Valitettavasti Suvi-Annen toiminta ja puheet ovat olleet hyvin vieraita vanhalle kunnon työväenpuolueelle. Siinä asiassa S-A oli oikeassa, että torjui Viialaisen vehkeilyt demareihin sulautumisesta, mutta hänen toimensa olivat hyvinkin demarimaisia. Jos puolueessa "hävetään" henkilöitä, joilla on vielä rohkea ote vähäväkisten puolustamiseksi, ollaan pahasti pielessä. Meillä on jo kyllin niitä puolueita, jotka ajattelevat rahanvallan aivoilla. Vasemmistoliiton tulle selventää linjaansa todellisena vaihtoehtona huonommin pärjäävälle kansanosalle.
Oikea
ratkaisu.
057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.