HALOSEN

antaa palkankorotus pois johonkin hyväntekeväisyyteen kuten edeltäjänsä Ahtisaari teki. Sairaita, köyhiä jne riittää pilvin pimein. Niille rahoille olisi käyttöä, tuskin Halonen niitä tarvitsee. Hänellä on jo hyvä palkka ja vielä veroton. Myös tuleva eläke on kuuden vuoden kuluttua on suuri. Tehdessään lahjoituksen hyväntekeväisyydelle, Halonen näyttäisi suuruutensa ja puheensa tuloeroista voisi näin jotenkin ehkä ymmärtää.
10319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

palkkansa, kun sen on muut tahot hänelle korottanut. Sinä voisit mennä viemäriin kavereittes luo.

Äänestä
  • maksaa sitten omasta pussistasi. Enemmistö kansasta ei halua maksaa sellaisesta työstä mitä ei osata tai haluta tehdä.

    Äänestä

  • voit sen kirjoitti:

    maksaa sitten omasta pussistasi. Enemmistö kansasta ei halua maksaa sellaisesta työstä mitä ei osata tai haluta tehdä.

    sinä ja sinun kaveris. hehhhhh

    Äänestä

Halosen ei pitäisi ottaa palkankorotusta lainkaan vastaan. Liian suuri korotus oli sitten presidentti tai mikä tahansa. Meille tulee keväällä joskus 0,8%:n korotus hoitoalalla. Viime vuonna tipahti vähän yli 20 euroa. Verotus ja inflaatio ovat vieneet kuitenkin palkan alaspäin. Ei ole reilua.

Äänestä
  • Kuka hullu sitä nyt palkankorotuksesta kieltäytyy, HULLUJAKO TE OOTTE.

    Äänestä

  • pitäisi! kirjoitti:

    Kuka hullu sitä nyt palkankorotuksesta kieltäytyy, HULLUJAKO TE OOTTE.

    mielestäsi hullu???

    Äänestä

  • Ahtisaari kirjoitti:

    mielestäsi hullu???

    Lindin Arvin naapurina olisin äänestänyt häntä vaik presidentiks, mut hää lähtent.

    Mut Maran mainen maailmalla vaan kasvaa. Tarjamme on maailmalla pidetty...hyväst meillä männöö.

    Niinistökin fiksunoloinen, ei riittänyt noste ihan, ehkä jo ens kerralla.

    joutsenon jore

    Äänestä

  • Ahtisaari kirjoitti:

    mielestäsi hullu???

    Missähän nekin sen "lahjoittamat" rahat näkyi. Ei sitten niin missään!

    Äänestä

tyyppi pissi housuusi. Nämä presidentin palkkiot kertyvät kuuden vuoden jaksoissa heti vaalin jälkeen. Ole älykäs ja odota. Sama palkkio, olisi maksettu vaikka kylmä Sauli olisi valittu presidentiksi. Olipa onni, että säästyimme siitä. Kukin on palkkansa ansainnut. Anteeksi te yhteiskunnan syöttiläiset, teidän kohdalla on otettava tiukka ote ja tehtävä työtä, että veronmaksajien euroja pystytään säästämään eli kotiavustajat pois ja jätkät kuseen.

Äänestä
  • Aina olette hyväksymässä päättäjien suuret palkankorotukset, jotka he itse itselleen jakavat. Ja veronmaksajat maksaa mielellään?? Voi pyhä yksinkertaisuus!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


OLISI NYT SYYTÄ kirjoitti:

antaa palkankorotus pois johonkin hyväntekeväisyyteen kuten edeltäjänsä Ahtisaari teki. Sairaita, köyhiä jne riittää pilvin pimein. Niille rahoille olisi käyttöä, tuskin Halonen niitä tarvitsee. Hänellä on jo hyvä palkka ja vielä veroton. Myös tuleva eläke on kuuden vuoden kuluttua on suuri. Tehdessään lahjoituksen hyväntekeväisyydelle, Halonen näyttäisi suuruutensa ja puheensa tuloeroista voisi näin jotenkin ehkä ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu