Lauantai-ilta Savonlinnassa

Savonia

SIVU VAIMON PÄIVÄKIRJASTA:

Lauantai-ilta -

Mieheni käytös on outoa. Olimme sopineet tapaavamme Herkku Pekassa yhteistä kahvikupposta varten. Olin ollut ostoksilla Pentikillä ystävieni kanssa koko päivän ja ajattelin että ehkä hän on loukkaantunut, koska olin hieman myöhässä. Hän ei kuitenkaan sanonut siitä mitään.

Keskustelu ei sujunut, hän oli hiljainen. Ehdotin että siirtyisimme jonnekin hiljaisempaan paikkaan, jotta voisimme keskustella. Tähän hän suostuikin mutta pysyi kuitenkin hiljaa.

Kysyin häneltä oliko hänellä murheita hän vastasi : "Ei tässä mitään."
Kysyin onko minun syytäni, että hän on vaitonainen ja juro. Hän vastasi että ei ole mitään hätää eikä minun pitäisi olla huolissani.

Kotimatkalla kerroin hänelle rakastavani häntä, hän hymyili ja jatkoi ajamista. En voi ymmärtää hänen käytöstään enkä tiedä miksi hän ei vastannut rakkaudentunnustukseeni.

Kotona tunsin kuin olisin kadottanut mieheni johonkin usvaan, ikään kuin hän ei enää halunnutkaan löytää minua. Hän vain istui ja tuijotti Uutisvuotoa; hän vaikutti todella kaukaiselta ja etäiseltä. Lopulta päätin mennä nukkumaan, mieheni seurasi minua 10 minuutin kuluttua ja yllättäen vastasi rakkauteeni ja hyväilyihini, rakastelimme, mutta silti hän tuntui omituisen poissaolevalta.

Päätin etten kestä tätä enää vaan otin asian esille. Huomasin hänen kuitenkin nukahtaneen. Itkin itseni huolineni uneen. En tiedä mitä tehdä. Olen jo varma että miehelläni on suhde. Elämäni on katastrofi.


SIVU AVIOMIEHEN PÄIVÄKIRJASTA

Lauantai-ilta -
Tänään SaPKo hävisi. Vitutti, mutta sainpahan pillua.

1

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heheheh!!

      SaPKo on joillekin elämää suurempi asia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe