Tiedän tapauksia, että mielenterveys on pettänyt ja sen jälkeen henkilö on vaihtanut lestadiolaisryhmää. Joissain tapauksissa hän on nähnyt alkuperäisen lestadiolaisryhmänsä vääränä ja siinä olevat ihmiset demonisina ja vaihtanut.
Kysynkin nyt, jos tällainen henkilö hakeutuisi rauhanyhdistykseen, osattaisiinko vl-taholla nähdä pintaa syvemmälle ? Osattaisiinko ja haluttaisiinko ensisijaisesti auttaa häntä mielenterveyspalvelujen asiakkuuteen ? Sitten sama tilanne, jos vl-piiristä hakeutuu tai erotetaan pois samasta syystä, että mielenterveys horjuu.
Oletteko te vl valmiudessa tiedostamaan miten tällaisten henkilöiden kanssa menetellään ?
Kun mielenterveys romahtaa, sairauden oireena voi olla holtiton elämä, eikä henkilö itse tiedosta, voi vaikka käyttää alkoholia. Jos tällainen erotetaan, hän ei horjuvalla mielenterveydellään kestä erottamista ja sairastuu lisää, turvaverkkoa ei enää ole.
Kysynkin nyt, jos tällainen henkilö hakeutuisi rauhanyhdistykseen, osattaisiinko vl-taholla nähdä pintaa syvemmälle ? Osattaisiinko ja haluttaisiinko ensisijaisesti auttaa häntä mielenterveyspalvelujen asiakkuuteen ? Sitten sama tilanne, jos vl-piiristä hakeutuu tai erotetaan pois samasta syystä, että mielenterveys horjuu.
Oletteko te vl valmiudessa tiedostamaan miten tällaisten henkilöiden kanssa menetellään ?
Kun mielenterveys romahtaa, sairauden oireena voi olla holtiton elämä, eikä henkilö itse tiedosta, voi vaikka käyttää alkoholia. Jos tällainen erotetaan, hän ei horjuvalla mielenterveydellään kestä erottamista ja sairastuu lisää, turvaverkkoa ei enää ole.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kysymykseen vastaus on kyllä. Ketään ei eroteta mielenterveysongelmien takia, pyritään tukemaan mahdollisuuksien mukaan.
Ajattelen myös niin, että sairaus hämärtää ihmisen mieltä niin, että hän voi esim. toimia tai puhua omantuntonsa vastaisesti. Pitäisi nähdä tällaisen ihmisen sairaus ongelmien syynä.
Kuvatunlaisia tapauksia on sattunut paljonkin. Omassa suvussakin ja hyvin lähellä. Tällainen kuvaamasi mielenterveyden menettänyt holtiton ihminen luetaan epäuskoiseksi ja maailmanlapseksi. Siis ei kuulu joukkoon ja on kadotuksen tiellä. Olen nähnyt sivustaseuraajan roolissa käytännössä näin tapahtuvan.
ei riitä ymmärrys sellaisiin. Mutta sanon niinkin, että heikkoja ja särjettyjä pitäisi vahvistaa. Ja että viisasten puhe on kuin lääke. Rikkirevittyä, syntien rikkirepimää Jerikon tien kulkijaa eivät auttaneet muut kuin laupias samarialainen. Mutta Jumala näkee sydämeen.
vl:n suurperheet aiheuttavat häiriöitä niin tärkeään äiti-lapsi suhteeseen. Monet neuroosit ja skitsofrenia liittyvät siihen. Lisäksi synti ja syyllisyys käsitykset saavat monen mielen tolaltaan.
suurperheet eivät itsessään ole aiheuttaneet ainuttakaan neuroosia tai skitsofreniaa. Niiden syyt ovat aivan muualla. Et näytä tuntevan psykologiaa minkän vertaa,vaan haluta syyllistää pelkästään uskovaisia isoja perheitä. Harmillista. Suosittelen sinulle,että ensin perehdyt ko. asioihin,ennenkuin tuomitset isot perheet psyykkisten häiriöiden aiheuttajaksi.
