Psykoosi

Ymmärrän tilanteesi ja sen, että haluat vastauksia mahdollisimman nopeasti. Kaikki riippuu kuitenkin loppujen lopuksi miehestäsi itsestään. On toki olemassa hyviä lääkkeitä, jotka auttavat mielialaan ja siten ehkä selkiyttävät ajatuksiakin, mutta paljon riippuu myös miehesi kyvystä ja omista ominaisuuksista käsitellä ja hyväksyä asioita. Anna hänelle siis aikaa. Selviytymällä itse autat parhaiten myös miestäsi.

varoituksen...

varokaa noita tilanteita, jottette joutuisi psykiatriaan.

se on meinaan aika vaikea sada ulos , jos on kerran sine hoitoon laitettu.

mutta toivotaan et saisi luvan tulla nopeasti ulos.

ne hoidot ei moniakaan oo auttanut, mutta mitä lyhyempi aika hoidosa niin kaippa sen paremmat mahikset parantua.

tilanteenne olisi kai kuitenkin itsenne hoidettava, jotta saisitte jonkun sovinnon tai ratkaisun siihen.

vaikea sanoa kun ei ole yksityiskohtaista tietoa.

oli sairaalassa, näki olemattomia, kuuli ääniä, oli ahdistunut ja masentunut, sai raivokohtauksia, vaarallisiakin, meillä lisäksi 2 lasta.

sairaalassa oli 2 kk. hoidon aikana lääkkeet alkoivat vaikuttaa ja masennus alkoi hellittää, pääsi kotiin ja pystyy jo vähän töihinkin. jatkaa nyt avohoidossa, ääniä kuuluu yhä, niille ei kai mitään ikinä saa, mutta osaa jo elää niiden kanssa.

sairaala oli hyvä paikka (kun muutosvastarinta hellitti) saada lääkitys kuntoon, mutta ei siellä kukaan parane. hän oppi sairaalassa varomaan puheitaan lääkärille, niistä saattoi ihan arvaamatta palaa vapaakävelyt ja kotilomat.

hänkin oireili vuoden ja pikkuhiljaa oireet pahenivat, loppuaikoina en enää tuntenut miestä samaksi. nyt on kuin ennenkin; hyvä isä lapsille, minulle aviomies. terve hän ei kuitenkaan vielä ole, ehkä ei koskaan täysin tulekaan, mutta sen kanssa pitää oppia elämään. minunkin piti. itse en huolinut terapia-apuja. en huoli vieläkään, en kokenut niitä tarpeelliseksi.

Jotenkin tutulta kuulostaa purkautumisesi, kokemuksesi psykoottisesta perhe kohtalosta. Minulla on vaimo, joka on kärsinyt koko elämänsä ajan pienemmistä, välillä isommista psykooseista.

Jo ennen seurustelumme alkamista, hänet oli äitinsä ja sisarusten toimesta viety terveyskeskukseen, josta "pakkopaidassa" hullujenhuonelle eristysselliin (1970-luvulla).

Menimme naimisiin, saimme poikavauvan. Hän ei kestänyt äitiyden painetta, ajautui psykoosiin. Heilui leipäveitsen kanssa kotonamme. Hälytin ambulanssin. Hänet vietiin "pakolla" mielisairaalaan.

Meni kymmenisen vuotta suhteellisen hyvin. Ei uutta kerrottavaa.

Täytettyään 45 vuotta, alkoi pikku psykoosien jakso puolivuosittain. Välillä olin vaimoni kanssa kuin toisessa maailmassa. Hän puhui aivan uskomattomia, mielikuvitteellisia tarinoita. Minä vain kuuntelin, kuljin hänen rinnallaan.

Eräs pahimmista oli se, kun hän kävi alapään tutkimuksissa, jossa todettiin olevan luokka 2, joten hänet lähetettiin jatkotutkimuksiin. Elettiin alkukesää. Tuloksista ei kuulunut mitään uutta tietoa, sen sijaan vaimoni alkoi olla täysin varma siitä, että hänellä on sukupuolitauti (klamydia) joka tarttuu vain sukupuoliyhteydessä. Hän tottakai tiesi, ettei itse ole ollut sukupuoliyhteydessä, joten syyllinen on aviomies, minä. Näinhän siinä kesä meni. Nukuttu ei juuri lainkaan. Minua pommitettiin koko ajan sillä, että vastaahan viimeinkin kenen kanssa olit sängyssä? Elokuun lopussa tuli tieto vaimolleni lopullisesta analyysistä alapään suhteen. "Teiltä ei ole löydetty mitään poikkeavaa, kaikki on ok".

Kirjeen postista saatuaan, sen luettuaan, vaimoni totesi minulle hyvinkin rauhallisesti: "Tällä kertaa pääsit pelkällä säikähdyksellä".

Sorry vaan, vastaukseni pitkittyy, no onhan ongelmakin vaikeahko.

Viimeisin meidän perhettämme kohdannut onnettomuus alkoi jo viime syksynä. Vaimollani oli erittäin suuria vaikeita ratkaisujen, käsiteltävien asioidein oravanpyöriä. Mielestäni hän ei päässyt "sinuksi" niiden probleemien kanssa. Heti vuoden 2006 alkaessa alkoivat ensimmäiset vakavat psykoottiset oireet nostaa päätänsä. Nukuttuaan päivälläkin viikon ajan, hänellä alkoi uusi energinen jakso.
Alkoi psykoosiin vaipuneen ihmisen uusi todellisuus. En halua kertoa yksityiskohtaisesti niitä kuvitteellisia todenperäisiä tapahtumia, joita vaimoni totena kuvaili ja kertoi. Niillä ei ollut mitään tekemistä tämän reaaliajan tapahtumien kanssa. Hänen kertomuksensa peilasivat ainoastaan hänen pettymyksiään tai unelmiaan.

Sinulle haluan sanoa, jos rakastat puolisoasi, niin kuin olen ymmärtänyt, ota oppia kertomuksestani, ei asiat aina mene niin kuin toivomme. Pidä yhteyttä mielenterveystoimiston palveluihin, akuuttiryhmään. Jos olet ylirasittunut puoliosi psykoosi tilanteessa,. ota aikalisää, jätä vastuu heidän harteilleen, lähde vaikka viikonlopuksi sukulaisten/ystäviesi luo.
Toivottavasti sinulla on myös usko JUmalaan. Itse olen, samoin kuin vaimoni ortodoksi. Rukoilen jatkuvasti Jumalaa tilanteemme selvittämiseksi. Olen saanut apua. Vaimoni voi jo paljon paremmin. Psykoosi ei saa häneen enää otetta. Huominen näyttää valoisalta...............

Psykoosista pystyy parantumaan oikeilla lääkkeillä.Siihen voi mennä vähän tai kauan aikaa.Itse sairastuin psykoosiin 1997 ja lääkkeillä parannuin muutamassa kk.

Psykoosi on todella vaikea sairaus niin sitä sairastavalle kuin läheisillekin. Sitä en voi kaverini puolesta kertoa miltä hänestä tuntui, mutta voin kertoa miten minä sen koin.

Paras ystäväni sairastui ko sairauteen 2004. Ensin en ollut tuntea ystävääni kun hän tuli luokseni enkä tienyt hänen olevan millään tavalla sairas. Olin hänen kanssaan viettänyt aikaa muutama päivä ennen kyseenomaista taapaamistamme ennen. Olin lamaantunut hänen käytöksestään enkä osannut epäillä mitään. Hänen äitinsä soitti minulle kuitenkin saman päivän iltana, että ystäväni oli viety "hoitoon" ja oli sieltä karannut.

Silloin meni oikeasti jalat alta ja aloin syyttää itseäni siitä etten huomannut mistä oli kyse. myöhemmin ajateltuna, en voinut tietää totuutta. No, tällä kertaa hänet löydettiin ja hänet pistettiin suljetulle osastolle hoitoon.

Siellä hän vietti 4 kk, josta hänet kotiutettiin avo-osaston kautta. Se ei toiminut tai kotiutus oli ennen aikainen. Hän yrittin itsemurhaa ensimmäisen kerran lääkkeillä, joita hän söi 128 kpl. Tällä kertaa hänet löydettiin ajoissa.

Sen jälkeen näytti, että asiat olisivat menossa parempaan suuntaan. Muutaman kuukauden aikana tapasin OIKEASTI sen vanhan tutun ystävän muutaman kerran. Sitten tuli vastoinkäymisiä ja hän romahti. Hän teki itsemurhan kesällä 2005.

Minkä olen oppinut tästä kaikesta loppujen lopuksi on se, että ko sairautta potevien ihmisten tukena tulee olla, mutta vastuuta heidän teoistaan ei voi eikä tule ottaa. Itse tunsin itseni jotenkin vastuulliseksi hänen kuolemastaan, koska aina olisin voinut tehdä jotakin toisin. Nyt olen hyväksynyt sen, että en voinut oikeasti vaikuttaa hänen päätökseensä.

Tiedän, että seuraava on vaikeaa: voin auttaa ystävääni/rakastani kaikin mahdollisin tavoin, mutta en voi vaikuttaa hänen päätöksiin tai mielialoihin. Voin vain tukea huonon päivän tullessa, mutta en välttämättä voi ratkaista rakkaimpani ongelmaa.

Muistakaa olla ystävienne lähellä mitä tapahtui milloin tapahtuu ja tukekaa heitä milloin he sitä kaipaavat!

Minä menetin rakkaan/parhaan ystäväni enkä häntä koskaan unohda.

mh

en tiedä jäisinkö, toisaalta koskaan ei tiedä kuka sairastuu. jos itse sairastus tietysti haluais et rakkat pysys rinnalla. kato tilannetta ja se paljon riippuu miten pahaksi meni tosin en tiedä yhtää et ois kokonaan parantunut, olen ollut joskus töissä alalla ja nähnyt monenlaista. toivotaan ett kaikki käy hyvin

Ihan varmasti sulla on ollu vaikeeta kun toinen on sairastunut..ja olet itsekkin hämmennyksen vallassa
MUTTA avomiehesi saattaa kyllä parantua ihan terveeksikin vielä..on ne parisuhde solmut itse kullekkin taanneet sekavuutta, että monesti ne sairastumisen syytkin ovat myös syvemmällä kun nyt tässä eletyssä muutaman vuoden koetuksissa...ne ajan kanssa kertyy mieleen ja suhde rupee kärsii ja sitä rataa.. EMMÄ usko että sinussa vika on...niin toiselle kun on paha sanoa mutta elä heti eroa ainakaan vielä kato ensin paraneeko hän...aika..
mutta ei kukaan jaksa sairaan kanssa..mutta on se lääketiede ihmeitä tehny ennenkin..pelossahan sinä et varmaan voi elää tai se sinunkin psyyke romahtaa varmasti myös..kyll minä tunnen täysin parantuneita ihmisiä..toki...toivotaan yhdessä että saatte jatkaa vielä yhteiseloanne ja onnellisina ...ITSE en jättäisi miestäni sen ollessa vaikka sairas vaan sekin otettaisi se asia tarjottimelle vasta sitten...kun toivo se viimeinenkin on menny..pst.miehesi olisi ehkä tarvinnu jonkin lääkityksen jo ajat sitte..ja hoitoa...sit kun alkaa tulla se äärimmäinen sekavuus sit vasta saadaan yleensä ihminen hoitoon
harmi menee monen elämä siinä pilalle...ja sairastunuthan tuskin silleen on tahallaan psykoosissa sellanen kun on eihän se edes juuri muista niiltä ajoilta käytöstään..on siitä ihan lähimmäisen omat toteamukset mutta minä en sitte hirveesti siitä jankannutkaa enkä syytelly mistään ja sepä menikin niin että se ihminen ainakin parani...ja nykyään ei edes suutu mistään...ihana että saatiin sekin koetos loppuun.-ja tää äskeinen ihminen naureskelee onnellisena aina ja on hyvätahtoinen käy töissä että se MEIDÄN TUKI TEKI MYÖS PALJON ...onnea sinulle jatkoon..voitko joskus kertoa mihin päädyit???

Ex-mieheni joutui hoitoon viikko sitten psykoosin takia. Erosin hänestä jo vuosia sitten, mutta hänen murskaava käytöksensä jo silloin hajoitti itsetuntoni ja naiseuteni ja olin itsekin täysin rikki vuosia. Suosittelen harkitsemaan tarkkaan, kannattaako jäädä, sillä kärsin vieläkin seurauksista. Pelko ei häviä. Jaksamista.

Eräällä

vitamiinit, hivenaineet, rasvat , lääkeet.

EI SITÄ SAIRAUTTA VOI EDES KUVITELLA,ENNEN KUN NÄKEE LÄHEISEN SAIRASTUVAN. OLI TODELLA VAIKEAA TOIMITTAA KK SITTEN OMA ÄITI HOITOON,JOKA KUVITTELI ETTÄ SITÄ SEURATAAN JOKA PAIKASSA JA ON VALVONTAKAMERAT ASUNNOSSA YMT. VAIKEINTA OLI SE ETTÄ MINÄ JOUDUIN SEN TOIMITTAMAAN JA NYT JOKA TAHO SYYTTÄÄ MEIKÄLÄISTÄ,ETTÄ EI SE SINNE KUULU,VAIKKA ENSIN OLI KAIKKI MENOSSA PUHUMAAN JÄRKEÄ,ETTÄ MENISI LÄÄKÄRIIN. OMA ÄITI SYYTTÄÄ,SUKULAISET SYYTTÄÄ JA NYTKÖ SE ON SITTEN MINUN VIKA ETTÄ MUN RAKAS MUTSINI ON SAIRASTUNUT?! USEAMPI LÄÄKÄRI ON SANONUT,ETTÄ HYVÄ KUN TOIMITIN,SEURAAVANA OLISI OLLUT VAARAKSI ITSELLEEN JA MUILLE. TÄTÄ EI SUKULAISET YMMÄRRÄ!
SE MITÄ HALUAISIN KYSYÄ,NIIN ONKO MUILLA JOITA TIEDÄTTE OLEVAN PSYKOOSISSA TAIPUMUSTA MIETTIÄ HIRVEESTI MENNEITÄ? MUTSINI LAITTAA TEKSTIVIESTIÄ MENNEISYYDEN HENKILÖISTÄ,JOITA EN EDES TUNNE:/

Rakkaus parantaa. Ja Jumala.
Jos ihmisen perusturva on jossain elämänvaiheessa horjutettu
uskottomuudella, hylkäämisellä, väkivallalla, köyhyydellä tms.,
voi hän luiskahtaa yli todellisuuden rajan.

Asiat pitäisi selvittää ja totuus tulla julki menneistä traumoista.
Pitäisi sopia asiat, eikä päästää psykoosipisteeseen.

Siinä auttaa ystävät, seurakunta, Jumala...

Mutta valehtelemalla asiat vain pahenee ja pitkittyy.

Jos psykopaatti on kuvioissa mukana, ei psykoottisen väitteet
ehkä olekaan vain kuvittelua.

Kaikki avionrikkomiset ja huoraamiset tuntuu särkevän eniten
ihmisiä.

lueskelin ,kiinnostaa

Jumala parantaa Syövän.

Jumala parantaa Mielenterveyshäiriöt.

Jumala parantaa Tuberkuloosin.

Jumala parantaa Maksakirroosin.

Jeesuksen kautta kun uskot Rakkauden Uskoon, Ja kun Uskot Rakkauden Jumalaan, niin ehdollistut Uskon Jeesukselle, ja täten Jumala voi parantaa sinut, ja sinun läheisesi.

USKOT VAIN JUMALAAN, NIIN JUMALA PARANTAA JA ANTAA SINULLE ANTEEKSI!

Nuorten todellisuus hämärtyy D-vitamiinin puutteen takia!

Psykoosi, eli todellisuuden hämärtyminen, on hankala havaita rakkaassa ihmisessä. Erityisen vaikea sitä on hoitaa, jos kyseessä on teini-ikäinen lapsi.

Lääkäri Barbara Gracious ja hänen kollegansa havaitsivat äskettäisessä tutkimuksessa, että D-vitamiinin puutoksesta kärsivien teinien psykoosiriski oli korkeampi kuin muiden. Tutkimukseen osallistuneista 104 teinistä 72 prosentilla oli D-vitamiinia vähemmän kuin 30 ng/ml (75 nmol/l) ja 34 prosentilla sitä oli vähemmän kuin 20 ng/ml (50 nmol/l).

D-vitamiinin määrän merkitys ei ollut vähäinen. Jos teinillä oli alhainen määrä D-vitamiinia kehossaan, hänen psykoosiriskinsä oli lähes nelinkertainen muihin verrattuna.

Toisessa, Ruotsin Karolinska-instituutissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin myös, että mielenterveyspotilaista teini-ikäisillä oli kaikista alhaisimmat D-vitamiinitasot. Murrosikäisillä tytöillä D-vitamiinia oli noin 20 ng/ml (45 nmol/l), kun murrosikäisillä pojilla sitä oli vain 10ng/ml (25 nmol/l).
http://blog.vitamindcouncil.org/2012/05/24/study-vitamin-d-linked-to-psychosis-in-teens/


Tutkimusten mukaan seerumin paras D-vitamiinipitoisuus olisi se, minkä auringon valo saa maksimaalisesti aikaan iholla, mikä vastaa seerumin kalsidiolipitoisuutta yli 100 nmol/l. Tähän pitoisuuteen päästään n. 100µg päiväannoksella aikuisella, eli nykysuosituksia tulisi nostaa kymmenkertaisiksi.

USA:n Endokrinologiyhdistyksen S-D-25:lle antama viitearvo on 75–150 nmol/. Espanjassa laboratoriot antavat viitearvoiksi 75–250 nmol/l. Suomessa väestön keskiarvot ovat noin 43 nmol/l luokkaa, mikä on selvästi liian vähän, ja lisää sairastumisen ja kuoleman riskiä.

D-vitamiini on välttämätön kasvulle, terveelle luustolle, aivojen normaalille kehitykselle, hermosysteemille ja normaalille sukupuoliselle kehitykselle.

Mun avovaimo vaipui psykoosiin noin kuukausi sitten ja sielä se on vieläki, kauhee ikävä ja vierailen sielä joka päivä. Se pelkää menettävänsä mut, koska riideltiin niin paljo viimeset puol vuotta, mutta en halua menettää sitä nyt varsinkaan, eikä se mua. Tällä viikolla vasta se on ollu vähä parempi. Saa nähdä mitä tapahtuu. Se psykoosipäissään kehui ihastuneensa johonki toiseen mieheen ja menin ihan palasiks, kunnes tajusin et se ei oo ollu oma ittensä. Seuraavana päivänä oli niin sekava, että tajusin siinä vaiheessa, että nyt tosiaan on pahasti joku vialla. Lopuks sain tietää että se on kuvitellu sen toisen miehen omassa päässään. Tapahtui mitä tahansa sitten, kun se paranee, en aio sitä jättää, sitä pettää tai muutakaan. Se saa tehdä sen päätöksen ite, kun paranee, jos haluaa, mutta en halua missään tapauksessa menettää sitä.

Hei!

Psykoosista voi parantua täysin. uusiutumisriski on tietysti olemassa, mutta voi olla että psykoosi ei koskaan uusiudu. Itselläni takana 8 vuotta sitten akuuttipsykoosi, hoidossa 2vkoa, sairaslomaa 3 vkoa. Sen jälkeen työelämässä normaalisti ym. Yksi masennus psykoosin jälkeen, mutta silti tein töitä.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä nimimerkille avovaimo nyt kuuluu?

Hamppu ei aiheuta psykoosia

täällä 14-vuotiasntyttö.. Mietin että voiko minulla olla jotain psykoosia, skitsofreniaa tai jotain vikaa päässä. Kun katson esim. Omia jalkojani tai käsiäni tai itseäni peilistä tukee kamala paniikki ja sellainen olo että mitä apua!? Onko mulla vartalo ja sellainen että en voi uskoa että mulla on vartalo ja siis en osaa yhtään selittää tätä.. Oon koko ajan ihan paniikissa kun en tiedä mitä tehdä.. En tunne vartaloani yhtään omaksi.tuntuu että katselisin vierestä jotain muuta henkilöä ja että itse olisin " pelkät aivot " ilmassa katselemassa vierestä. Sama jos puhun niin tulee sama tunne.. Jos teen koko ajan jotain en sitä huomaa mutta jos esim. vain istun jossain ja alan kiinnittämään huomiota siihen se tulee.. Luulen että olen aiheuttanut tämän itse itselleni... Nuorempana minulla oli paniikikohtauksia ja nyt on ollut jonkin aika ahdistuneisuutta ja tämä.. Käyn juttelemassa psykologisella sairaanhoitajilla ja nyt menen psykologin karkotus testiin....

tunnen jollai tavalla itseni vialliseks.. onko kellää kokemusta, et mitkää lääkkeet ei tehoa? mulle vaan sanotaa et olen haasteellinen.. mulla toi psykoosi alkoi 2005 ja siitä tähän päivää asti kokeiltu kaikkee mahdollista ja tulee sivuvaikutuksia..

Juuri se, että lääkkeitä on lopetettu ja aloitettu ja vaihdettu uusiin, pitää luultavasti sinulla tuota viallinen oloasi yllä. On hyvin tyypillinen lääkkeiden tuoma muutos ilmiö kehossa ja mielessä.. Tuskin enää mitään psykoosia on olemassa.

vaikea sanoa