Ystävä avaruudesta
Vähän hahmoista:
Hahmot:
- Juuso ja Joonas, 8 vuotiaat kaksoset.
- Jonna 17 v, Jooson ja Joonaksen isosisko.
- Inka 17 v. Jonnan paras ystävä
- Manu 18, samalla luokalla kuin Jonna ja Inka. On Jonnan ihastus ja oli Inkan, mutta nyt inkalla toinen unelma mies tähtäimessä.
- Pauli 18, mopoilija poika, joka on kiinnostunut Inkasta
- Outo kaksikko Riia Kemppainen ja Osmo Vihervaara. Nämä kaksi tutkivat outoja asioita, vähän samaan tyyliin kuin Salaisten kansioitten Mulder ja Scully.
- Kiltti olento avaruudesta
• Tekee pakkolaskun Jonnan kodin tontille
• On ystävällinen kiltti
• Juuso ja Joonas löytävät sen ja tuovat mukanaan kotiin luullen sitä joksikin eläimeksi.
• Olio on ulkonäöltään, pörröinen ja muistuttaa eläintä, muttei ole maasta. Osaa puhua ja on melkoisen älykäs. On myös utelias, mistä seuraa hankaluuksia ja hupaisia kommelluksia, sekä paljon selityksiä.
- Ilkeä avaruusolento.
• Ei kovin ystävällinen
• Metsästää ystävällistä avaruusolentoa, joka on tälle metsästäjälle ravintoa omalla planeetalla.
• Pystyy muuntautumaan ja aiheuttaa hämminkiä mm. Jonnan koulussa.
• Haluaa liittää maan kaltaistensa olioiden ruokavarastoksi, mikä tarkoittaisi ihmiskunnan tuhoa.
Hamoja voi kehitellä lisää, kuten avaruus olennoille nimiä ja niiden kotiplaneettojen nimiä, kouluun lisää henkilöitä ja ym.
********
Alku
Ette kyllä ikinä usko, mitä viime vuonna tapahtui, juuri kun lukio alkoi. Se alkoi eräänä iltana, kun Joonas ja Juuso olivat taas luvatta mun huoneessani ja näpelöivät tietsikkaani. Ai niin unohdin esitellä itteni, eli oon Jonna ja ne kaksi kiusankappaletta koneellani ovat 8 vuotiaat kaksoset, mun pikku veljeni.
No niin siis takaisin siihen iltaan. Mä menin mun huoneeseeni ja siinä ne oli mun koneella.
”Montaks kertaa mä oon sanonu, et teillä ei oo mitään asiaa mun huoneeseen.” Mä karjaisin, niin että molemmat hypähtivät tuolilla.
”Saadaan me olla täällä.” Juuso sanoi ärsyttävimmällä äänellään.
”Nyt painutte ulos mun huoneesta!” Mä huusin ja lähestyin niitä kahta uhkaavan näköisenä.
”Mä kerron äidille, jos lyöt.” Joonas sanoi äryttävimmällä lällätys äänellään.
”Jos te nyt kiltisti painutte ulos mun huoneesta, niin teille ei satu mitään.” Mä sanoin ja mulkaisin niitä niin pahasti kuin uskalsin. Enhän mä niitä nyt oikeesti löis ja ne kyllä tietää sen, mutta lähtivät kuitenkin suosiolla pois mun huoneesta. Mä sain vihdoinkin olla rauhassa ja menin koneelleni. Yritin ensin tehdä ainetta, joka oli äikän läksynä, mutta kun inspiraatio ei oikein iskenyt päädyin nettiin surffaamaan.
En tiedä kuinka kauan olin koneellani kököttänyt, kun jokin sai minut katsomaan ikkunasta ulos. Ulkona oli pimeää, mutta hetken ajan jokin kirkas valaisi taivaan ja pian sen jälkeen kuului etäistä jyrinää. ’Taitaa tulla ukonilma.’ Ajattelin ja jatkoin vielä vähän aikaa netissä surffaamista. Kello oli kutakuinkin yli puolen yön kun vihdoin suljin koneen ja kömmin vuoteeseeni ja tiesin, että aamulla olisi vaikeata päästä ylös.
Aamulla heräsin herätyskellon karmeaam meteliin. Kömmin ylös vuoteesta ja sammutin kellon ja raahauduin vessaan aamupesulle. Kun olin saanut aamutoimet tehtyä ja syötyä aamiaisen lähdin kouluun.
Tapasin matkalla parhaan ystäväni Inkan ja me jatkoimme yhtämatkaa koululle. ”Saadaan varmaan tänääkin joka aineesta läksyjä.” Sanoi Inkalle, joka ei kuunnellut lainkaan. Hän vain mutisi jotain epämääräistä vastaukseksi ja katseli koulun pihalla seisoskelevia poikia.
Olimme juuri päässeet pihalle ku kello jo soi merkiksi siitä, että luokkaan olisi riennettävä. No me riensimme tai oikeammin raahauduimme luokkaan ja matkalla näin sen söpön pojan taas. Manu, se on niin söpö ja ihana, mutta mä en ollut vielä uskaltanut puhua sille. Loppumatkan luokkaan mä suorastaan leijailin, enkä edes kuullut opettaja Paasosen nuhteita siitä, että tultiin pari minuuttia myöhässä.
Mä ja Inka menimme takimmaisiin pulpetteihin istumaan ja Inka tökkäs mua virnuillen. ”Sä taidat olla seittämännessä taivaassa, kun et edes maikan nuhteita kuullut.” Se sanoi.
”Täh, mitä sä sanoit?” Mä kysyin.
”Ei mitään, unohda.” Inka sanoi, mutta hymyili kuitenkin.
”Hiljaa takarivissä.” Paasonen Sanoi.
Vaikenimme, mutta lähettelimme lappuja toisillemme koko tunnin.
Niin Manu oli ollut mun ja Inkan ihastus jo ylä – asteelta, mutta nyttemmin Inka oli löytänyt itselleen toisen kohteen, joten sain omia Manun kokonaan itselleni.
Päivä tuntui hujahtavan nopeasti ja talsin yhtä matkaa Inkan kanssa kotiin päin. Me juttelimme pojista ja koulusta.
Kotiin päästyäni kiiruhdin huoneeseeni, ihmeekseni huomasin sen olevan tyhjä. Joonas ja Juuso eivät olleetkaan vallanneet konettani niin kuin yleensä. Mitähän niillä nyt oikein oli mielessään. He eivät yleensä tehneet poikkeusta, jos vain oli mahdollista päästä huoneeseeni. Päätin mennä heidän huoneeseen katsomaan, mitä he oikein puuhasivat. Astelin päättäväisin askelin heidän ovelleen koputtamatta astuin sisälle. Näin Joonaksen ja Juuson lattialla ja välissään heillä oli pieni pahvilaatikko.
”Opettele koputtamaan, ennen ku tuut tänne!” Joonas kiljui.
”Joo joo.” Mä sanoin ja jatkoin. ”Mä tulin vaa kattoo, et mitä te oikein puuhaatte.”
”Ei kuulu sulle.” Juuso töksäytti. ”Mee pois.” Se lisäsi.
”Okei mä meen.” Sanoin ja olin jo laittamassa ovea kiinni, kun kuulin omituisen hennon äänen.
”Mikä se oli?” Mä kysyin.
”Ei mikään.” Joonas sanoi ja meni pahvilaatikon eteen, etten näkis mitä siellä oli.
”Olettekste raahanneet tänne jonku elukan?” Kysyin ja näin jo mielessäni millaisen metelin mutsi nostas jos se löytäisi elkuan meidän huushollista ja sanoin sitten. ”Ettekste oo vieläkää oppinu millasen metakan mutsi nostaa jos se näkee taidän tuoneen tänne jonku eläimen.”
”Ei me mitään elukkaa olla tänne tuotu.” Joonas sanoi.
”Mä kerron kyllä mutsille, jos te ootte tuonu tänne jonku kulkukoiran tai kissan.” Sanoin ja yritin nähdä mitä laatikossa oli.
”Jos me näytetään sulle mitä me ollaan löydetty, ni lupaatko ettet kerro äidille?” Joonas kysyi ja katsoi muhun anovasti. Just sillä ihanalla koiranpentu katseella, millä se aina hellyttää mutsinkin.
”Lupaan, mutta sillä ehdolla, että jatkossa jätätte mun huoneen rauhaan.” Mä sanoin ja kysyin ajatellen, että näkisin laatikossa pienen koiran – tai kissanpennun.. ”Saanko mä nyt nähdä sen?”
”Okei.” Juuso sanoi ja siirtyi pois laatikon edestä. Mä menin lähemmäs laatikkoa ja se minkä siellä näin, ei ollut kissan – tai koiranpentu tai mikään muukaan tuntemani eläin.
Se oli kyllä pörröinen, pieni ja toi mieleeni söpöt lemmikki marsut tai kanit, mutta kumpikaan niistäkään se ei ollut. Sen täytyi olla jostain muualta kuin maasta tai sitten se oli jonkun tiedemiehen outo risteytys. Sillä oli suuret ruskeat silmät, pitkä häntä jossa oli tupsu, suuret jalat ja pitkät karvaiset kädet. Se näytti pelokkaalta.
”Mikä se oikein on?” Minä kysyin ja tuijotin otusta.
”Me, ei oikein tiedetä.” Juuso sanoi ja jatkoi. ”Mutta me kutsutaan sitä…
Vähän hahmoista:
Hahmot:
- Juuso ja Joonas, 8 vuotiaat kaksoset.
- Jonna 17 v, Jooson ja Joonaksen isosisko.
- Inka 17 v. Jonnan paras ystävä
- Manu 18, samalla luokalla kuin Jonna ja Inka. On Jonnan ihastus ja oli Inkan, mutta nyt inkalla toinen unelma mies tähtäimessä.
- Pauli 18, mopoilija poika, joka on kiinnostunut Inkasta
- Outo kaksikko Riia Kemppainen ja Osmo Vihervaara. Nämä kaksi tutkivat outoja asioita, vähän samaan tyyliin kuin Salaisten kansioitten Mulder ja Scully.
- Kiltti olento avaruudesta
• Tekee pakkolaskun Jonnan kodin tontille
• On ystävällinen kiltti
• Juuso ja Joonas löytävät sen ja tuovat mukanaan kotiin luullen sitä joksikin eläimeksi.
• Olio on ulkonäöltään, pörröinen ja muistuttaa eläintä, muttei ole maasta. Osaa puhua ja on melkoisen älykäs. On myös utelias, mistä seuraa hankaluuksia ja hupaisia kommelluksia, sekä paljon selityksiä.
- Ilkeä avaruusolento.
• Ei kovin ystävällinen
• Metsästää ystävällistä avaruusolentoa, joka on tälle metsästäjälle ravintoa omalla planeetalla.
• Pystyy muuntautumaan ja aiheuttaa hämminkiä mm. Jonnan koulussa.
• Haluaa liittää maan kaltaistensa olioiden ruokavarastoksi, mikä tarkoittaisi ihmiskunnan tuhoa.
Hamoja voi kehitellä lisää, kuten avaruus olennoille nimiä ja niiden kotiplaneettojen nimiä, kouluun lisää henkilöitä ja ym.
********
Alku
Ette kyllä ikinä usko, mitä viime vuonna tapahtui, juuri kun lukio alkoi. Se alkoi eräänä iltana, kun Joonas ja Juuso olivat taas luvatta mun huoneessani ja näpelöivät tietsikkaani. Ai niin unohdin esitellä itteni, eli oon Jonna ja ne kaksi kiusankappaletta koneellani ovat 8 vuotiaat kaksoset, mun pikku veljeni.
No niin siis takaisin siihen iltaan. Mä menin mun huoneeseeni ja siinä ne oli mun koneella.
”Montaks kertaa mä oon sanonu, et teillä ei oo mitään asiaa mun huoneeseen.” Mä karjaisin, niin että molemmat hypähtivät tuolilla.
”Saadaan me olla täällä.” Juuso sanoi ärsyttävimmällä äänellään.
”Nyt painutte ulos mun huoneesta!” Mä huusin ja lähestyin niitä kahta uhkaavan näköisenä.
”Mä kerron äidille, jos lyöt.” Joonas sanoi äryttävimmällä lällätys äänellään.
”Jos te nyt kiltisti painutte ulos mun huoneesta, niin teille ei satu mitään.” Mä sanoin ja mulkaisin niitä niin pahasti kuin uskalsin. Enhän mä niitä nyt oikeesti löis ja ne kyllä tietää sen, mutta lähtivät kuitenkin suosiolla pois mun huoneesta. Mä sain vihdoinkin olla rauhassa ja menin koneelleni. Yritin ensin tehdä ainetta, joka oli äikän läksynä, mutta kun inspiraatio ei oikein iskenyt päädyin nettiin surffaamaan.
En tiedä kuinka kauan olin koneellani kököttänyt, kun jokin sai minut katsomaan ikkunasta ulos. Ulkona oli pimeää, mutta hetken ajan jokin kirkas valaisi taivaan ja pian sen jälkeen kuului etäistä jyrinää. ’Taitaa tulla ukonilma.’ Ajattelin ja jatkoin vielä vähän aikaa netissä surffaamista. Kello oli kutakuinkin yli puolen yön kun vihdoin suljin koneen ja kömmin vuoteeseeni ja tiesin, että aamulla olisi vaikeata päästä ylös.
Aamulla heräsin herätyskellon karmeaam meteliin. Kömmin ylös vuoteesta ja sammutin kellon ja raahauduin vessaan aamupesulle. Kun olin saanut aamutoimet tehtyä ja syötyä aamiaisen lähdin kouluun.
Tapasin matkalla parhaan ystäväni Inkan ja me jatkoimme yhtämatkaa koululle. ”Saadaan varmaan tänääkin joka aineesta läksyjä.” Sanoi Inkalle, joka ei kuunnellut lainkaan. Hän vain mutisi jotain epämääräistä vastaukseksi ja katseli koulun pihalla seisoskelevia poikia.
Olimme juuri päässeet pihalle ku kello jo soi merkiksi siitä, että luokkaan olisi riennettävä. No me riensimme tai oikeammin raahauduimme luokkaan ja matkalla näin sen söpön pojan taas. Manu, se on niin söpö ja ihana, mutta mä en ollut vielä uskaltanut puhua sille. Loppumatkan luokkaan mä suorastaan leijailin, enkä edes kuullut opettaja Paasosen nuhteita siitä, että tultiin pari minuuttia myöhässä.
Mä ja Inka menimme takimmaisiin pulpetteihin istumaan ja Inka tökkäs mua virnuillen. ”Sä taidat olla seittämännessä taivaassa, kun et edes maikan nuhteita kuullut.” Se sanoi.
”Täh, mitä sä sanoit?” Mä kysyin.
”Ei mitään, unohda.” Inka sanoi, mutta hymyili kuitenkin.
”Hiljaa takarivissä.” Paasonen Sanoi.
Vaikenimme, mutta lähettelimme lappuja toisillemme koko tunnin.
Niin Manu oli ollut mun ja Inkan ihastus jo ylä – asteelta, mutta nyttemmin Inka oli löytänyt itselleen toisen kohteen, joten sain omia Manun kokonaan itselleni.
Päivä tuntui hujahtavan nopeasti ja talsin yhtä matkaa Inkan kanssa kotiin päin. Me juttelimme pojista ja koulusta.
Kotiin päästyäni kiiruhdin huoneeseeni, ihmeekseni huomasin sen olevan tyhjä. Joonas ja Juuso eivät olleetkaan vallanneet konettani niin kuin yleensä. Mitähän niillä nyt oikein oli mielessään. He eivät yleensä tehneet poikkeusta, jos vain oli mahdollista päästä huoneeseeni. Päätin mennä heidän huoneeseen katsomaan, mitä he oikein puuhasivat. Astelin päättäväisin askelin heidän ovelleen koputtamatta astuin sisälle. Näin Joonaksen ja Juuson lattialla ja välissään heillä oli pieni pahvilaatikko.
”Opettele koputtamaan, ennen ku tuut tänne!” Joonas kiljui.
”Joo joo.” Mä sanoin ja jatkoin. ”Mä tulin vaa kattoo, et mitä te oikein puuhaatte.”
”Ei kuulu sulle.” Juuso töksäytti. ”Mee pois.” Se lisäsi.
”Okei mä meen.” Sanoin ja olin jo laittamassa ovea kiinni, kun kuulin omituisen hennon äänen.
”Mikä se oli?” Mä kysyin.
”Ei mikään.” Joonas sanoi ja meni pahvilaatikon eteen, etten näkis mitä siellä oli.
”Olettekste raahanneet tänne jonku elukan?” Kysyin ja näin jo mielessäni millaisen metelin mutsi nostas jos se löytäisi elkuan meidän huushollista ja sanoin sitten. ”Ettekste oo vieläkää oppinu millasen metakan mutsi nostaa jos se näkee taidän tuoneen tänne jonku eläimen.”
”Ei me mitään elukkaa olla tänne tuotu.” Joonas sanoi.
”Mä kerron kyllä mutsille, jos te ootte tuonu tänne jonku kulkukoiran tai kissan.” Sanoin ja yritin nähdä mitä laatikossa oli.
”Jos me näytetään sulle mitä me ollaan löydetty, ni lupaatko ettet kerro äidille?” Joonas kysyi ja katsoi muhun anovasti. Just sillä ihanalla koiranpentu katseella, millä se aina hellyttää mutsinkin.
”Lupaan, mutta sillä ehdolla, että jatkossa jätätte mun huoneen rauhaan.” Mä sanoin ja kysyin ajatellen, että näkisin laatikossa pienen koiran – tai kissanpennun.. ”Saanko mä nyt nähdä sen?”
”Okei.” Juuso sanoi ja siirtyi pois laatikon edestä. Mä menin lähemmäs laatikkoa ja se minkä siellä näin, ei ollut kissan – tai koiranpentu tai mikään muukaan tuntemani eläin.
Se oli kyllä pörröinen, pieni ja toi mieleeni söpöt lemmikki marsut tai kanit, mutta kumpikaan niistäkään se ei ollut. Sen täytyi olla jostain muualta kuin maasta tai sitten se oli jonkun tiedemiehen outo risteytys. Sillä oli suuret ruskeat silmät, pitkä häntä jossa oli tupsu, suuret jalat ja pitkät karvaiset kädet. Se näytti pelokkaalta.
”Mikä se oikein on?” Minä kysyin ja tuijotin otusta.
”Me, ei oikein tiedetä.” Juuso sanoi ja jatkoi. ”Mutta me kutsutaan sitä…
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.