Ranska ym. ei tule hyväksymään Euroopan perustuslakia

Jotkut näyttävät olevan piittaamattomia paitsi oman myöskin muun Euroopan kansan mielipiteistä. Kun Ranska ja Belgia ovat hyljänneet Euroopan perustuslain eivätkä tule sitä enää koskaan sellaisenaan käsittelyyn tuomaan niin on silkkaa ajan hukkaa ratifioida se Suomessakaan.
3159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Keskustan pitää luopua aikeestaan tuoda perustuslaki ratifioitavaksi eduskuntaan.

Tällainen menettely poikkeaisi täysin Suomen aiemmasta ulko- ja eurooppa-poltiiikasta. Itse perustuslain kohtaloon sillä ei olisi mitään vaikutusta. On selvää, että Ranskassa, Hollannissa, Tanskassa, Englannissa ja Irlannissa homma kaatuu joka tapauksessa.

Epäonnistunut perustuslaki ei tule koskaan voimaan!

Äänestä

Ranska ja Hollanti eivät ole hylännet yhtään mitään. EU:n perussopimus hyväksytään tai hylätään parlamenteissa, ei kansanäänestyksissä. Enemmistö EU:n jäsenistä on jo hyväksynyt sopimuksen. Kun Suomi viitoittaa tietä ja loputkin tulevat perässä, niin Ranska ja Hollantikin saadaan uudelleen mukaan.

Äänestä
  • on noissa maissa tyrmätty siten, että sitä ei enää sellaisenaan tuoda pöytään. Sen verran on tullut lueskeltua, että tiedän noissa maissa olevan Suomea kehittyneempi poliittinen kulttuuri ja siellä kunnioitetaan kansan mielipidettä. Uuslipposlainen voimapolitiikka ei päde suhteessa toisiin maihin. Suomen kansan EU-kritiikistä ei tarvitse välittää vähän vähääkään, mutta vaikka itse Lipponen olisi vielä päällepäsmärinä niin vanhojen suurten kansojen politiikkaan hänkään ei voisi vaikuttaa.

    Ranska ei tule hyväksymään nykyistä versioita ehdotuksesta sopimukseksi Euroopan perustuslaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MiracleMike kirjoitti:

Jotkut näyttävät olevan piittaamattomia paitsi oman myöskin muun Euroopan kansan mielipiteistä. Kun Ranska ja Belgia ovat hyljänneet Euroopan perustuslain eivätkä tule sitä enää koskaan sellaisenaan käsittelyyn tuomaan niin on silkkaa ajan hukkaa ratifioida se Suomessakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu