Jotta nyt nähtäisiin, missä on menty, seuraavassa yhden asiantuntijan (tai "asiantuntijan") artikkeli ennen Torinoa:
KOLUMNI: Leijonien surmansyöksy
Suomen jääkiekkomaajoukkueen asetelmat Torinon olympiaturnauksen alla ovat ratkaisevasti heikentyneet. Erkka Westerlundilla on raaka urakka saada harsituksi edes keskitason joukkue kasaan.
Suomella ei ole niin monta huippupelaajaa maailmalla, että kestäisimme liki kymmenen huippumiehen poissaolon Torinosta. Toisin on esimerkiksi Kanadalla, Tshekillä, Venäjällä, USA:lla ja Ruotsilla, joilla kolmen runkopuolustajan poisjääminen ei vielä tuntuisi missään.
On vaikea ymmärtää faktojen valossa, miksi julkisuudessa jaksetaan hokea, ettei Suomella ole maalivahtiongelmaa. Kolmas torjuja kisoihin oli pitkään valitsematta juuri siitä syystä, ettei kukaan ehdolla olevista maalivahdeista ole osoittanut sellaista kuntoa, jolla noustaisiin olympiajoukkueeseen. Eikä kovin hyvin mene jo valituilla Fredrik Norrenalla ja Antero Niittymäelläkään. Norrena on kamppaillut takareisivamman kanssa tämän vuoden puolella, mutta tuoreimpien tietojen mukaan hänen pelikuntonsa on tällä hetkellä hyvä.
Niittymäellä on puolestaan Philadelphiassa menossa melkoinen laskusuhdanne – monien mielestä siksi, että hän on pelannut todella paljon tällä kaudella. Joulukuun ja tammikuun aikana Niittymäki torjui yhteensä 24 ottelussa. Kuluneen kuukauden aikana Niittymäki on pelannut 9 peliä ja niissä hänen taakseen on tehty 36 maalia eli 4 / ottelu. Se on aika paljon. Noissa peleissä suomalaisvahdin torjuntaprosentti on ollut 84,1, kun koko kauden ajalta se on 89,4. Lukema on NHL:n maalivahtivertailussa 30:nneksi paras. Voiko ylirasituksesta kärsivä mies olla Suomen ykkösmaalivahti Torinossa?
Mikäli Niittymäki ei ole ykkönen, jäävät käteen Fredrik Norrena ja Niklas Bäckström. Kumpikin omien sarjojensa eliittiä ja molemmilla takana mainioita esityksiä esimerkiksi Euro Hockey Tourilla. Mutta mutta. Viime vuoden MM-kisoissa herrat pelasivat Suomen ottelut puoliksi, mutta kumpikaan ei onnistunut. Ensin petti Norrena, sitten Bäckström.
Tilastot eivät tietenkään kerro koko totuutta maalivahtien kohdalla, mutta kyllä ne jonkinlaista osviittaa antavat. Myöskään esitykset aiemmissa arvoturnauksissa eivät korreloi käsillä olevan turnauksen kanssa välttämättä millään lailla. Mutta kun jokaisen suomalaismaalivahdin esittelyssä on pakko käyttää tätä mutta sanalla alkavaa lausetta, voidaan ainakin perustellusti epäillä, ettei kaikki ole Suomen maalinsuulla aivan kohdallaan.
On erittäin kiinnostavaa nähdä, kuka kolmikosta aloittaa pelit Torinossa.
Puolustuspäässäkään ei ole aihetta juhlaan. Ossi Väänäsen loukkaantuminen tuli todella pahaan saumaan. Epävarmoja tapauksia ovat edelleenkin Aki Berg ja Joni Pitkänen. Jos kumpi tahansa heistä jää vielä syrjään, heikkenevät Suomen menestysmahdollisuudet merkittävästi edelleen. Erkka Westerlund ei voi kuin toivoa, että kumpikin herroista saapuu kisoihin. Kun juuri valitun Petteri Nummelinin nivunen on sekin ärtynyt, alkaa suomalainen pakkiskandaali olla kasassa. Jos pahin kauhuskenaario toteutuisi ja sekä Pitkänen, Berg että Nummelin joutuisivat vetäytymään joukkueesta, ketähän Torinossa leijonapaidassa nähtäisiin? Jäljelle jäisivät valituista enää Sami Salo, Teppo Numminen, Toni Lydman ja Kimmo Timonen. Silloin pitäisi löytää pikakomennuksella peräti kolme uutta puolustajaa. Ketä he olisivat? Seuraavina listalla lienevät AJ Niemi ja Janne Niinimaa. Heidän jälkeensä Toni Söderholm, Lasse Kukkonen, Sami Lepistö, Mikko Luoma, Jukka-Pekka Laamanen ja niin edelleen. Hyviä pakkeja kaikki, mutta faktisesti MM-kisatasoa, eivät olympiakelpoisia.
Hyökkäyspäässä olemme joutuneet tinkimään toistaiseksi Tuomo Ruudun ja Sami Kapasen verran. Silti näyttää siltä, että hyökkäys on Suomen vahvin ase. Tavallaan oli hyvä, että Kapasen korvasi Ville Nieminen, jolla on merkittävästi annettavaa omassa roolissaan nimenomaan puolustuspäässä. Tämä muutos paikkaa hiukan sitä faktaa, että Nummelinin tulon myötä Suomen puolustusarsenaali muuttui astetta hyökkäävämmäksi ja riskialttiimmaksi.
Erkka Westerlund nojaa vahvasti ykkös- ja kakkoskenttäänsä. Maalintekovastuu on kolmikoilla Selänne-Koivu-Lehtinen ja J.Jokinen-O.Jokinen-Peltonen. Muiden tehtävänä on vain ja ainoastaan pelata vastustajan syömähampaat pois hinnalla millä hyvänsä.
Kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen on helppo povata Leijonille tuskaisia hetkiä ja paluuta kotiin maitojunalla. Juuri tällaisista asetelmista on kuitenkin monesti noustu tappelemaan verissä päin Kaikki kaikk’ ylös yhtenä miehenä nyt, Suomen onnea valvomaan -mentaliteetilla.
Kuinka hyvin se pätee urheilussa, kun vastassa ovat maailman parhaat jääkiekkoilijat, on kokonaan toinen juttu. Ilman mahdollisuuksia Leijonat eivät Torinoon lähde, mutta aika lailla on annettu muille etumatkaa jo ennen kuin turnauksen ensimmäinen kiekko on pudonnut jäähän.
(Lauri Hollo)
KOLUMNI: Leijonien surmansyöksy
Suomen jääkiekkomaajoukkueen asetelmat Torinon olympiaturnauksen alla ovat ratkaisevasti heikentyneet. Erkka Westerlundilla on raaka urakka saada harsituksi edes keskitason joukkue kasaan.
Suomella ei ole niin monta huippupelaajaa maailmalla, että kestäisimme liki kymmenen huippumiehen poissaolon Torinosta. Toisin on esimerkiksi Kanadalla, Tshekillä, Venäjällä, USA:lla ja Ruotsilla, joilla kolmen runkopuolustajan poisjääminen ei vielä tuntuisi missään.
On vaikea ymmärtää faktojen valossa, miksi julkisuudessa jaksetaan hokea, ettei Suomella ole maalivahtiongelmaa. Kolmas torjuja kisoihin oli pitkään valitsematta juuri siitä syystä, ettei kukaan ehdolla olevista maalivahdeista ole osoittanut sellaista kuntoa, jolla noustaisiin olympiajoukkueeseen. Eikä kovin hyvin mene jo valituilla Fredrik Norrenalla ja Antero Niittymäelläkään. Norrena on kamppaillut takareisivamman kanssa tämän vuoden puolella, mutta tuoreimpien tietojen mukaan hänen pelikuntonsa on tällä hetkellä hyvä.
Niittymäellä on puolestaan Philadelphiassa menossa melkoinen laskusuhdanne – monien mielestä siksi, että hän on pelannut todella paljon tällä kaudella. Joulukuun ja tammikuun aikana Niittymäki torjui yhteensä 24 ottelussa. Kuluneen kuukauden aikana Niittymäki on pelannut 9 peliä ja niissä hänen taakseen on tehty 36 maalia eli 4 / ottelu. Se on aika paljon. Noissa peleissä suomalaisvahdin torjuntaprosentti on ollut 84,1, kun koko kauden ajalta se on 89,4. Lukema on NHL:n maalivahtivertailussa 30:nneksi paras. Voiko ylirasituksesta kärsivä mies olla Suomen ykkösmaalivahti Torinossa?
Mikäli Niittymäki ei ole ykkönen, jäävät käteen Fredrik Norrena ja Niklas Bäckström. Kumpikin omien sarjojensa eliittiä ja molemmilla takana mainioita esityksiä esimerkiksi Euro Hockey Tourilla. Mutta mutta. Viime vuoden MM-kisoissa herrat pelasivat Suomen ottelut puoliksi, mutta kumpikaan ei onnistunut. Ensin petti Norrena, sitten Bäckström.
Tilastot eivät tietenkään kerro koko totuutta maalivahtien kohdalla, mutta kyllä ne jonkinlaista osviittaa antavat. Myöskään esitykset aiemmissa arvoturnauksissa eivät korreloi käsillä olevan turnauksen kanssa välttämättä millään lailla. Mutta kun jokaisen suomalaismaalivahdin esittelyssä on pakko käyttää tätä mutta sanalla alkavaa lausetta, voidaan ainakin perustellusti epäillä, ettei kaikki ole Suomen maalinsuulla aivan kohdallaan.
On erittäin kiinnostavaa nähdä, kuka kolmikosta aloittaa pelit Torinossa.
Puolustuspäässäkään ei ole aihetta juhlaan. Ossi Väänäsen loukkaantuminen tuli todella pahaan saumaan. Epävarmoja tapauksia ovat edelleenkin Aki Berg ja Joni Pitkänen. Jos kumpi tahansa heistä jää vielä syrjään, heikkenevät Suomen menestysmahdollisuudet merkittävästi edelleen. Erkka Westerlund ei voi kuin toivoa, että kumpikin herroista saapuu kisoihin. Kun juuri valitun Petteri Nummelinin nivunen on sekin ärtynyt, alkaa suomalainen pakkiskandaali olla kasassa. Jos pahin kauhuskenaario toteutuisi ja sekä Pitkänen, Berg että Nummelin joutuisivat vetäytymään joukkueesta, ketähän Torinossa leijonapaidassa nähtäisiin? Jäljelle jäisivät valituista enää Sami Salo, Teppo Numminen, Toni Lydman ja Kimmo Timonen. Silloin pitäisi löytää pikakomennuksella peräti kolme uutta puolustajaa. Ketä he olisivat? Seuraavina listalla lienevät AJ Niemi ja Janne Niinimaa. Heidän jälkeensä Toni Söderholm, Lasse Kukkonen, Sami Lepistö, Mikko Luoma, Jukka-Pekka Laamanen ja niin edelleen. Hyviä pakkeja kaikki, mutta faktisesti MM-kisatasoa, eivät olympiakelpoisia.
Hyökkäyspäässä olemme joutuneet tinkimään toistaiseksi Tuomo Ruudun ja Sami Kapasen verran. Silti näyttää siltä, että hyökkäys on Suomen vahvin ase. Tavallaan oli hyvä, että Kapasen korvasi Ville Nieminen, jolla on merkittävästi annettavaa omassa roolissaan nimenomaan puolustuspäässä. Tämä muutos paikkaa hiukan sitä faktaa, että Nummelinin tulon myötä Suomen puolustusarsenaali muuttui astetta hyökkäävämmäksi ja riskialttiimmaksi.
Erkka Westerlund nojaa vahvasti ykkös- ja kakkoskenttäänsä. Maalintekovastuu on kolmikoilla Selänne-Koivu-Lehtinen ja J.Jokinen-O.Jokinen-Peltonen. Muiden tehtävänä on vain ja ainoastaan pelata vastustajan syömähampaat pois hinnalla millä hyvänsä.
Kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen on helppo povata Leijonille tuskaisia hetkiä ja paluuta kotiin maitojunalla. Juuri tällaisista asetelmista on kuitenkin monesti noustu tappelemaan verissä päin Kaikki kaikk’ ylös yhtenä miehenä nyt, Suomen onnea valvomaan -mentaliteetilla.
Kuinka hyvin se pätee urheilussa, kun vastassa ovat maailman parhaat jääkiekkoilijat, on kokonaan toinen juttu. Ilman mahdollisuuksia Leijonat eivät Torinoon lähde, mutta aika lailla on annettu muille etumatkaa jo ennen kuin turnauksen ensimmäinen kiekko on pudonnut jäähän.
(Lauri Hollo)
Vastaukset 1
Vanhimmat
...ennen turnausta! Eihän faktoihin perustuvassa päättelyssä voi muunlaisiin lopputuloksiin tulla?! Urheilu on kuiteski siitä jännä laji, että joku voi yllättää positiivisesti ja toinen taas negatiivisesti! Kuinka moni uskoi Sveitsin pystyvän voittamaan Kanadan tai Tsekin?! Aika yllätyksellinen turnaushan tämä oli!
Se ei kuitenkaan poista sitä totuutta, että Suomi pelas hienon turnauksen ja Westerlund teki hienoa työtä! Tuo kirjoitushan vain nostaa olympiahopean arvoa entisestään!