>> suurperheet eivät itsessään ole aiheuttaneet ainuttakaan neuroosia tai skitsofreniaa.
Vakavien psyyken sairauksien kehittymiseen liittyy monia tekijöitä, biologisperäisistä ympäristötekijöihin.
Olet oikeassa siinä että suuressa perheessä kasvaminen ei sinänsä ole aina aiheuttamassa psyyken ongelmia.
>> Niiden syyt ovat aivan muualla.
Suuressa osaassa psyykkisiä sairauksia ovat merkittävässä roolissa lapsena koetut mitätöinnit ja hylkäämisen, torjunnan sekä väkivallan kokemukset.
Suuressa perheessä on olemassa vaara että vanhemmilla tai muilla aikuisilla ei riitä voimavaroja huolehtia lapsen henkisestä tukemisesta. Lapselle ei ole tarpeeksi lämpö, ravinto ja vaattee. Sen voi saada lastenkodistakin.
Lapselle kuuluu oikeus olla lapsi ja häelle kuuluu automaattisesti vanhempien hänellä täydesti ja epäröimättä tarjoama vastuullinen vanhemmuus. Tämä merkitsee myös hyvin yksilöllistä kullekin lapselle omistettua ainutlaatuista yhteyttä ja rakkautta vanhemman taholta. Lapselle kuuluu turvallisuus ja rakkaus, tuki, rohkaisu, huomio, arvostus. Lapsen tulee saada kasvaa toivon näköaloihin.
Jos äiti tai muu lapsen lähin hoitaja on jatkuvasti väsynyt ja etäinen, se on tuhoisaa lapsen psyykkiselle hyvinvoinnille. Myö spienen perheen äiti / isä/ muu hoitaja voi luonnollisesti toimia näin.
Toisinaan isossa perehessä voidaan järkeillä, että "lapset ksvattavat itse itsensä / toisensa", tällaiasta kuulee. Sosiaalistava rooli sisaruksilla luonnollisesti on. Mutta joutuvatko suurten perheiden esikoiset ja muutkin vanhemmasta päästä kantamaan tarpeettoman suurta, suorastaan aikuisen vastuuta ja roolia perheissä.
Tätä kannattaa miettiä. Lapselle kuuluu oikeus olla itse lapsi, eikä häntä tule asettaa oman sisaruksensa "äidiksi" eikä myöskään vanhemmuuden vastuuta korvaavaksi.
Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä lapset nähdään Jumalan lahjoina. Ja sellaisina heitä myös kohdellaan.Näin on ainakin "tavallisissa" perheissä, siis valtaosassa lestadiolaisia perheitä. Aina täytyy kuitenkin muistaa, että poikkeuksiakin on, sillä perheiden tilannetta ei aina voi tietää.
Väitän kuitenkin, että enemmän sitä lasten kaltoinkohtelua on ei-lestadiolaisissa perheissä. Aina se on väärin, tapahtuioa missä perheessä tahansa. Sitä ihmettelen, miksi lestadiolaisten tapa opettaa lapsiaan työtä tekemään ja vastuuta kantamaan herättää niin suurta äläkkää. Kaikissa artikkeleissa ja tutkimuksissa sanotaan, ettei mikään "laatuaika" vedä vertoja sille, että lapsi saa olla mukana arjen askareissa ja puuhissa.
Ihme se on siksikin, että väitetään nuorissa olevan paljon uusavuttomia, joka tulee esille etenkin silloin, kun nämä saavat omia lapsia. ei minkäänlaista tajua ruuanlaitosta, vaatehuollosta, asioiden hoitamisesta, ei edes siitä, mitä on säännöllinen päivärytmi, jota lapset tarvitsevat. Heitä pitää sosiaalialan ammattilaisten opettaa niissä aakkosissa, jotka olisivat kuuluneet vanhemmille.
Olen itse saanut kasvatuksen, jossa työnteko on kuulunut asiaan jopa lapsena, mutta leikkiiinkin jäi aivan riittävästi aikaa, ja aikaa olla lapsi. Saman periaatteen mukaan olen omanikin kasvattanut. Tiskivuorot ovat ( kone) käsinpesu), omissa huoneissa siisteys on hoidettava,pyykkivuorot on( koneeseen, kuivumaan ja viikkaus) jne. Vastuuta tulee iän mukaan.
Siinä ei viikkosiivouskaan ole kenellekään rasite, kun kaikki tekee oman osuutensa. Ja puhdasta tulee. Sitäpaitsi, yhdessä puuhailu on tajuttoman mukavaa.
olen pyrkinyt tietoisesti omien lasten kanssa,siis siihen,että he todellakin saavat olla lapsia aivan täydesti. Olen huomannut valtavasti eroja lasten persoonallisuuksissa. Toinen on luonnostaan erittäin aktiivinen esim. lastenhoidossa. Tässä tapauksessa vanhemman kuuluu olla vanhampi, eikä vain jättää lastenhoitoa liian nuorelle ihmiselle. Hänen ei kuulu ottaa vastuuta aikuisen ihmisen tehtävästä. Uskovaisen vanhemman itse täytyy kasvattaa lapsensa.
Toivoisin huomattavan, että aikojen saatossa suuri perhe on ollut yhtä luonnollinen kasvuympäristö kuin pienikin. Olosuhteet ovat tämän lisäksi olleet monin verroin vaikeampia kuin nykyisin. Ihmiselämä on kuitenkin jatkunut, vaikka tänä päivänä saatettaisiin sanoa, että "Lähes kaikki 1700-luvun lapset kasvoivat epänormaaleissa, kehityksen kannalta epäedullisissa olosuhteissa." Nykylapset eivät kai enää vastaavissa olosuhteissa selviäisikään. Onko ihmisen kehitys mennyt taaksepäin? ;)
Teknologis-tieteellinen kehitys ja yhteiskunnallinen vaurastuminen ovat vaikuttaneet helppo elämä -illuusion syntymiseen, ja siitä on tullut ihanne. Lasten kasvattamisesta on tehty suunnaton numero, ja huolenpito heistä saattaa joissain tapauksissa livetä jo turhanaikaisen hyysäksen puolelle. Tähän voi tosin vaikuttaa myös se, että lasten kasvatusvastuu on suurelta osin siirretty vanhemmilta muille ihmisille, ja oikeusistunto on hyvin pian edessä, kun jotain sattuu.
Lapselta ei tietenkään lapsuutta pidä riistää, eikä varmaan kukaan edes uskaltaisi vakavissaan päinvastaista väittää. Kuitenkin voi kysyä, onko lapsen kannaltaan oikeasti parasta, jos vanhemmat varjelevat häntä kaikilta pettymyksiltä ja kohtelevat häntä kuninkaana, jolla ei velvollisuuksia ole ja joka on niistä vapaa aina kun itse haluaa. Tällainenhan vaara vaanii erityisesti pienissä perheissä. Miten vastuuttomana kasvanut lapsi täysikasvuisena reagoi siihen, että hän yhtäkkiä joutuu itse kantamaan kaiken vastuun?
Mitä lapsen huomiointiin tulee, ei perheen koko ole välttämättä kovinkaan merkityksellinen asia. Se, onko lapsen kasvattaja täysipäiväisessä työssä, saattaa vaikuttaa asiaan enemmän. Päiväkodeissa lapsia tuskin voidaan huomioida sen enempää kuin suurperheissäkään, ja töistä palanneilla vanhemmilla on muutakin tekemistä kuin seurustella lastensa kanssa.
Mitä lapseen tulee kotioloissa, hän ei saa huomiota yksinomaan vanhemmilta vaan myös sisaruksiltaan. Todennäköisimmin se on juuri vailla sisaruksia kasvava lapsi, joka jää kokonaan vaille huomiota, elleivät vanhemmat eivät sitä hänelle anna.
