Hei! Onko perää siinä, että sen jälkeen kun on saanut siemenet itämään lämpimässä (huoneenlämmössä tai jääkaapin päällä tai pannuhuoneessa tms.) niin olisi hyvä suorittaa alkukasvatus viileämmässä paikassa? Siis että taimista tulisi vantterammat sillä tavalla? Meillä on viileä kuisti (n.5-10 astetta) joten olisi kiva tietää, kannattaako kasvin alut siirtää sinne.
Myöhemmin olen ajatellut siirtää kasvit saviruukkuihin ja sitten ilmojen lämmettyä ulos talon seinustalle ja terassin reunalle. Mitä merkitystä on sillä, käyttääkö lasitettuja vai lasittamattomia saviruukkuja? Ovatko jommatkummat kasvien kannalta parempia?
Sitten vielä yksi kysymys. Olen hankkinut valmiiksi taimi- ja kaktusmultaa. Kun sitten aikanaan siirrän taimet isompiin ruukkuihin (siis koulin ne?), niin minkälaista multaseosta silloin kannattaa käyttää? Ja mikä on hyvä aine lannoitukseen?
Idätys lämpimässä ja
3
922
Vastaukset 3
- kasvit ovat
Unohdin tietysti sanoa, minkä kasvien siemeniä olen hankkinut. Avomaantomaatti, basilika, oregano, sitruunamelissa ja timjami. Näitä nyt aluksi ajattelin kokeilla.
- Kasvattaja
Taimimulta on sopivaa koulimisvaiheessa, väitti puutarhuri minulle, kun olin ostamassa peruslannoitettua turvetta. Puhui ympäri, katsotaan miten käy. Minun mielestäni 5-10 astetta on aika viileää. Vaatii ainakin karaisukierrokset ennenkuin sellaiseen uskaltaa jättää. Minulla on n. 15 astetta taimikasvatushuoneessa yöllä ja päivällä saattaa nousta lämpö aurinkoisten ilmojen myötä 35:eenkin. Pärjäilleet ovat yleensä.
- vastauksestasi!
Kasvattaja kirjoitti:
Taimimulta on sopivaa koulimisvaiheessa, väitti puutarhuri minulle, kun olin ostamassa peruslannoitettua turvetta. Puhui ympäri, katsotaan miten käy. Minun mielestäni 5-10 astetta on aika viileää. Vaatii ainakin karaisukierrokset ennenkuin sellaiseen uskaltaa jättää. Minulla on n. 15 astetta taimikasvatushuoneessa yöllä ja päivällä saattaa nousta lämpö aurinkoisten ilmojen myötä 35:eenkin. Pärjäilleet ovat yleensä.
Kiitos, kun vastasit! Olen tässä taimikasvatuksessa ihan aloittelija. Aiempaa kokemusta on lähinnä rairuohosta...
Ensimmäiset siemenet ovat nyt itämässä jääkaapin päällä. Lasten kylpymittarin mukaan siellä on 25 astetta. Ja tuon ekan kirjoitukseni jälkeen kuistikin on alkanut lämmetä, kun aurinko on paistanut sinne monta päivää peräkkäin. Eilen mittari näytti jo 18:aa! Hyvää kevättä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92838Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15716Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3670Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184539- 61533
- 70533
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24506