Harry yritti päästä tappamaan Voldemortin silloin, kun tämä oli itsekin vielä teini-ikäinen, mutta Ihmepojan suunnitelma meni vähän mönkään. Hän nimittäin onnistui sekoittamaan aikakaudet keskenään. Nyt Tylypahkassa on vuonna 1997, iso läjä 16-18-vuotiaita oppilaita kolmelta eri aikakaudelta: Voldemortin kouluajoilta, mukaan lukien siis teini-Volde itse, Kelmin ajoilta, mukaan lukien mm. Kelmit itse, sekä Kelmien vanhempien kouluajoilta.
Mukana ovat myös myös Tylypahkan perustajat Godric Rohkelikko, Helga Puuskupuh, Rowena Korpinkynsi ja Salazar Luihuinen, jotka yrittävät Dumbledoren ja muiden aikuisten avulla pitää tilanteen hallinnassa, selvittää se ja passittaa kaikki takaisin omiin aikakausiinsa.
Kuinka tämä kaikki lopulta selviää? Mitä vaikeuksia ja sekoiluja tänä lukuvuonna vielä tapahtuukaan? Osaatko kuvitella millaista olisi, jos yhtäkkiä tajuaisit olevasi kasvotusten teini-ikäisen isäsi tai äitisi kanssa? Kuinka kieroiksi teinit muuttuvat, kun heidän nenänsä eteen asetetaan lähes rajattomia mahdollisuuksia? Onnistuvako aikuiset tosiaan pitämään tilanteen kurissa?
Foorumiroolipeli siis.
Luehan tarkemmin pelin juonesta sun muusa tärkeästä pelifoorumilta:
http://p4.forumforfree.com/twistedtime.html

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.