EN tiedä olenko ainoa, vai onko joku samaa mieltä kanssani. Tuntuu että nykyään kotimaisiin elokuviin ja sarjoihin valitaan vain ulkonäön perusteella. Missä normaalin näköiset näyttelijät on joilla sentään varmasti on myös kykyä? Esimerkiksi parina vuotena Mikko Leppilampi ollut helvetin monessa elokuvassa, miltein jokaisessa kotimaisessa, okei mies osaa näytellä sen myönnän, mutta yritetäänkö yleisöä haalia että naisyleisö menisi katsomaan "lempi urostaan" valkokankaalle? Toinen on Jasper Pääkkönen, joka helvetin elokuvaan tuokin otetaan, vaikka näyttelijän kykyjen tilalla on pelkkä tuhnu. Lisäksi tuntuu että elokuvat kuvataan mahdollisimman halvalla, ja nopeasti, koska suomalainen näyttelijän työ tuntuu nykyään niin helvetin tönköltä, harvemmat osaa kunnolla eläytyä rooliinsa, tai sitten kuvauksissa on niin helvetin kiire ettei kukaan ehdi tehdä sitäkään, vaikka olisi kykyä. Pääkkösellä ei ole kykyä, se on selvää. Jotain muutosta kotimaiseen elokuvaan kiitos.
KOTIMAISEN ELOKUVAN PINNALLISUUS
PahuudenTyyny
7653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
helmasynti ei ole pinnallisuus, vaan kyynisyys.
Suomi ottaa mallia jenkkilästä kuinka rahaa tehdään täysin tyhjänpäiväisillä elokuvilla.
Tosi muovisia ovat monet suomalaiset ohjaajat, vaikka puhua taapertavat ties mitä syvällisyyksiä MUKA elokuvistaan löydettävän ja kärkinimistä esimerkiksi Aku Louhimiehen tapa jättää loppu järjestään elokuvissaan avoimeksi on avoimen ÄRSYTTÄVÄÄ. Muutama muukin suomalainen ohjaaja syyllistyy A.Louhimiehen perin epäelokuvamaiseen tapaan, jota saattanee miehen palkitokasojen valossa vain ja ainoastaan syvällisesti miettiä..
Suomalaiselokuvia uhkaa kyllä amerikkalaisvaikutteinen muovisuus.
Varsinkin nuoret ohjaajat tekevät noita muovituotteita.
Kummeli Jackpot. Paljon hyviä näyttelijöitä sivurooleissa.
Sopii henkilöille , joille suomainen keskivertoelämästä vieraantuminen on tuntematon asia.
Sisältää hienoa ajan ja paikan kuvausta, vaikka se ei ilmeisestikään ole elokuvan tarkoitus.
Oon sun kanssasi osittain samaa mieltä. Mielestäni voi sanoa, että suomalaisen elokuvan yleistaso on 90-luvun Körmyjen ja Pekkojen floppiajasta parantunut, mutta aihemaailmaltaan ja toteutukseltaan leffoja ei voi kovin kiinnostaviksi sanoa.
Veteraaniohjaaja Matti Kassila sanoi, että loppujen lopuksi nykyään aiheet ovat samoja kuin "kulta-ajalla" eli 40-50-luvuilla: sotaa tai siihen liittyvää historiaa (Rukajärven tie, Etulinjan edessä, Lupaus, Talvisota, Pikkusisar), suurmiehiä ja "suurmiehiä" (Sibelius, tekeillä oleva Mannerheim, Matti, Rentun ruusu, Badding...) ja simppeliä komediaa nykyaikaisilla mausteilla (Kummelit, FC Venus, kaikki Ere Kokkosen työt, Turhapurot...)
Mielenkiintoista on kuitenkin se, että kaikkein vankimmin markkinoidut takavuosien työt, niinku esimerkiksi Pahat pojat, Vares, Levottomat 3 ja Hymypoika ovat yleensä tasoltaan kaikkein heikoimpia. Kaveriporukalla olemme yrittäneet löytää Levottomat 3:lle voittajaa surkeudessa, mutta ei ole heti tullut mieleen. Kaksipäisen kotkan varjossa on jo huonoudessaan omaa luokkaansa.
Suomessa riittäisi kyllä hyviä käsikirjoittajia, mutta kun raha puhuu ja se puhuu vain massatuotteille, tuottajienkin kädet ovat aika sidotut, ja moni lupaava draamakirjoittaja kokee turhautumisen hetkiä.
Mulle ei "lempiurosta" suomalaisista löydy. Ärsyttäviä uroita kyllä, liikaa yritystä "lempiurokseksi"... Aika railakasta joidenkin näyttelijöiden yliarvostamista myös löytyy. Tulee sellanen olo et katsojaa pidetään tyhmänä.