7vuoden kriisi tai yleinen kyllästyminen, oli syy mikä hyvänsä, niin ero taitaa olla väistämätön. Miestä kiinostaa enemmän vapaus ja elämisen helppous, kuin vaativa(?) perhe-elämä. Lisäksi minä vaadin liikaa, kun haluan, että täyttää lupauksensa, joiden vuoksi elämä on muuttunut, konkreettisesti. No, saapa näin syyn olla ylittämättä esteitä, jotka on itse pystyttänyt. Miten selittäisitte tilanteen lapselle joka jo ymmärtää asioita? Tyttäreni, jonka juuri peittelin, kysyi missä isi, on ikävä isiä. Vastaus, että näet isin pian, ei saanut kovin hyvää vastakaikua. Olisiko hyviä ideoita, vai pitäisikö vain antaa ajan kulua?
Ero edessä!
life goes on
51462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse aivan samassa tilanteessa! Ei se mitään, jos olisi kyse vain itsestäni, mutta lasten tuska ja epävarmuus satuttaa kaikkein eniten. Itse olen menettänyt yöuneni kun mielessä pyörii vain lasten haikeat kasvot ja värisevä ääni kun on isiä ikävä. Kunpa tietäisin mitä minun olisi tehtävä!
Haluaisin lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, mutta en pysty. En lasten vuoksi! En kykenisi "riistämään" lapsiltani sitä vähäistäkin aikaa mitä he viettävät isänsä kanssa! Elämää pitäisi jatkaa, mutta miten?!
Meilläkin yhteiseloa takana n. 7vuotta ja ensivuonna eskariin menevä tyttö!
Jos miehenne ei ole kiinnostunut parisuhteen hoitamisesta, niin vaimo voi mennä yksinkin esim perheneuvolaan keskustelemaan ongelmista.
Sieltä voi saada asiantuntijaneuvoja ehkä esitteitä ym miten jatkaa eteenpäin.
Naisille vielä yksi vinkki: Kokeilkaa jotain raflaavaa, täysin uusi hiusleikkaus, räiskyvä väri hiuksiin, meikkiä ym. Mies saattaa havahtua huomaamaan...Tsemppiä! Yrittäkää edes...
Mulla meneillään sama tilanne kanssa. En olisi koskaan voinut kuvitellakkaan että joudun yh:ksi. Mutta meilläkin pitkä yhteinen menneisyys ja nyt se sit kostautu ja vapaus kiehtoo miestäni. Perhe taitaa olla rasite monellekkin, kun ei voi olla kokoajan menossa. Yritin olla rajoittamatta menojakin, mutta nyt ei sit pysy sitäkään vähää paikallaan. No, täytyy ajatella positiivisesti ja toivoa parempaa tulevaa vaan. Kyllähän meitä on varoiteltu paljon nuorena jo, että ei se kestä, kun alkaa noin nuorena seurustelemaan. Meillä kaksi lasta.
...että mies huomaakin pian, ettei se "vapaus" niin ihmeellistä olekaan ja kotona onkin paljon enemmän hyvää, kuin pahaa. Eriasia onkin, huoliiko sen hurvittelijan takaisin, vai onko luottamus jo mennyt...
Meillä oli sama tilanne pari vuotta sitten, kun kuopus oli juuri syntynyt! Miestä kiinnosti vapaus ja halu mennä oli kova. Sain puhuttua hänet perheneuvolaan, jossa käytiin keskustelemassa yhdessä ja erikseen ja mies tuli siihen tulokseen, että haluaa perheen, identiteetikriisi! Ihan hyvin alkoi mennä ja noin puolen vuoden päästä tästä episodista vielä kävimme muutaman kuukauden kestävällä "parisuhdekurssilla", missä sai paljon vertaistukea ja sai jakaa kokemuksia muiden kanssa. Kurssin järjesti perheneuvola, kaikki nämä maksuttomia. Nyt kuopus on kaksivuotias, esikoinen neljä ja mukavasti meillä perhe-elämä menee, vaikka välillä tietty hankaluuksiakin, mut kenellä ei olisi. Tsemppiä sulle ja lapselle. Myönnän, et lapsen tuskaa ja ikävää todella raastavaa katsoa. Meilläkin esikoinen reagoi kiukuttelulla ym kun huomasi ettei kaikki ole kunnossa.