Minulla ja ex-miehelläni on lapsemme yhteishuoltajuus. Olen onnistunut oikein hyvin raha-asioissa, kun taas ex-mieheni on tyyliin tili tuli tili meni. Nyt jäin miettimään, että entä jos kuolenkin ennen kuin lapsemme on täysikäinen. Voinko määrätä lapseni omaisuuden "päättäjäksi" jonkun muun kuin lapsen isän? Miten tämä tapahtuisi käytännössä? Onnistuisiko esim. testamentilla?
Kuka yleensä alaikäisen lapsen omaisuutta valvoo, jos mitään ehtoja ei ole missään esitetty?
Kuka yleensä alaikäisen lapsen omaisuutta valvoo, jos mitään ehtoja ei ole missään esitetty?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos yhteishuoltajista toinen kuolee, jäljelle jäävä on yksinhuoltaja ja siten lapsen edunvalvoja.
Testamentissa tai lahjakirjassa voidaan kuitenkin määrätä, että lapsen omaisuutta alaikäisyyden ajan hoitaa muu kuin lakimääräinen edunvalvoja.
Holhoustoimilaki
"10 §
Tuomioistuimen on määrättävä edunvalvoja, jos:
1) kuolleelta on jäänyt perintö eikä perillistä tai testamentinsaajaa taikka hänen olinpaikkaansa tiedetä taikka perillinen tai testamentinsaaja ei muuten voi valvoa oikeuttaan;
2) muutoin on tarpeen, että poissa olevan oikeutta valvotaan tai hänen omaisuuttaan hoidetaan;
3) tulevasta tapahtumasta riippuu, kenelle omaisuus menee, tai joku saa omaisuuden omistusoikeuksin haltuunsa vasta myöhemmin ja edustaja on tarpeen valvomaan tulevan omistajan oikeutta tai hoitamaan omaisuutta hänen lukuunsa; tai
4) lahjakirjassa tai testamentissa on määrätty, että saajalle tuleva omaisuus on uskottava muun henkilön kuin saajan edunvalvojan hoidettavaksi, ja edunvalvojan määrääminen hoitamaan saatua omaisuutta on saajan edun mukaista."
"41 §
Jos joku antaessaan toiselle omaisuutta lahjana tai testamentilla on samalla määrännyt omaisuuden hoitamisesta, näitä määräyksiä tulee noudattaa tämän luvun säännösten estämättä.
Tuomioistuin voi kuitenkin edunvalvojan hakemuksesta päättää, että omaisuutta on hoidettava tämän lain säännösten mukaisesti, jos on ilmeistä, että omaisuuden hoidosta annettujen määräysten avulla ei muuttuneiden olosuhteiden tai muun syyn vuoksi voida toteuttaa antajan tarkoitusta."
Kiitokset jälleen kerran asiantuntevasta vastauksesta. Voiko testamenttia tehdä niin väljää, että se ottaisi huomioon sitten lapsen mahdollisesti jatkossa syntyvät sisarukset vai pitääkö minun tehdä joka kerta uusi testamentti, kun sisaruksia syntyy?
Siis tarkoituksena on nyt, että lapsi perisi koko minun omaisuuden ja haluaisin hänelle esimerkiksi isäpuolen hoitamaan täysi-ikäisyyteen asti hänen raha-asioitaan, vaikka biologinen isä muuten olisikin lapsen yksinhuoltaja ja päättäisi täten lapsen asioista. Sitten jos lapselle syntyy sisaruksia, niin tietysti määrä olisi puolet minun omaisuudesta tai jos jopa kaksi sisarusta, niin kolmasosa minun omaisuudestani. Selviänkö siis noista kiemuroista yhdellä testamentilla vai teenkö jokaisen mahdollisen syntyvän sisaruksen jälkeen erikseen uuden testamentin?
Isäpuoli haluaa myös, että poikani perii samalla tavoin häntä kuin että hän olisi hänen oma lapsensa. Onko siinä jotain erikoista huomioonotettavaa vai hoituuko se vaan testamentilla? Ilmeisesti näitä testamentteja pitää myös tehdä sitten jokaisen syntyneen sisarpuolen jälkeen uusi?
Sellainen tuli vielä mieleen, että jos lapsen isä ja isäpuoli sitten murkkuikäisen lapsen raha-asioista ovat eri mieltä, niin se voisi tietysti kiristää turhaan lapsen välejä (silloin kai entiseen) isäpuoleen. Voisiko siis olla mahdollista, että testamenttiin laittaisi, että joku lakimies vaikka vahtisi lapsen omaisuutta täysi-ikäisyyteen saakka? Onko tämmöinen mahdollista, ilman että tuntee jonkun lakimiehen?
Mikäli alaikäinen lapsesi perii yli 15000€, niin lapsesi omaisuudesta kuuluu hänen edunvalvojansa (yleensä hokhooja)tehdä maistraarille vuositilit.
Edunvalvojan palkkio on muistaakseni 2% hoitamansa omaisuuden arvosta ja matkakulut yms. Vuositilien tarkastuksesta maistraatti perii tarkastusmaksua myös omaisuuden arvon mukaan.
Nämä kulut menee siis kuitenkin, mutta mikäli vielä erikseen järjestät testamentin toimeenpanon ja omaisuuden hoidon lakimiehen hoteisiin, niin tsekkaa maksut etukäteen.
vanhimman lapsen toisten sisarusten edunvalvojaksi siltä varalta, että minulle sattuu jotain. Muut kun ovat vielä alaikäisiä. En halua, että ex pääsee siihen mitenkään osalliseksi, vaikka ei tuhlari olekaan pikemmin sentin venyttäjä.
Pelkäänpä, ettei ehdokastasi tehtävään kelpuuteta jääviyden takia. Hänen ja alaikäisten sisarusten välillä kun periaatteessa voi vallita etujen ristiriita, ainakin niin kauan kuin perintö on jakamatta (eli ovat osakkaina samassa kuolinpesässä). Edunvalvojan tulisi olla pesän ulkopuolinen henkilö (vaikkapa oma sisaruksesi).
Olisiko hyviä ehdotuksia, että kuka voisi olla sitten lapseni edunvalvoja, jollen tuota miestäni (eli lapsen isäpuolta) käytä, sillä jos jonkun osan omaisuudestani vaikka jossain vaiheessa hänelle testamenttaan, niin sittenhän hänkin on pesän osakas? Omat vanhempani ovat minua yli 30 v vanhoja eivätkä missään hyvässä kunnossa, joten en voi olla varma (jos nyt elämässä muutenkaan koskaan voi olla), että heistä kumpikaan eläisi siihen asti, kunnes lapseni on täysikäinen. Lisäksi minulla ei ole sisaruksia eikä oikeastaan ketään muutakaan läheistä ihmistä suvussa ja kavereillakin tuntuu olevan aika kaukana nuo raha-asiat omasta mielestään.