Cronbergin visiot ?

Vihreän liiton puheenjohtaja on kritisoinut hallituksen toimia ja saavutuksia huonoiksi. Hän on myös esitellyt Vihreän liiton ohjelman vaihtoehdoksi. Siitä löytyi hyviä asioita, mutta ei tietenkään mitään käänteentekevää eikä mullistavaa ,jolla Suomen kehitys paranisi ratkaisevasti. Eipä tietenkään, koska mitään jippoja ei ole olemassa.

Energiantuotannossa olen samaa mieltä, että on kehitettävä maaseudun elinvoimaa lisääviä biopolttoaineeseen ja puuhun perustuvia ratkaisuja. Lisäksi turve on luokiteltava Ruotsin tapaan uusiutuvaksi luonnonvaraksi, mitä se faktisesti onkin.

Palvelualalle on mahdollista luoda uusia työpaikkoja luomalla joustavampia työehtomalleja sekä vähentämällä työllistäjän sivukuluja. Ammattiliittojen on tultava vastaan uusien työpaikkojen luomiseksi. Niiden käytännössä toteuttama riistäjä/duunari-asetelma on mennyttä vuosisataa.

Vihreiden mallissa jäin kaipaamaan yhtä perustavaa laatua olevaa asiaa. Millä Suomi elää ? Emme voi elää sillä, että tuotamme palveluita toisillemme.Miten Vihreät suhtautuvat perustuotantoon, jonka lisäarvon varassa voimme jalostaa ja myydä palveluita ? Niitä ovat mm. maatalous,metsänviljely, metsä-, kaivos- ja koneteollisuus. Nämä perustuotannon lohkot tuovat väistämättä saasteita. Onko Vihreiden tavoitteena vain rajoittaa näiden toimintaa saasteiden vähentämiseksi? Vai onko olemassa näkymiä, joilla tuotantoa voidaan tehostaa, ja samalla hallita saastumista?
2172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet oikeassa siinä, että Suomi tarvitsee vientituloja, jotta palveluja on varaa käyttää. Perinteiset vientialat eivät valitettavasti enää elätä ja rinnalle ja Kiinailmiön myötä menetetyille työpaikoille on löydettävä korvaajia.

Tähän voisi olla ratkaisuna energia Nokia, minkä Cronberg toi esille, tosin vain yhdessä lauseessa. Ymmärrän hyvin jos se jäi huomaamatta.

Suosittelen lukemaan ClimBus hankkeen taustaselvityksen.

Ohessa ote sivulta 73 (kpl 5.3).

"Suomalaisyritysten viennin (tässä USD~EUR) ennustetaan tarkastelluilla teknologia-alueilla kehittyvän seuraavasti (luvut ovat suuntaa-antavia arvioita):

-Bioenergiateknologioiden viennin arvioidaan kasvavan 0,3 miljardista eurosta (vuonna 2000) 0,8-1,0 miljardiin euroon vuoteen 2010 ja 1,1-1,3 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.
-Tuulivoimateknologian viennin arvioidaan kasvavan nykyisestä (2001) 0,2 miljardista eurosta 0,8–1,2 miljardiin vuoteen 2010 mennessä tai jopa 1,3–4,5 miljardiin euroon, jos kotimainen kokonaisratkaisutoimittaja onnistuu nousemaan merkittäväksi kansainväliseksi tekijäksi.
-Jätehuollon laitemarkkinoiden (sisältäen sekä viennin että kotimaan kysynnän) arvioidaan suomalaisyritysten osalta kehittyvän nykyisestä noin 94 miljoonasta eurosta 159 miljoonaan vuonna 2010 ja 284 miljoonaan euroon vuonna 2020.
-Prosessiautomaation osalta suomalaisyritysten markkinoiden (sisältäen sekä viennin että kotimaan kysynnän) arvioidaan kasvavan nykyisestä 320 miljoonasta eurosta 450 miljoonaan euroon vuonna 2010 ja 600 miljoonaan euroon vuonna 2020.
-Suomalaisyritysten taajuusmuuttajien viennin arvon oletetaan kasvavan tämänhetkisestä noin 250 miljoonasta eurosta noin 320 miljoonaan euroon vuonna 2010 ja noin 430 miljoonaan euroon vuonna 2020
-Valittujen metsäteollisuuden teknologioiden osalta suomalaisyritysten viennin arvioidaan pysyvän nykyisen 85 miljoonan euron tasolla vuoteen 2010 ja kasvavan 160 miljoonaan euroon vuonna 2020."

http://websrv2.tekes.fi/opencms/opencms/OhjelmaPortaali/Kaynnissa/ClimBus/fi/Dokumenttiarkisto/Viestinta_ja_aktivointi/Julkaisut/Selvitykset_ja_raportit/taustaselvitys.pdf

Äänestä

Miksi vain yhdelle erittäin hitaasti uusiutuvalle polttoaineelle ollaan ehdottamassa syöttötariffia?

"- Vihreät ovat jo pitkään vaatineet syöttötariffeja uusiutuville energianlähteille, mutta hallitus on vastannut, etteivät syöttötariffit sovi avoimille sähkömarkkinoille. Miten ne sopivat nyt yhtäkkiä turpeelle, ihmettelee kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr.).

Vihreät ovat aiemmin esittäneet, että kun vastakkain ovat ulkomainen kivihiili ja kotimainen turve, on työllisyyden ja aluepolitiikan takia perusteltua suosia turvetta. Tämä tulee kuitenkin tehdä kiristämällä hiilen verotusta, ei kanavoimalla kuluttajien rahaa turpeelle."

http://www.vihrealiitto.fi/kannanotot/1095.html

Vihreä liitto ei suhtaudu turpeeseen niin kielteisesti kuin on julkisuudessa ymmärretty. Puun kanssa seospolttoaineena käytettynä se on hyväksyttävä ratkaisu.

"Turpeen verotuksen poistamista on perusteltu tarpeella turvata turpeen kilpailukyky kivihiileen verrattuna. Tavoitetta voidaan pitää työllisyysnäkökulmasta perusteltuna, kunhan uusiutuvan energian kilpailukykyä ei vaaranneta. Kokonaisuuden kannalta edullisin ratkaisu onkin kivihiilen veron korottaminen. Turpeella on oma roolinsa myös uusiutuvien polttoaineiden seospolttoaineena ja huoltovarmuuden lisääjänä. Tämän vuoksi turpeen verotus pitäisi porrastaa niin, että turvevero on alempi tilanteissa, joissa turvetta käytetään uusiutuvan energian rinnalla."

http://www.vihrealiitto.fi/kannanotot/1009.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Akkre kirjoitti:

Vihreän liiton puheenjohtaja on kritisoinut hallituksen toimia ja saavutuksia huonoiksi. Hän on myös esitellyt Vihreän liiton ohjelman vaihtoehdoksi. Siitä löytyi hyviä asioita, mutta ei tietenkään mitään käänteentekevää eikä mullistavaa ,jolla Suomen kehitys paranisi ratkaisevasti. Eipä tietenkään, koska mitään jippoja ei ole olemassa.

Energiantuotannossa olen samaa mieltä, että on kehitettävä maaseudun elinvoimaa lisääviä biopolttoaineeseen ja puuhun perustuvia ratkaisuja. Lisäksi turve on luokiteltava Ruotsin tapaan uusiutuvaksi luonnonvaraksi, mitä se faktisesti onkin.

Palvelualalle on mahdollista luoda uusia työpaikkoja luomalla joustavampia työehtomalleja sekä vähentämällä työllistäjän sivukuluja. Ammattiliittojen on tultava vastaan uusien työpaikkojen luomiseksi. Niiden käytännössä toteuttama riistäjä/duunari-asetelma on mennyttä vuosisataa.

Vihreiden mallissa jäin kaipaamaan yhtä perustavaa laatua olevaa asiaa. Millä Suomi elää ? Emme voi elää sillä, että tuotamme palveluita toisillemme.Miten Vihreät suhtautuvat perustuotantoon, jonka lisäarvon varassa voimme jalostaa ja myydä palveluita ? Niitä ovat mm. maatalous,metsänviljely, metsä-, kaivos- ja koneteollisuus. Nämä perustuotannon lohkot tuovat väistämättä saasteita. Onko Vihreiden tavoitteena vain rajoittaa näiden toimintaa saasteiden vähentämiseksi? Vai onko olemassa näkymiä, joilla tuotantoa voidaan tehostaa, ja samalla hallita saastumista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu