Surullista..

Kysyisin neuvoja miten puuttua seuraavanlaiseen. Eli siis:Kesämökkimme aivan naapurissa on hevostalli.yleensä siellä on useampia hevosia,tällä hetkellä kuitenkin vain yksi n 5-6 vuotias Amerikanravuri tamma ja minä olen käynyt koko sen elämän ajan sitä hoitelemassa.Mielestäni sen kohtelu on kuitenkin väliin pitämätöntä!Siis mistään suoranaisesta eläinrääkkäyksestä ei ole kyse,hevonen siis ei suoranaisesti "kärsi" mistään,se ei näe nälkää,janoa tai lyömistä.Mutta..Tamma ei saa liikuntaa käytännöllisesti katsoen lainkaan!Vaikka todella hyvät maastot löytyisikin ja omistajan taidon puutteistakaan ei ole kyse:omistaja on keski-ikäinen mies jolla on ollut useampia kymmenen ravuria ja on töissä isolla ravitallilla..(hevonen oli myös omistajansa työpaikka tallilla hetken,muttei tullut toimeen muiden hevosten kanssa)Kun tallilla oli vielä kesällä 2000 kaksi muuta,toisen omistajan A.ravuria,tätäkin hevosta vielä ajettiin.Ne toisten hevosten omistajat ajoivat tätä tammaa muutaman kerran viikossa ja sen omistajakin sitä silloin tällöin ajoi.Mutta siitä kesästä lähtien hevonen on seissyt pienessä tarhassa turhautuneena,pääsemättä edes laitumelle kesäisin..(toki omistaja niitti sille ison kasan ruohoa joka päiväksi,mutta eihän se ole sama..)Ajokerrat on laskettavissa yhdenkäden sormin!!omistaja ei myöskään esim.harjaa hevosta lähestulkoon ikinä!
Omistaja on todella mukava ja ystävällinen minulle,mutta tekee hevosen kanssa ne vain pakollisimmat!(eli puhdistaa karsinan,vie tamman ulos ja antaa heinät ja kauran ja hakee illalla sisälle ja antaa ruuan)Kesäisin minä saan pitää tammaa kuin omaani ja silloin harjaan ja puunaan hevosen,annan syödä tuoretta ruohoa ja kävelyttelen hiukan.Myös talvisin tallilla käyn,joskin harvemmin kuin kesällä..Itse en osaa hevosta ajaa,olen ajanut vain poneja ja tällä tammalla todella vauhtia,voimaa ja itseppäisyyttä riittää!Tamman taidoistakaan ei ole kyse,se on ollut muutamissa raveissa ja pärjännytkin niissä todella mukavasti(tästä tosin aikaa pari vuotta),myös tamman sukupuu on loistava.
Eli:ONKO MITÄÄN MITÄ VOISIN TEHDÄ HEVOSEN HYVÄKSI??(osaan siis kyllä hoitaa hevosia.kävin yhdellä tallilla monta vuotta mutta lukion aloittaessani aika ei enään riittänyt!)
olkaa kilttejä ja auttakaa!
6341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

et itse voi liikutella/ olla hepan kans tarpeeks ni kysy omistajalta kiinnostaisko sitä vuokrata heppa jollekkin, eli voisit etsiä jonkun kivan ihmisen joka kävisi paapomassa tai ottaisi sen luokseen, en nyt muuta keksi. jatkoja :)

Äänestä
  • Oletko varma, ettei omistajalla ole kunnon syytä, miksi hevosta ei liikuteta?
    Hevonen on muuten hyvässä kunnossa?
    Suuri tarha/laidun?
    Minunkin naapurissa asuu hevonen, jota ei liikuteta,
    mutten sitä pidä niin pahana kuitenkaan.
    Alussa hevosella oli pitkät kaviot, ja kun kaverini kanssa hieman tutkittiin salaa paikkoja, oli heinävaraston ovi niin tiukka, ettei sitä saanut harjanvarrellakaan auki, mietittiin, että milloinkohan se oltiin viimeksi avattukkaan, kun ei se lukossa kuitenkaan ollut, tiukka ja hämähäkin seiteissä. :O
    Hevonen oli laiha, kuin lyömäjäljissä.
    Vesiautomaatti ei toiminut! Kannettiin kaverini kanssa ämpärillä vettä hevoselle yhtenä päivänä,
    ja samana sitten ilmoitettiin eläinsuojeluun.
    Lupasivat eläinääkäristä käydä siellä,
    ja pian olikin hevosen kaviot vuoltu, vesiautomaatista en osaa sanoa.

    Eli, jos naapurisi hevonen on muuten kunnossa,
    niin.. en tiedä onko sinun syytä valittaa minnekkän.
    Kysy omistajalta syytä ja jossei mitään muuta syytä ole, kuin omistajan taitamattomuus, kysy saatko kokeilla ajmista, ratsastamista tai mitä lie.
    Hankala sanoa, kun en ole tapausta nähnyt-

    Äänestä

  • Mari kirjoitti:

    Oletko varma, ettei omistajalla ole kunnon syytä, miksi hevosta ei liikuteta?

    munlähipiirissäni on yks 22 vuotias vuonohevonen(ruuna) sen kanssa ei tehdä mitään!! heitetään just aamusin ulos ja illalla sisään.. ne ei siivoo ees sen karsinaa!!!!!!! olin koko kesäloman sen kanssa touhuamassa.. sai lihaksiakin ja ruokahalun takasin.. mutta nyt taas samassa jamassa koska hevonen on liian kaukana eli en pääse sinne niin usein.. siitä tulisi hyvä hevonen jos olisi oikean ihamisen kanssa. Omistajat eivät välitä hevosestaan yhtään.. ainakun näkevät minut(mummoni asuu samalla paikkakunnalla kuin hepo) niin kysyvä että miksi en ole käynyt heitä katsomassa. ja aina kun olen siellä niin sanovat että ei tarvitse siivota, siivoamme illalla, mutta mitään ei koskaan tapahdu joten olen aina itse siis tallin ja karsinan siivonnut ja hevosen liikuttanut ja hoitanut.

    Äänestä

  • Mari kirjoitti:

    Oletko varma, ettei omistajalla ole kunnon syytä, miksi hevosta ei liikuteta?
    Hevonen on muuten hyvässä kunnossa?
    Suuri tarha/laidun?
    Minunkin naapurissa asuu hevonen, jota ei liikuteta,
    mutten sitä pidä niin pahana kuitenkaan.
    Alussa hevosella oli pitkät kaviot, ja kun kaverini kanssa hieman tutkittiin salaa paikkoja, oli heinävaraston ovi niin tiukka, ettei sitä saanut harjanvarrellakaan auki, mietittiin, että milloinkohan se oltiin viimeksi avattukkaan, kun ei se lukossa kuitenkaan ollut, tiukka ja hämähäkin seiteissä. :O
    Hevonen oli laiha, kuin lyömäjäljissä.
    Vesiautomaatti ei toiminut! Kannettiin kaverini kanssa ämpärillä vettä hevoselle yhtenä päivänä,
    ja samana sitten ilmoitettiin eläinsuojeluun.
    Lupasivat eläinääkäristä käydä siellä,
    ja pian olikin hevosen kaviot vuoltu, vesiautomaatista en osaa sanoa.

    Eli, jos naapurisi hevonen on muuten kunnossa,
    niin.. en tiedä onko sinun syytä valittaa minnekkän.
    Kysy omistajalta syytä ja jossei mitään muuta syytä ole, kuin omistajan taitamattomuus, kysy saatko kokeilla ajmista, ratsastamista tai mitä lie.
    Hankala sanoa, kun en ole tapausta nähnyt-

    Voithan tietty koulutella sitä omistajan luvalla tietty ratsastukseen. Voisit käydä ratsastamassa sitä silloin kun on aikaa tai kun voit. Ystävälläni on ex-ravuri. Sitä ei oltu ratsastettu eikä ajettu n. 5 vuoteen se oli vain ollut ystäviensä kanssa. Ystäväni otti satiúlan ja totutti sen siihen ensin, juoksutteli liinassa totutti sen siihen että sen selässä oltiin. Nyt on hevonen ehkä onnellisempi kuin koskaan... Osaa suunilleen perusasiat. Kouluttamiseen meni n. puolvuotta. Selkäänhän voi mennä heti ku se on siihen tottunut ja koittaa jotain pientä... onnea. Eikä tämän hevosen kohtalo nyt niin hirveä ole. Se saa olla toipilaana, ja se on siitä varmaan kivaa ;) Kuhan se ruokaa ja vettä saa, ja tietty ulkona olla edes joskus...

    Äänestä

kysy lähtisikö se mies sun kanssa joskus ajamaan. kyllä sinä sen hepan kanssa opit homman hoitamaan. ohjat käteen ja varo kiviä, kyllä se tallin ovelle sitten pysähtyy =) Jos sillä hepalla on joskus ratsasteltu niin voithan sinä sillä kokeilla tarhassa ensin ja jos se ei hillittömästi puske ja puuskuta etenpäin niin sit taas pihalle pyöriin ja sit jos yhteistyö löytyy niin aina pikkuhiljaa pidemmälle. en minäkään antanut oman polleni hoitajaa heti lähteä pihasta pidemmälle kun entinen ravuri on ja pieni tyttö.
ajaminen on ihanaa, ja jos sinä pääset sen kanssa niin kyllä se siitä rauhottuu kun huomaa ettet sinä aina usuta sitä vauhtiin. sille on vain aina ollut vauhti tai pysähdys. nyt vain kärryt perään ja lasit silmille =)

Äänestä
  • kiitos kovasti,mutta jos jaksoitte lukea loppuun asti niin huomasitte ettei hevosta ole ajettu n.kahteen vuoteen..ja tiedän ettei se ole toipilas,se on täysin terve hevonen!ja se on aina vain yksin..kiitos silti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minnu kirjoitti:

Kysyisin neuvoja miten puuttua seuraavanlaiseen. Eli siis:Kesämökkimme aivan naapurissa on hevostalli.yleensä siellä on useampia hevosia,tällä hetkellä kuitenkin vain yksi n 5-6 vuotias Amerikanravuri tamma ja minä olen käynyt koko sen elämän ajan sitä hoitelemassa.Mielestäni sen kohtelu on kuitenkin väliin pitämätöntä!Siis mistään suoranaisesta eläinrääkkäyksestä ei ole kyse,hevonen siis ei suoranaisesti "kärsi" mistään,se ei näe nälkää,janoa tai lyömistä.Mutta..Tamma ei saa liikuntaa käytännöllisesti katsoen lainkaan!Vaikka todella hyvät maastot löytyisikin ja omistajan taidon puutteistakaan ei ole kyse:omistaja on keski-ikäinen mies jolla on ollut useampia kymmenen ravuria ja on töissä isolla ravitallilla..(hevonen oli myös omistajansa työpaikka tallilla hetken,muttei tullut toimeen muiden hevosten kanssa)Kun tallilla oli vielä kesällä 2000 kaksi muuta,toisen omistajan A.ravuria,tätäkin hevosta vielä ajettiin.Ne toisten hevosten omistajat ajoivat tätä tammaa muutaman kerran viikossa ja sen omistajakin sitä silloin tällöin ajoi.Mutta siitä kesästä lähtien hevonen on seissyt pienessä tarhassa turhautuneena,pääsemättä edes laitumelle kesäisin..(toki omistaja niitti sille ison kasan ruohoa joka päiväksi,mutta eihän se ole sama..)Ajokerrat on laskettavissa yhdenkäden sormin!!omistaja ei myöskään esim.harjaa hevosta lähestulkoon ikinä!
Omistaja on todella mukava ja ystävällinen minulle,mutta tekee hevosen kanssa ne vain pakollisimmat!(eli puhdistaa karsinan,vie tamman ulos ja antaa heinät ja kauran ja hakee illalla sisälle ja antaa ruuan)Kesäisin minä saan pitää tammaa kuin omaani ja silloin harjaan ja puunaan hevosen,annan syödä tuoretta ruohoa ja kävelyttelen hiukan.Myös talvisin tallilla käyn,joskin harvemmin kuin kesällä..Itse en osaa hevosta ajaa,olen ajanut vain poneja ja tällä tammalla todella vauhtia,voimaa ja itseppäisyyttä riittää!Tamman taidoistakaan ei ole kyse,se on ollut muutamissa raveissa ja pärjännytkin niissä todella mukavasti(tästä tosin aikaa pari vuotta),myös tamman sukupuu on loistava.
Eli:ONKO MITÄÄN MITÄ VOISIN TEHDÄ HEVOSEN HYVÄKSI??(osaan siis kyllä hoitaa hevosia.kävin yhdellä tallilla monta vuotta mutta lukion aloittaessani aika ei enään riittänyt!)
olkaa kilttejä ja auttakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu