Nomen est omen

Nimi on enne. Muutamilla suomalaispoliitikoilla on ollut varsin erikoinen nimi. Ensimmäisenä tulee mieleen SDP:n Varma Kosto Turunen, jonka kanssa allekirjoittanut on ollut tekemisissä musiikkiharrastuksen kautta henkilökohtaisestikin. Venäläiset tappoivat Turusen isän ennen hänen syntymäänsä. Nimeksi tuli varsin rankka Varma Kosto. Varma K. Turunen oli pitkäaikainen SDP:n kansanedustaja, varsinainen kosto isän kuolemasta jäi ilmeisesti tekemättä.

Harras Kyttä toimi Suomen Kansanpuolueen kansanedustajana ja Turun kaupunginjohtajana. Hauskasta nimestään poiketen ei hän ilmeisesti ollut nimensä mukainen tylsimys.

Nykyisissä poliitikoista ei aivan näin hienoja esimerkkejä löydy, ehkä äideistä ja isistä on tullut hieman säälivämpiä lapsiaan kohtaan!
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Varma Kosto nimellä ei ole mitään tekemistä venäläisten kanssa. Kyllä se perustuu Suomen kansalaissotaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wiisaahko kirjoitti:

Nimi on enne. Muutamilla suomalaispoliitikoilla on ollut varsin erikoinen nimi. Ensimmäisenä tulee mieleen SDP:n Varma Kosto Turunen, jonka kanssa allekirjoittanut on ollut tekemisissä musiikkiharrastuksen kautta henkilökohtaisestikin. Venäläiset tappoivat Turusen isän ennen hänen syntymäänsä. Nimeksi tuli varsin rankka Varma Kosto. Varma K. Turunen oli pitkäaikainen SDP:n kansanedustaja, varsinainen kosto isän kuolemasta jäi ilmeisesti tekemättä.

Harras Kyttä toimi Suomen Kansanpuolueen kansanedustajana ja Turun kaupunginjohtajana. Hauskasta nimestään poiketen ei hän ilmeisesti ollut nimensä mukainen tylsimys.

Nykyisissä poliitikoista ei aivan näin hienoja esimerkkejä löydy, ehkä äideistä ja isistä on tullut hieman säälivämpiä lapsiaan kohtaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu