Uskokaa tai älkää, mutta Siimes ei voi enää jatkaa eduskunnassa vasemmistoliiton riveissä. Nyt kun on tullut tietoon hänen liittymiseensä sosiaalidemokraattiseen puolueeseen heti vaalien 2007 jälkeen. Ministeripesti kiinnostaa.
Olisi myös reilumpaa, että Siimes tekisi sen heti, koska vuosi vakoojana vieraissa tuntuu kovasti petokselliselta. Tulette näkemään siirron kahden viikon sisällä.
Olisi myös reilumpaa, että Siimes tekisi sen heti, koska vuosi vakoojana vieraissa tuntuu kovasti petokselliselta. Tulette näkemään siirron kahden viikon sisällä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Täti on tajunnut että vain sossut pääsevät tässä maassa pressaksi!
Vaalit ovat taas vaarallisen lähellä, joten edustajien on aika aloittaa puolueloikkauskisat:
Piirit ja politrukit valmentavat Siimeksiään loikkaamaan jostakin vaalipiiristä, jonkin puolueen riveistä, millä tahansa vaalivalheella lihapatojen ääreen edustamaan itseään ja puoluetta.
Kisojen osanottajamäärä vaihtelee, mutta jokaisten vaalien alla ne pidetään.
Voiko kansanedustaja IVATA JA PILKATA PAHEMMIN valitsijoitaan, kuin jättää tehtävänsä puolueessa ja eduskuntaryhmässä hoitamatta ja ilmoittaa loikkaavansa johonkin toiseen puolueeseen. Kyseisten loikkareiden uskottavuus on kansan keskuudessa tasolla, että kun ko. henkilö sanoo päivää, katsovat kuulijat yleensä kelloaan ennen kuin vastaavat, paitsi ne jotka uskovat sokeasti loikkarin korostettuihin valheisiin. Esimerkiksi Suvi-Anne ei liene tänäpäivänä wc-pönttöön jätetyn jätöksen arvoinen.
Todella osuva kirjoitus tästä Siimeksestä. Vaikka häntä ei valittaisi enää mihinkään tehtäviin, niin iso eläke on jo taskussa. Pamahti 19-vuotiaana paksuksi. Huijari ollut koko elämänsä ajan. Vasurit ja ministerinpaikat olivat hänelle vain keino kerätä rahaa ja statusta.
Pidän Siimestä petkuttajana ja alempiarvoisena poliitikkona kuin kahjoa stalinistia Jaakko Laaksoa (itse olen oikeistolainen).
Europarlamenttiin. Sieltä on tulossa koko liuta meppejä takaisin Suomeen, joten paikkoja vapautuu.