Miksi on niin suuri kynnys lähteä yrittämään jotakin, kun kerran mielenkiintoa löytyy ja ideoita tulee kehiteltyä lähes päivittäin. Onko muita jotka miettivät ideoita ja lopulta kaikki päätyy romukoppaan?
Kai se johtuu osin siitä että en itse kehittele lainkaan jotain vaatekauppa-ideoita, vaan aina jotain eksoottisempaa on mielessä. Välillä ideat tuntuvat niin loistavilta että menee yöunet, kunnes innostus pikkuhiljaa laantuu asiaa enemmän tutkiessa. Sitten tulee uusi idea ja alan puntaroimaan kahden välillä, kunnes toinen jää unholaan jne. Alkaa tuntumaan sille että kohta lähden yrittämään ihan mitä vain että olisin ainakin jotain saanut aikaiseksi joskus.
Palkka työläisenä on melko turvallista olla kuitenkin. Pääsen mielestäni työhön nähden hyville tuloille, keskimäärin 2700 euroon kk. Ei ole stressiä ja sairaslomaa saa, vuosilomat juoksevat kahdesta firmasta jne. Elämisen kustannukset olemattoman pienet, joten rahaakin jää yli reilusti joka kk. Tonni meneekin sijoitukseen kuukausittain. Elämä on yksinkertaista ja helppoa MUTTA.
En missään tapauksessa haluaisi kuitenkaan tähän duunarin osaan tyytyä, vaan jotain viritystä olisi kehiteltävä vaikka sitten palkkatyön ohelle aluksi.
Mitenköhän sitä sais potkaistua itseensä perseelle että pistäisi jonkun virityksen käyntiin, meni syteen tai saveen.
Kai se johtuu osin siitä että en itse kehittele lainkaan jotain vaatekauppa-ideoita, vaan aina jotain eksoottisempaa on mielessä. Välillä ideat tuntuvat niin loistavilta että menee yöunet, kunnes innostus pikkuhiljaa laantuu asiaa enemmän tutkiessa. Sitten tulee uusi idea ja alan puntaroimaan kahden välillä, kunnes toinen jää unholaan jne. Alkaa tuntumaan sille että kohta lähden yrittämään ihan mitä vain että olisin ainakin jotain saanut aikaiseksi joskus.
Palkka työläisenä on melko turvallista olla kuitenkin. Pääsen mielestäni työhön nähden hyville tuloille, keskimäärin 2700 euroon kk. Ei ole stressiä ja sairaslomaa saa, vuosilomat juoksevat kahdesta firmasta jne. Elämisen kustannukset olemattoman pienet, joten rahaakin jää yli reilusti joka kk. Tonni meneekin sijoitukseen kuukausittain. Elämä on yksinkertaista ja helppoa MUTTA.
En missään tapauksessa haluaisi kuitenkaan tähän duunarin osaan tyytyä, vaan jotain viritystä olisi kehiteltävä vaikka sitten palkkatyön ohelle aluksi.
Mitenköhän sitä sais potkaistua itseensä perseelle että pistäisi jonkun virityksen käyntiin, meni syteen tai saveen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minä aloitin oman yritykseni palkkatyön ohessa ja vedin omaa yritystä näin neljä vuotta. Välillä tuli yli 400 työtuntia kuukaudessa, mutta omassa yrityksessä tehdyn työn palkitsevuus kannusti jaksamaan.
Nyt olen lopettanut palkkatyön ja teen huomattavasti vähemmän töitä. Yritykseen panostetut vuodet alkavat näkyä lompakossakin ja ratkaisu tuntuu päivä päivältä oikeammalta.
Aloita yrittäminen palkkatyön ohessa pienimuotoisesti, niin et jää missään vaiheessa tyhjän päälle.
Aloita oman palkkatyön ohessa. Omalla kohdalla on tällä hetkellä juuri näin. Nyt on neljäs vuosi menossa ja pikkuhiljaa alkaa kasvaa ajatus siirtymisestä kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Työtunteja tulee nyt niin paljon, että en edes uskalla laskea. Alku oli hyvinkin vaikeaa. Jos olisin alkanut heti tekemään yrittäjän hommia, olisi yritykseni kaatunut luultavasti heti ensimmäisen vuoden jälkeen. Vaikka välillä tämä työnteko ottaakin nuppiin, niin en ole kuitenkaan joutunut katumaan päätöstäni.
Tein saman hieman yli parikymmentä vuotta sitten.
Hauskaa oli ja omaisuuttakin kertyi yli miljoonan euron verran.
Kun tuplaverotukseen siirtyminen kävi ilmeiseksi viime vuosikymmenen lopulla, pistin lapun luukulle. Aika aikaansa kutakin.
Teille aloittelijoille annan sen parhaan neuvon minkä pystyn: Varokaa eduskuntaa ja veroviranomaisia. Viiden vuoden välein kaikki sallittu muuttuu kielletyksi ja päinvastoin. Pitkäjänteinen suunnittelu on tässä sossulandiassa mahdotonta.
Joo, miljoonan keräsit :)
Osaatko sinä mitään muuta kuin valittaa veroista ja verottajasta? Jos kertomasi pitää paikkansa, tottakai sinä voit jostain muustakin kirjoitella?
Niin outoa kuin se onkin, ensimmäinen markkamiljoona tuli noin kolmekymppisenä ja euromiljoona 1990-luvun laman ansiosta.
Ei ollut helppoa, mutta vaihtoehdot olivat vielä huonompia. *LOL*
Älä nyt viitsi. Jos olisit miljonääri, et päivystäisi täällä koko aikaa, varsinkaan jos osaat ainoastaan valittaa.
ideat jo mietitty ja rahaakin kohta on alkaa pyörittää firmaa.
siispä ilman lainoja ilman riskiä jne. sivutyö firma pystyy, josta en nosta penniäkään alkuun rahaa ja vitot sijoitan uudestaan jotta verottaja ei pääse kimppuuni.
jatkan työssä ainakin niin kauan että firma tuottaa tasaiseen rahaa...jos ei niin firma vaan kumoon...
Kirjoitustaito on nyt sillä tasolla että epäilen sitä yrittäjäksi lähtemisen mielekkyyttä.
Ikävä kyllä verot joutuu maksamaan voitoista, vaikka et mitään nostaisikaan firmastasi...
kyl mä vaan sen firman pistän pystyy. vaik kirjotusvirhei ois vaik mil mital...
nosta sä vaikka työttömyyskorvausta jos siltä tuntuu...
mut jos firman tulos on +- 0 euroa siitä vaik 7000000000% veroa on silti 0.
kaikki rahat kokoajan sijotettuna katos...
Silloinhan kyseinen lafka ei tuota voittoa, josta aiemmin mainitsit. En oikein ymmärtänyt tuota sijoittamista omaan yritykseen, jos se ei tuota voittoa.
alv on yrityksen kannalta läpikuluerä.
Mieti nyt vähän.
Jos alv olisi oikeasti läpimenoerä sen suuruudella ei olisi merkitystä. Alvin voisi joko pudottaa nollaksi tai nostaa sataan koska "se on vain läpimenoerä".
Kun partureilla ei ollut alvia riesanaan hiustenleikkuu maksoi 15 euroa. Ihmiset kävi parturissa.
Kun partureilla iskettiin alvi lisärasitteeksi hiustenleikkuu alkoi maksoi 25 euroa. Ihmiset kävi parturissa harvemmin parturissa ja useammin parturissa Tallinnassa.
Seurauksena oli yrityskato ja työpaikkojen menetys. Samaten verotulot laskivat.
alv nostaa hintoja 8-22%, mikä tietysti nostaa hintoja loppukäyttäjille, tuossa parturiesimerkissäsi 3,30 euroa. Alviprosentin lasku esim. 15:sta tuskin lisäisi merkittävästi pienpalveluiden kysyntää. Yrittäjällehän alv on läpikulkuerä siltä osin kun ostokset tehdään verollista toimintaa varten.
jo vastasi, ALVilla on merkitystä vain loppukäyttäjän kannalta. Yrittäjälle sillä on merkitystä vain, jos hän kilpailee julkisen tai kolmannen sektorin asiakkaista kolmannen sektorin palveluntuottajien kanssa, nämä kun ovat ALV-vapaita.
Esimerkki:
Eloisat Eläkeläiset ry haluaa yksipäiväisen koulutuksen ja pyytää tarjouksen Yrjö Yrittäjältä ja Koko kansan koulutusliitto ry:ltä.
Koko kansan koulutusliitto ry tarjoaa päivän hintaan 1000 e. Sen ei tarvitse laskuttaa alvia, joten koko summa jää yhdistykselle.
Jos Yrjö Yrittäjä haluaa saada koulutuspäivästä itselleen 1000 e, hän joutuu laskuttamaan 1000 e + 22 % = 1220 e.
Voidakseen kilpailla Kkk ry:n kanssa hänen on siis poljettava hintojaan ja tarjottava koulutuspäivää hintaan 811,50 e + 22 % = 990 e.
***
Noin yleisesti ottaen alv siis kuitenkin on läpimenoerä. Jos Yrjö Yrittäjä myy yksityiselle yritykselle koulutuksen niin hän laskuttaa siitä huoletta tuon 1000 e/pvä (itse asiassa tuo on polkuhinta mutta se nyt on vain esimerkki) ja laittaa alvit päälle. Saamastaan ALVista Yrjö vähentää maksamansa alvit ja loput tilittää valtiolle parin kuukauden kuluttua.
voiko olla niin että sinä olet keksinyt yritys ikiliikkujan? miten olet ajatellut ne sijoitetun rajan voito hävittää? sanotko simsalabim ja vedät hatusta jokerikortin?
buahhahhahahahahah.....
Kyllä, ideoita on syntynyt ja kuollut tasaiseen tahtiin jo vuosia. Olen tossa pähkäillyt, miksi kaikki järjeviltäkin kuulostavat ideat sammuu aina loppujen lopuksi....ei vaan saa itseä vakuuttuneeksi idean kannattavuudesta. Mahdollinen epäonnistuminen taas olisi liian kova pala, joten turvallisesti jatketaan palkkatyössä.