hei!
Aina täällä kysytään jtn syövistä, puhutaan kaikesta muusta mahollisesta muttei omaisista.
Miten me?
Kun oma äitini sairastui viime vuonna syöpään.
Kuulin sen matkoilla ollessani. Kun olin menossa käymään siellä, mietin mitäs sanoa hänelle? miten oikealla tavalla asennoitua? mitäs jos menetän äitini? mitenkähän paljon hänelle on annettu aikaa? miten kohdata muut omaiset? miten sisarieni käy? onkohan se perinnöllistä? mitä jos minulle tulee joskus? jne jne.. kysymyksiä tulvi tuhansia..
Olen nuori 20v tyttönen.
Aluksi otin asian vaan "joo joo" -kannalta.. kielsin sen.. kunnes seuraavana pv:nä mietin mitä olin kuullut.. tieto sai minut kauhun valtaan, olin peloissani ja hämilläni.
täähän tarinaan kuuluu jatkoa, mutta sen kuulemiseen tarvitsen ystävän joka todella tajuaa mistä puhun ja haluaa vaihtaa ajatuksia kanssani..
Tiedän ettei itse syöpää sairastavienkaan ole helppoa sopeutua tilanteeseen, heillä se vasta vaikeaa onkin.
Mutta nyt etsinkin tarinoita omaisten kannalta.. olisi ihanaa jos jonkun, edes yhden ihmisen kanssa voisi vaihtaa ajatuksia tästä..
laittakaa vaikka maili osotteitanne tai kertokaa tässä..
hyvää kevättä!
Aina täällä kysytään jtn syövistä, puhutaan kaikesta muusta mahollisesta muttei omaisista.
Miten me?
Kun oma äitini sairastui viime vuonna syöpään.
Kuulin sen matkoilla ollessani. Kun olin menossa käymään siellä, mietin mitäs sanoa hänelle? miten oikealla tavalla asennoitua? mitäs jos menetän äitini? mitenkähän paljon hänelle on annettu aikaa? miten kohdata muut omaiset? miten sisarieni käy? onkohan se perinnöllistä? mitä jos minulle tulee joskus? jne jne.. kysymyksiä tulvi tuhansia..
Olen nuori 20v tyttönen.
Aluksi otin asian vaan "joo joo" -kannalta.. kielsin sen.. kunnes seuraavana pv:nä mietin mitä olin kuullut.. tieto sai minut kauhun valtaan, olin peloissani ja hämilläni.
täähän tarinaan kuuluu jatkoa, mutta sen kuulemiseen tarvitsen ystävän joka todella tajuaa mistä puhun ja haluaa vaihtaa ajatuksia kanssani..
Tiedän ettei itse syöpää sairastavienkaan ole helppoa sopeutua tilanteeseen, heillä se vasta vaikeaa onkin.
Mutta nyt etsinkin tarinoita omaisten kannalta.. olisi ihanaa jos jonkun, edes yhden ihmisen kanssa voisi vaihtaa ajatuksia tästä..
laittakaa vaikka maili osotteitanne tai kertokaa tässä..
hyvää kevättä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen samassa tilanteessa. Sain kuulla että isälläni on syöpä noin 3 viikkoa sitten ja olin alussa "joo joo"-asenteella mutta sitten muutaman päivän päästä tajusin tilanteen ja mietiskelin tarkkaan kaikkia vaihtoehtoja. Nyt hänellä alkaa hoidot ja ei auta muutakuin olla tukena.
meilaa jos huvittaa...
[email protected]
Itse olen syövän sairastanut ja kovasti se mieltäni ahdisti, koko syöpä sanakin ahdisti.Minä kuitenkin selvisin siitä helpoiten, minua hoivattiin kokoajan, tuotiin ruoka nenän eteen, sain kodinhoitajan, mieheni hemmotteli samoin sukulaisetkin. Kyllä minun tapauksessani suurin huoli oli omaisillani jotka pelkäsivät että menettäisivät minut. Lapseni olivat alle kouluikäisiä, kyllä he aistivat että äidillä ei kaikki ole kunnossa. Omaisille myöskin tukea tarvitaisiin! Tukka lähti mutta minä en!
Niin, tuota olen juuri miettinyt myös. Mulla on sinänsä sama tilanne, äitini sairastaa parantumatonta syöpää joka todettiin juuri viime vuonna, vähän ennen joulua. Olen 23v. Mulle saa myös kirjoitella, olisi helpottavaa jakaa näitä kokemuksia jonkun kanssa.
[email protected]
Minä sain tänään kuulla että äitini sairastaa syöpää. En oikein vielä ymmärrä koko asiaa..
Eikö syöpäpotilaiden omaisille ole mitään tukiryhmiä yms? Sellaisille ihmisille on vaikea puhua, jotka eivät ole kokeneet samaa. Ystävät sanovat vaan, että turha sitä on vielä murehtia, senhän näkee sitten hoitojen jälkeen miten käy..Kuulostaa helpolta, mutta ei ihan onnistu ajatella noin.