huono äiti?!?

vain ovat hankalampia ja tempperamentilaan erilaisia. Ilmavaivat on yksi lapsen oloa häiritsevä tekijä, eikä niihin useinkaan mitkään tipat auta, vaan aika. Omaa ruokavaliota on syytä tarkistaa, ellet imetä et voi sille mitään, jos korvike "pierettää". Kanna lasta, nukuta ulkona, hiero, jumppaa jalkoja (ilma poistuu liikkumalla suolesta helpoiten), kääntele kyljeltä toiselle ja vatsalleen.

Sellaista se on vauvan kanssa,mutta muista, vaikka yksi päivä tuntuisi kuinka pitkältä tahansa - viikot ja kuukaudet hurahtavat ohi hetkessä. Vauva-aika ei kauaa kestä, eivät siis ongelmatkaan!

Moi! Jaksua sulle kovasti, yritä jättää lapset ketkeksi isille ja mene yksin vaikka kahville. Ne muksut ei siihen kuole ja tuntikin itekseen auttaa kummasti! Oikeesti! Olen kokenut tuota samaa! Samoin mua aina helpottaa ulkona kävely. Mene vaikka merenjäälle. Katso valkoista, älä ajattele mitään.
Ei ole sun vika,jos lapsesi huutaa. Mun eka vauva oli aika haastava ja olin ihan solmussa. Nyt toka oli paljon helpompi, ja huomasin, että vauvanhoidosta voi myös nauttia. Joten tsemppiä. Vauvat on erilaisia, toiset huutaa enemmän ja toiset vähemmän. Jos huuto jatkuu monta kuukautta, kysy neuvolasta, oisko jotain allergiaa tms. Mut nyt ihan ensiavuksi, älä huolestu huudosta, ja yritä löytää edes tunti ihan "yksinäistä" aikaa!

Jaksu arkeesi!

Meilläkin ensimäinen oli unelma lapsi. Söin, nukkui ja nauroi. Todella helppo..mutta tämä toinen. Kumman itkuinen, päiväunet sellaisia pätkiä, ja syöntikin kummallista "lipitystä" ja minä ihan pihalla, että mikä tässä on. No selvishän se syy aikanaan. Lapsella oli korvatulehdus. (Oli saanut jo synnärillä sellaisen lievän nuhan) Ikinä en olisi osannut sellaista arvata, kun ensimäinen ei sellaisia ollut sairastanut.

No itkuisuus loppui, kun saatiin lääkkeet ja sen jälkeen kyllä olen hoksannut milloin lapsella korvatulehdus ja niitä on ollut heti useita.

Mullakin lapset ovat kuin yö ja päivä!

Tyttäreni on aina ollut erittäin rauhallinen lapsi. Jo kaksiviikkoisena nukkui yöt läpeensä. Äitini aina sanoikin, etten tiedä vauvanhoidosta mitään:)

Toista ollut pojan kanssa. Ensimmäiset 8 viikkoa heräsi yöllä tunnin välein syömään, jonka lisäksi piti huutokonserttia kaksi tuntia kolmesta viiteen, eikä mikään auttanut. Ostin kantoliinan ja kannoin vauvaa siinä, samalla kotitöitä tehden, niin ei tarvinnut keskittyä pelkästään vauvan itkuun. Auttoi ainakin minua.

Myös tyttäreni kohdalla huomasin (joskus harvoin), että mitä enemmän yritin saada itkua loppumaan, sitä enemmän tyttö huusi ja stressaannuin itse. Varmasti lapsi vaistosi omat tunnetilani, koska kun hetkeksi, suunnittelematta jäin seuraamaan jotakin tv-ohjelmaa, itku loppui kuin seinään.

Vuosien varrella on ollut hauskaa (välillä vähemmänkin hauskaa) huomata, kuinka erilaisia saman perheen lapset voivatkin olla luonteeltaan ja temperamentiltaan. Tyttäreni kanssa asiat ovat menneet kuin suoraan oppikirjasta, mutta poikani kanssa ei MIKÄÄN ole mennyt "putkeen".

