Vettä

Kuka tekisi terrorismin vastaisen lain ja auttaisi Itä-Afrikkalaisia ihmisiä kuolemasta janoon ja nälkään.
Vaarassa on kuolla 11 miljoonaa ihmistä.
Samanlaista kuin sinä olet.

Moraali ja etiikka missä se on?

Tämän jälkeen voisi koittaa aika että nämä ihmiset saisivat kodin, puhtautta, terveydenhoitoa, huolenpitoa, koulutusta, pajoja ja tehtaita.
Markkinoita, hyvinvointia, huvituksia, autoja, kunnon lakeja, hyvät johtajat, kulttuurinsa ja maansa takaisin.

Arvostuksemme heitä kohtaan jotta voisimme sanoa itse olevamme ihmisiä eikä raakalasia.

Nyt me teemme turhaan kauneusleikkauksia, erikoisautoja, kosmetiikkaa, huippu-urheilua ja kaikenlaista harrastelemista.

Vaikka kaikki tämä turha näyttäytyy täkeimpänä elämässämme.
Miksei se voisi olla auttaminen ja eläminen ystävinä.

Maailma on ja oli paaratisi kunnes ihminen keksi sortaa toista ihmistä.

Me voimme pysäyttää sen.
1194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minulla on etikka jääkaapissa. Löytyy punaista balsamiviinietikkaa, punaviinietikkaa, sekä valkoviinietikkaa, mutta ei etikka ole juoma vaikka nestemäistä onkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Janoon kirjoitti:

Kuka tekisi terrorismin vastaisen lain ja auttaisi Itä-Afrikkalaisia ihmisiä kuolemasta janoon ja nälkään.
Vaarassa on kuolla 11 miljoonaa ihmistä.
Samanlaista kuin sinä olet.

Moraali ja etiikka missä se on?

Tämän jälkeen voisi koittaa aika että nämä ihmiset saisivat kodin, puhtautta, terveydenhoitoa, huolenpitoa, koulutusta, pajoja ja tehtaita.
Markkinoita, hyvinvointia, huvituksia, autoja, kunnon lakeja, hyvät johtajat, kulttuurinsa ja maansa takaisin.

Arvostuksemme heitä kohtaan jotta voisimme sanoa itse olevamme ihmisiä eikä raakalasia.

Nyt me teemme turhaan kauneusleikkauksia, erikoisautoja, kosmetiikkaa, huippu-urheilua ja kaikenlaista harrastelemista.

Vaikka kaikki tämä turha näyttäytyy täkeimpänä elämässämme.
Miksei se voisi olla auttaminen ja eläminen ystävinä.

Maailma on ja oli paaratisi kunnes ihminen keksi sortaa toista ihmistä.

Me voimme pysäyttää sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu