Soneran pomot

Palkitsevat taas itsensä iiisoilla optioilla, jaossa on bonuksina yli 8Me, Koponen tietysti saa isoimmat sellaiset.

Tuli vaan mieleen tuosta aiemmasta HelsinkilamaHuskeskustelusta, että kyllä Suomessa rahaa näyttää olevan, ainakin Soneralla.
14396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Joo,itse päätin olla maksamatta enään latiakaan sonera "palkkioihin" ja vaihdoin kännykkäliittymäni Radiolinjaan.

Äänestä

Sonera on lakien mukaan konkurssikypsä firma. Jos lakeja Suomen herrat noudattaisi. Toisaalta on hyvä, että myydään kruunajalokivi Ruotsalaisille menkööt. Saadaan kai edes fiksummat johtajat.

Mutta, että tuosta palkitaan optiolla joku on jo rikollista!
Laskekaahan kuinka paljon veroja on upotettu tuohon raakkiin. Aikoinaan se oli valtion puhelin, sitten posti- ja tele jne. Firmaa on rakennettu ja kehitetty veromaksajien rahoilla. Viimeksi suuri anti oli valtion kassasta kun mentiin Saksaan. Kukahan nyt omistaa sen kuparimäärän joka aikoinaan on maahan ja linjoihin upotettu. Onko konkurssipesässä mitään reaaliomaisuutta?

Virheet.
Valtion yritys (kansalaisten omistama) yksityistettiin. Eli käytännössä luovutettiin rikkaille.
Strategia määriteltiin uudelleen. Firma vietiin pörssiin. Eli yritys jonka oli alun perin tarkoitus palvella infrastruktuuria kansalaisten ja yritysten hyväksi, muutettiin hypehyenaksi, muiden pörssiyhtiöiden tavalla. Haluttiin paikata valtion kassa ja uudet omistajat pörssivoitoilla, sen sijaan, että olisi pidetty valtion firmalla it-liikenteen hinnat halpoina kansalaisille ja yrityksille. Katsokaa kansalaiset puhelinlaskuanne ja yritykset myös. Voittoja saadaan nykyteknologiasta, mutta ette Te. Te maksatte.
Sekoiltiin huutokaupoissa, kun mentiin Eurooppaa valtaamaan. Jos ei ole varaa huutaa, niin huutokaupoissa kannattaa pitää matalaa profiilia ja pitää suunsa kiinni, tämän tietää lapsikin. Varsinkin Saksassa. Helvetin huonoa johtamista. Johtajien palkatkin pitäisi periä takaisin, puhumattakaan optioista Vennamon Pekasta alkaen.
Nyt paskan rippeet korjaa onneksi Ruotsalaiset.

Mitä opimme? Sen sijaan, että pengotaan edesmenneen DDR:n ja Stasin arkistoja ja esitetään muka kohujuttuja, milloin mistäkin puolipöljästä, muka agentista, pitäisi katsoa kuka meitä nyt parasta aikaa, tällä hetkellä, ja oikein kunnolla kusettaa ja johtaa ja minnekä nyt ollaan menossa.
Uskonkin, että Stasikohun tarkoitus onkin saada kansa kuohuksiin väärästä asiasta, katseet pois Sonerasta ja USA:n sota- sekä Natosta hankkeista, mitä oikeat agentin hoitavat tällä hetkellä.
Tuo jutun vuotaminen ja Supon tiedotteet keskeneräisestä asiasta kertovat karua kieltään, että Supokin on työkyvytön tiedustelulafka ja valtion virasto tällä hetkellä. Täysin ala-arvoista työtä.

Äänestä
  • on Sonera konkurssikypsä? Tunnetko sinä
    konkurssilainsäädäntöä millään lailla?
    Ilmeisesti et. Ymmärrätkö asioita joista
    kirjoitat? Ilmeisesti et.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    on Sonera konkurssikypsä? Tunnetko sinä
    konkurssilainsäädäntöä millään lailla?
    Ilmeisesti et. Ymmärrätkö asioita joista
    kirjoitat? Ilmeisesti et.

    Ja sinäko tiedät??Miksei sonera maksanut itse tappioitaan,,,ei kyennyt. Eikö se silloin ole konkurssi kypsä?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Ja sinäko tiedät??Miksei sonera maksanut itse tappioitaan,,,ei kyennyt. Eikö se silloin ole konkurssi kypsä?

    se maksoikin. Osakepääoman korotuksella vietiin
    ostajan markkinat ja pidettiin hinnat normaaleina.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    se maksoikin. Osakepääoman korotuksella vietiin
    ostajan markkinat ja pidettiin hinnat normaaleina.