Sinä olet hyvä äiti!!!

Jos tuntuu, että pää räjähtää, niin laita lapset hoitoon, jotta saat ladattua omia akkujasi. Täysin uupuneena sinusta ei ole enää hyötyä kenellekkään. Eikö lasten isästä ole apua? Sukulaisista? Ystävistä?

Itse aloitin kodinhoitajasta, kun elämäntilanteeni levisi käsiin. Tulivat kerran viikossa ja olivat "käytössäni" kolme tuntia kerrallaan. Lähtivät ulkoilemaan vauvan kanssa, jos halusin olla rauhassa tai olivat meillä kotona, mikäli lähdin omille asioilleni. Välillä vaan istuttiin ja juteltiin, sain tehtyä kotihommatkin rauhassa, kun oli joku siinä vauvaa kaitsemassa. Suosittelen lämpimästi:)

Toki asiat ajan kanssa helpottavat, mutta juuri tähän hetkeen se tieto ei aina auta.

Kirjoituksesi oli kuin suoraan omasta päiväkirjastani viiden vuoden takaa. Mitään syytä vauvani itkuisuuteen ei koskaan löytynyt, kasvaessaan vain itkut lakkasivat. Tosin vielä tänä päivänäkin kuopus on selvästi "herkemmin hermostuva" kuin esikoinen.

Näin jälkikäteen ajateltuna minun olisi pitänyt vain ottaa sitä kuuluisaa omaa aikaa. Samanlailla ajattelin kuin sinäkin, että vauva on niin kovin pieni.. No selvisinhän näinkin, mutta helpommalla olisin päässyt jos olisin vain sanonut miehelle että nyt on sinun vuorosi.

Ole sinä viisampi kuin minä ja jätä pikkuisesi vaikka kerran viikossa isän tai mummon tai jonkun muun luotettavan aikuisen hoitoon. Äläkä tunne huonoa omaatuntoa. Ajattele että jaksat olla parempi äiti kun vähän lataat akkujasi ja samalla lapsesi saavat rauhassa rakentaa suhdettaan tähän vieraaseen aikuiseen.

Paljon voimia ja jaksamista! Ajan kanssa helpottaa!

Moikka!

Ihan kuin olisin lukenut omaa tekstiäni...meillä on samanikäiset lapset kuin sinullakin ja nuorimmainen huutaa myös massuvaivojaan,eikä rauhoitu/ole hiljaa kuin nukkuessa,tissillä, hetken jossain asennossa taikka kun ollaan liikkeessä.

Esikoinen on myös tyytyväinen lapsi ja puuhastelee paljon itsekseen. Ihan välillä harmittaa,kun en voi esikoista huomioida niin paljoa kuin haluaisin koska täytyy kanniskella vauvaa.
Nyt mulle on tulossa rintareppu,jospa se hiljentäisi vauvaa hieman.
Rintarepun avulla saan puuhastella paremmin kotiaskareita ja ennenkaikkea leikkiä esikoisen kanssa.

Itse olen tosi väsynyt ja haluaisin taukoa lapsista.
Koen itsekin olevani "huono äiti" koska en osaa lastani auttaa.
Tippoja annan pienelle mm.Cuplaton ja RelaDropsia..mutta ei nekään tunnu auttavan *huoh*

Voimia sulle..koita jaksaa. Mä ymmärrän sua tosi hyvin.
Ollaanhan me samassa jamassa.

En lukenut muiden kirjoirrajien viestejä, mutta olen kokenut TÄYSIN saman kanssasi. Esikoinen oli unelmalapsi, söi ja nukkui. Ei masuvaivoja, ei mitään miksi itkeä! Nälkäänsäkin vain hamuili :) Kiltti siis!
Kuopus (nyt 6kk) ei meinannut edes synnyttyään rauhoittua, kätilöt heijasivat, kanniskelivat ym.ym ja sitä jatkui 4.5kk. Yöt vaavi valvo (lue HUUSI) aamuseitsemään! Joskus hienoina öinä nukahti jo viideltä. Ja esikoinen heräsi kahdeksalta. Mieheni avulla selvisin. Vuorotellen nukuttiin tulpat korvissa. En itsekään usko että se oli koliikkia... mutta jotain kyllä. :/
Tarvtset nyt omaa aikaa ja vauva pärjää kyllä vallan mainiosti esim. 3h kun käyt ystävän kanssa kahvilla, shoppailemassa, kuntosalilla tms. Lypsät maitoa ja miehesi tai muu tuttu henkilö lasta hoitamaan. Tärkeintä on hoitaa itseäsi ettet tukehdu kotiisi! TIEDÄN miltä sinusta tuntuu!!! Eka kerta on vaikein jättää toisen huostaan... mutta muista että ei se vauva kuole muidenkaan hoidossa :)
Aurinkoisia kevätpäiviä!

tutulle. Meillä on kaksoset -tyttö ja poika. Poika oli ylihelppo vauva, mutta neiti vatsavaivojensa takia aikaa vievä...ei lapsia voi noin luokitella, mutta sillai lyhyesti kuvailtuna noin.

Lapset on nyt puolitoista vuotiaita ja sama tilanne jatkuu..poika edelleen monessa asiassa "helpompi". Neiti on täynnä tulta ja tappuraa ja ei kainostele näyttää sitä vieraillekkaan, onneksi nykyisin velipoika osaa jo hieman pitää puoliaankin.

Itse yritän olla vertailematta lapsia, enkä ainakaan ääneen hoe, että sellainen tyttö ja sellainen poika, koska pelkään, että leimaan lapset sellaisiksi sitten koko loppu elämäksi.

Kyllä sitä välillä miettii, että onko kohdellut toista erillä tavalla, koska ovat lähes toistensa vastakohdat, mutta kuitenkin tiedän, että samat säännöt ja tavat on kummallakin, niin eiköhän nyt ole sitten enemmänkin persoonista kiinni kuin kasvatuksesta ja ympäristöstä. Silti miettii sitäkin,että pitäisikö toista sittenkohdella eritavalla (koska eri luonteet), jotta kummankin kanssa pääsisi samaan lopputulokseen..

Varmaan eri-ikäisten lasten kohdalla ei aina vältämättä kohtele lapsia samalla tavalla...siis toinen on esikonen..toinen keskimmäinen jne.eli väkisellä tulee erilaiset lähtökohdat lapsille..toinen saa olla hetken ainut lapsi, toinen ei jne.

Kaksosia on vähän pakkokin kohdella samalla tavalla ja se ei ole aina hyvä asia..meillä on pakko neidinkin nousta aamuvarhain ylös, vaikka onkin aamu-uninen ja veli-pojan on pakko vähän iltaisin sinnitellä hereillä, vaikka uni jo tulisikin...vanhemmat ei muuten jaksa, jos lapset saisivat nukkua omaan tahtiinsa..meillä ainakin nukkumisenkin suhteen olisivat toistensa vastakohtia ja missäs välissä sitten vanhemmat nukkuisivat?

Olen monen kuullut sanovan tälläisen yleistyksen, että pojat ovat alkuun ns.helpompia lapsia ja sitten yleensä viimeistään kouluiässä vaihtuu toisinpäin..pojista tulee viikareita,kun tytöt jo rauhottuu. =)

Mulle tekee ihmeitä, kun pääsen hetkeksi kotoa pois..jumppaan,kävelylle, rauhassa ystävän luokse kahville, puhua kaverin kanssa häiritsemässä puhelimessa jne.pieniä juttuja, mutta tuntuu väsyttävän päivän jälkeen ihanalle ja sitten taas jaksaa lasten kanssa. Nukkuminen on tärkeää ja kaikki siitä hokeekin...se on sitten eri asia miten se järjestyy..