöksiä, kuten täällä "nuoriso-osasto uskoo.

        Aivan presiis samat toimet olisi Niinistölläkin, jos pressaks olis päässy.!

        Turvallisuuspoliittinen elin yhdessä presidentin kanssa tekee tärkeät päätökset.

      • paljon järkevien asiantunti...
        capt.cöpenick evp kirjoitti:

        Yksin tee turvallisuuspoliittisia päätöksiä, kuten täällä "nuoriso-osasto uskoo.

        Aivan presiis samat toimet olisi Niinistölläkin, jos pressaks olis päässy.!

        Turvallisuuspoliittinen elin yhdessä presidentin kanssa tekee tärkeät päätökset.

        kirjoituksia. Kaipaamme täällä monia ketjuja, jotka eivät ole sopineet cöpenickin "itä-saksalaiseen" mentaliteettiin.

      • capt.cöpenick evp
        paljon järkevien asiantunti... kirjoitti:

        kirjoituksia. Kaipaamme täällä monia ketjuja, jotka eivät ole sopineet cöpenickin "itä-saksalaiseen" mentaliteettiin.

        Ei ole kuitenkaan nettisääntöjen vastaista viestintää.
        "kaipaamme täällä monia ketjuja, jotka eivät ole sopineet"...

        Osastointivirheen takia poistui männäviikoilla kirjoituksia.
        Keittiöpsykiatrit jakelivat psykopaatti diagnooseja. Niillä omat palstansa.
        c.c

    • vaikea uskoa

      totuutta. On kait...kun Halonen valittiin ja uskottiin, että elämä on auvoista ja turvallista. Voi vaikka käydä niin, että joutuu suomen pojat rajalle töihin.

    • onko niin tai näin

      Koita nyt ihmeessä päättää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      163
      2917
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      112
      2246
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      66
      1923
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      45
      1690
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1597
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      31
      1374
    7. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      14
      1351
    8. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      72
      1236
    9. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      66
      1235
    10. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      9
      961
    Aihe