Lopuksi voidaan kysyä, onko ulkopuolisten, vaihtuvien ihmisten suorittama kasvatus varhaislapsuudessa lapsen kehityksen kannalta ylipäätään paras ratkaisu ja edesauttaako se hänen vuorovaikutustaan vanhempien kanssa. Näinhän yhteiskunnassa menetellään suuressa mitassa ilman, että kukaan uskaltaa sitä ainakaan suureen ääneen kyseenalaistaa.
No, olipa tämä vuodatus! Täytyy myöntää, että olen vuosien kuluessa hieman ärsyyntynyt siitä, miten yksisilmäisesti ja vallitsevan muodin mukaan näitä asioita yhteiskunnassamme tulkitaan. Pian vanhemmat eivät uskalla viedä loukkaantunutta lastaan terveyskeskukseen, kun pelkäävät, että tämä lapsi huostaanotetaan heidän "laiminlyöntinsä" vuoksi.
Nuoruuden vl-ystävissäni oli muutama poika, joilla oli todettu MBD=AD/HD, eli lievä aivotoiminnan häiriö. Tämä sairaus aiheutti muiden ongelmien lisäksi hallitsematonta toimintaa (impulssi-inhibitio), toisin sanoen "tekee ennen kuin ajattelee".
Vaikka sairaus oli kaikkien tiedossa, Ry:mme ilmiantajat, johtokunta ja hoitomiehet ottivat nämä nuoret silmätikuikseen. Poikien vanhemmatkin velvoitettiin raportoimaan uskonpuhdistuksen nokkamiehille heidän tekemisistään, vioistaan ja virheistään.
Koska vikoja todella riitti, heitä vastaan aloitettiin vuosien häikäilemätön hoitokokousrumba ja painostusoperaatio. Järjestelmällisen henkisen ja hengellisen väkivallan avulla heidät kaikki saatiin lopulta heitettyä pihalle.
Nuorin synteihinsä sidottu ja pois potkittu heistä oli 13 vuotias. Sen surullisen hoitokokouksen muistan kuin eilisen päivän, sitä oli johtamassa tunnettu (vieläkin johtavassa asemassa oleva) SRK:n "hyväntahdon" lähettiläs toiselta paikkakunnalta.
SRK:lle oli siis raportoitu näistä kuivista oksista viinipuussa, joita ei oltu saatu heitettyä pihalle, joten SRK antoi virka-apua asiassa. Nämäkin asiat ovat korjaamatta, ne korjaantuvat vain kattavalla SRK:n julkisella anteeksipyynnöllä.
tosi uskomattomalta, 13-vuotiashan on vielä melkein lapsi,noin henkisesti. En ihmettele mahdollista katkeruutta...mutta en usko siihenkään,että julkinen anteeksipyyntö edes tavoittaisi kaikkia. Sitä saisi julkaista vuoden päivät päivittäin. Suosittelen henkilökohtaista lähestymistä siihen ihmiseen, joka on kohdellut väärin,esim.kirjoittamalla.
Julkisella anteeksipyynnöllä tarkoitan ilmoitusta suurimmissa sanomalehdissä. Kyllä siitä sitten media kiinnostuu niin paljon, ettei kenellekään jää epäselväksi, että SRK on katunut tekemiään vääryyksiä. Siitä olen täysin vakuuttunut.
Mutta se, kuinka asiaa on nyt sovittu -eli on nykyisten vl:ien kesken ry:llä pyydetty toinen toisiltaan anteeksi, ei varmasti tavoita niitä joita vastaan on rikottu.
Täällä on monesti syyllistetty väärin kohdeltuja siitä, etteivät ole nöyrtyneet kiusaajiensa edessä ja menneet anelemaan heiltä anteeksipyyntöä. Ei vastuu siirry kuulijalle, vaikka joku heistä savossa asuisikin;)