Hyvät ihmiset, olen sitä mieltä, että jokin raja pitäisi olla siinä, että mitä ihmiset lemmikeiksi saavat ottaa. Nykyisin on kaikenmaailman trooppisia eläimiä (matelijoita ym,), siilejä (näköjään), maaoravia, frettejä ja mitä vielä. Moraalia kaivattaisiin, ettei ihmisen itsekkyys mene sentään liian pitkälle. Tähän joku siilin tai liskon omistaja tietysti sanoo oman painavan sanansa tyyliin: "Kyllä minun siilini voi hyvin ja rakastan ja hoidan sitä parhaani mukaan." tai liskon omistaja: "Olisiko parempi sitten, että liskoni olisi joutunut jollekulle eläinrääkkääjälle." Asiahan on tietysti myös noin, mutta kuitenkin. Jos te ette ostaisi kyseisiä eläimiä tai jos niiden pito kiellettäisiin, niin pikkuhiljaa lakkaisi niitten rahtaaminen tänne kylmään pohjolaan. Toki tiedän myös sen, että vankeudessahan ne melkein kaikki teidän erikoiset lemmikkinne ovat syntyneet jne. mutta yhtä kaikki ne EIVÄT ole mitään kotieläimiä. Itsekkäitä ovat ihmiset, jotka rakkauden nimissä "rääkkäävät" eläimiä.
Kotieläimiä vain
Tipi
10705
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miten hamsterit, rotat, chinchilat, kanit, miljoonakalat jne. eroavat sitten vaikkapa siileistä tai leopardigekoista? Vai eikö noitakaan saa mielestäsi pitää lemmekkeinä?
Villejähän niidenkin esi-isät yhtälailla ovat olleet, eivätkä edes kovin kauaa sitten.
Vai onko sinulla kenties hieno määritelmä kotieläimelle? Kotieläinkö vain ei kärsi? Lehmä ja kana ovat kotieläimiä ja useimmat niistä kärsivät. Monet siilit ja liskot sen sijaan saavat paljon tilaa liikkua sekä oikeanlaista ja hyvää hoitoa ja näyttävät olevan vallan tyytyväisiä. Mutta eivät ne sitten varmaan olekaan, koska sinä sanot niin. Ja miksi? Sinusta tuntuu etteivät ne ole "kotieläimiä" --> niitä siis rääkätään. Haluaisin kuulla miten tämä rääkkäys ilmenee ja miten ne kärsivät ja mikä on kriteerisi kotieläimelle.
Oletko ajatellut, että "kotieläin" määritelmä saattaa olla sisäinen ajatusmalli lemmikistä, jollainen ihmisellä kuuluu olla. Useimmilla ihmisillä on koiria, kissoja, kaneja, rottia ja akvaarioita. Siilejä, frettejä ja liskoja ei ole melkein kenelläkään, joten niiden on pakko kärsiä. Ihminen suhtautuu hassusti kaikkeen vieraaseen. Suosittelen, että otat selvää mainitsemistasi eläimistä ennen kuin syytät niiden omistajia moraalittomiksi ja itsekkäiksi. Ehkä et tiedäkään kaikkea? Ja ehkä tiedät jopa niin vähän, että olet aika jäävi esittämään minkäänlaista mielipidettä kyseisistä eläimistä, muuten kuin fiiliksen pohjalta. Mikä on tietysti aika raukkamaista eläinten harrastajia kohtaan.
Fretit ovat olleet ihmisen kumppaneita siitä lähtien kun kaninmetsästys alkoi frettejä apuna käyttäen. Siilit monia kymmeniä vuosia (lemmikkisiilit polveutuvat laboratoriokannasta), niinkuin monet matelijatkin. Hamsterit ovat ihan yhtä tuoreita tuttavuuksia. Monia on pidetty todella kauan lemmikkeinä meren toisella puolella, mutta Suomeen ne ovat vasta nyt tulleet.
Luonnosta keräämistä en minäkään kannata. Mutta se onkin jo ihan eri juttu.
Suosittelen, että tutustu muunmuassa
Liaaniin http://www.liaani.net/
Suomen Jyrsijäliittoon (joiden sivuilla tietoa mm. maaoravasta) http://www.skjl.net/
Suomen Herpetologisen Yhdistykseen http://www.herpetomania.fi/
sekä Frettien Ystävät Ry:n sivuihin http://fretti.letku.net/www/index.php
En tiedä, onko siileille vielä omaa yhdistystä. Jos on, valistakaa.
Siilisiivutkin on työn alla.
Epäilijät käyköön tutkimassa ja ihastumassa , kunhan sivut ensin valmistuu.
Tuleva osoite : suomensiiliyhdistys.fi
...että frettejä on pidetty lemmikkeinä tuhansia vuosia!! niitä alettiin kesyttämään n. 2000 v. sitten. että ei se frettikään mikään uusi eläin ole!!
ja mun mielipide on että kai ihmiset saa ottaa lemmikiks vaikka kärpäsen kunhan se pysyy laillisuuden rajoissa.esim noi siilithän ei ole noita samoja mitkä ulkona viipottaa vaan lemmikiksi kasvatettuja ja jalostettuja otuksia.
Ei kai kukaan niitä liskojaan yms ulkona pakkasessa pidäkään. Että eiköhän niillä enimmäkseen ole ihan lämpimät, jopa trooppiset olosuhteet luotu omistajansa kotiin. Eriasia on tietysti huonolle hoidolle jäävät yksilöt, mutta huonoa hoitoa voivat saada yhtälailla "tavalliset" lemmikit kuten kissat ja koirat. Ehkä trooppisten ja erikoisempien lemmikeiden omistajilta tietysti vaaditaan vähän enemmän "nippelitietoa" ja aktiivisuutta pelkän maalaisjärjen lisäksi lemmikin hyvinvointiin.
Kaikkien lemmikinomistajien pitäsi paneutua huollettavansa hoitoon, sillä eläin on AINA ihmisen armoilla ja LUOTTAA tähän kyselemättä.
Eivät kanit, rotat, hamsterit ynnä muut eroakaan mitenkään siileistä ja liskoista, siis tuossa mielessä. Mutta lehmät, kanat ja koirat eroavat. Siis nepä ovat kotieläimiä. Vai kannattaako nimim. EM vaikkapa simpanssien, leopardien ja krokotiilien pitämistä suomalaisissa kodeissa, jos niille vain järjestetään HUOM! IHMISEN mielestä erinomaiset olosuhteet. Otapa muuten selvää esim. monien käärmeiden ja liskojen seurallisuudesta (tai vaikka siilin). Monethan ovat luonnossa täysin erakkoja paitsi paritteluaikaan. Ihmisen hoivissa asuessaaan ne joutuvat koko ajan olemaan kontaktissa (ihmisen haju, koskettelut ym.) eläimen kanssa, joka on luonnostaan niiden vihollinen ja näin taatusti ovat stressaantuneita läpi koko elämänsä. Kun vertaa esim. koiraan (lue: kotieläin), joka on luonnostaan laumaeläin ja kykenee sopeutumaan ihmisen tarjoamaan hoitoon.
Miten lehmät, kanat ja koirat eroavat? Mielestäni esim. lehmät, koirat ja kanit ovat kaikki nisäkkäitä, tosin esim. lehmä on märehtijä toisin kuin koira jne.
Kuitenkin: Onko lehmän luonnollinen elinpaikka metalliputkella aidattu pieni karsina navetassa. Tai kanan pienessä kopissa?
ei ne niitä rääkkää vessan pönttö oot itse eläin rääkkääjä 8(
pahemmin yli viisitoistavuotiaita täälläkään, kun asiallisia viestejä ei pystytä kirjoittamaan, eikä edes mitään asiaan liittyvää. Aivan kuten oletinkin, eiväthän ajattelevat, täysi-ikäiset, täysissä järjissään olevat ihmiset pidäkään noita (kotieläimiksi) erikoisia eläimiä lemmikkeinään. Vanhemmat saisivat olla hieman vastuullisempia ja ajatella, että mitä lapsosilleen ostavat leluiksi. LUKEKAA viestit ennen kuin vastaatte niihin, kiitos. (tai siis pyytäkää vaikkapa vanhempianne lukemaan ne teille ja selittämään jos ette ymmärtäneet) Viestissä siis oletettiin tietysti, että lehmillä ja kanoilla on kunnon oltavat, ei siis pieniä koppeja. Näin ne ovat kunnon hoidossa kuten kotieläimen kuuluukin.
Ja onhan se niin, että lapsille tai sellaisiksi luokiteltaville ei oikein kannata esittää näitä kritiikkejä. He kuitenkin kuvittelevat olevansa eläinrakkaita, koska hoitavat omaa lemmikkiään ohjeiden mukaan. Ja eiväthän he tietysti halua myöntää, että heidän lemmikkinsä kärsii tai että sitä ei olisi alunperinkään pitänyt ottaa. Valitettavasti ihminen on vain niin itsekäs omasssa eläinrakkaudessaan.