    Kyllä se oli veronmaksajat jotka sen "firman" pystyssä piti, eikä mikään osakepääoman korotus.
    Kyllä on mennyt sinunkin "koulutus" aivan hukkaan.

    Äänestä

  • Eihän suojelupoliisin kuulu tutkia osakeyhtiön toimia, ellei asiaan liity joitain selvästi ulkopoliittisia kytkentöjä.
    Asia kuuluu rikospoliisille.
    Supohan nimenomaan pyrkii tutkimaan, ketkä tänäkin päivänä, edellisten "isäntien" jo kaaduttua tai ainakin muutettua nimeään, "kusettavat" meitä korkeimmilla poliittisilla tasoilla.
    Varsinkin se, että Suomen "ohrana" , jota on perinteisesti ainakin vasemistossa pidetty koskemattomana, on nyt joutunut kertomaan, että sen tutkintaa pyritään häiritsemään, on vakava juttu.
    Kenellä on valtaa vaikeuttaa Supon tutkimuksia?
    Prof. Rehnin vaikuttajille lähettämien kirjeen saajista löytynevät nuo vaikuttajat. Mutta ketkä? Ja miksi?

    Äänestä

  • Morozow kirjoitti:

    Eihän suojelupoliisin kuulu tutkia osakeyhtiön toimia, ellei asiaan liity joitain selvästi ulkopoliittisia kytkentöjä.
    Asia kuuluu rikospoliisille.
    Supohan nimenomaan pyrkii tutkimaan, ketkä tänäkin päivänä, edellisten "isäntien" jo kaaduttua tai ainakin muutettua nimeään, "kusettavat" meitä korkeimmilla poliittisilla tasoilla.
    Varsinkin se, että Suomen "ohrana" , jota on perinteisesti ainakin vasemistossa pidetty koskemattomana, on nyt joutunut kertomaan, että sen tutkintaa pyritään häiritsemään, on vakava juttu.
    Kenellä on valtaa vaikeuttaa Supon tutkimuksia?
    Prof. Rehnin vaikuttajille lähettämien kirjeen saajista löytynevät nuo vaikuttajat. Mutta ketkä? Ja miksi?

    Suomestako sitä ilmaa muka ostettiin?

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    se maksoikin. Osakepääoman korotuksella vietiin
    ostajan markkinat ja pidettiin hinnat normaaleina.

    antoi valtio soneralle konkurssin välttämiseksi. Kutsukoon
    merkonomipojut sitä miten lystää.
    Valtion rahat = osa minunkin maksamiani verorahoja.

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    Suomestako sitä ilmaa muka ostettiin?

    Saahan tyhmä ostaa mustia dollareita esim. Nigeriasta jos huvittaa. Nythän on kysymys siitä, että näitäkin Nigerian asioita tutkii rikospoliisi, koska kysymyksessä on rikos.
    Jos taas ostat vaikka Venäjän valtiolta oikeudet huuhtoa timantteja Pietarin jätevesistä ja maksat itsesi kipeäksi, ei kyseessä ole rikos. Eikä kaipaa poliisitutkintaa minkäänlaista.
    Pikemminkin psykiatrista apua.

    Äänestä

  • Hah kirjoitti:

    Kyllä se oli veronmaksajat jotka sen "firman" pystyssä piti, eikä mikään osakepääoman korotus.
    Kyllä on mennyt sinunkin "koulutus" aivan hukkaan.

    joo. Ilmeisesti olet asioista puhalla kuin lumiukko.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    joo. Ilmeisesti olet asioista puhalla kuin lumiukko.

    Tuohonko sinun tietosi jäi? Arvasin.

    Äänestä

  • ???????? kirjoitti:

    Tuohonko sinun tietosi jäi? Arvasin.

    sinä mitään arvaa, vaan luulet.

    Äänestä

Kyllä meillä on todella tyhmät ja ahneet johtajat
vallassa.Niin kyllä pännii tuommonen johtaminen,että sille täytys tehdä jotain.Kun tietäs ,mitä. Nillä ei ole mitään vastuuta tekemisistään. Sen kun vaan leikkivät isoa pomoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palkitsevat kirjoitti:

Palkitsevat taas itsensä iiisoilla optioilla, jaossa on bonuksina yli 8Me, Koponen tietysti saa isoimmat sellaiset.

Tuli vaan mieleen tuosta aiemmasta HelsinkilamaHuskeskustelusta, että kyllä Suomessa rahaa näyttää olevan, ainakin Soneralla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu