Paitapaino

Hei!

Osaatteko neuvoa, missä Tampereella sijaitsee sellainen paikka, jossa voisi painattaa t-paitaan jotain kuvia, logoja tai tekstiä tms. ?

Olen kohtuu uusi paikkakunnalla, joten apua kaivataan :)
129970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kysele tuolta. Liike nykyään käsittääkseni Messukylässä. Taitaa tosin tehdä mieluummin hieman isompia kuin yhden kappaleen paitaeriä?

www.rockpaidat.com
elvis(a)rockpaidat.com

Äänestä
  • luulisin joskus nähneeni tälläisen paikan tuolla tullin torilla.pienempi ostoskeskus kun koskikara, mutta ihan jees. keltasilta sivuilta vois löytyä.

    Äänestä

sairaalalle päin vähän matkaa, samalla puolen katua ku asema, lienee ehkä kenties semmonen putiikki. Ehkä.

Äänestä
  • Aikanaan oli ennen Sampolaa,tosin tuote oli susi kesti vain vajaan vuoden painatus.Tapeltiin kuluttaja viraston kautta mutta selitykset oli siellä "parempia ei tuote".Oli muuten viimeinen painatus sielläpäin,Kreikasta ostetut halpa paidatkin kestäneet vuosi kaupalla.

    Äänestä

Itsenäsyydenkadun ja Salhojankadun risteyksessä on kaksikin paitapainoa. Kummassakaan en ole käynyt, joten en tiedä, kumpaa voisi suositella.

Itsenäisyydenkatu lähtee siis rautatieasemalta Kalevan kirkolle päin (tai sairaalalle päin ihan kuinka vaan haluaa asian ilmaista).

Äänestä

silkkipaino Hannu Laitinen, taitaa virma olla vehnämyllynkadulla.

Äänestä

Tullintorilla yläkerrassa.Eetvartinpuoleisesta sisäänkäynnistä sisään ja oikealla.

Äänestä

anttilan vieressä on yks hyvä paitapaino paikka ja bändi paitojen ostos paikka minä itse käytän sitä :D

Äänestä

Paitapaino.com on oman kokemukseni mukaan todella riski, jos aikoo ostaa.

Tilasin kyseisestä paikasta paidan. Ja maksoin sen samantien verkkopankissa, kun ajattelin, että rehti suomalainen yritys. Paita ei tullut sovitusti ja perään soittelemaan. Oli omistaja ollut sairaana kertomansa mukaan ja sijainen ei ollut hoitanut hommia. Sovittiin että pistää pikana eteenpäin. Mutta ei tullut. Eikä koskaan tullut, mutta selityksiä riitti- aina sanoi, että nyt hoidan heti tätä eteenpäin- tulee parin päivän päästä. Parin kuukauden jälkeen aloin vaatia rahojen palauttamista. En saanut. Sitten kuluttaja-asiamies alkoi selvittää asiaa. Kuluttaja-asiamieskin vaati firmalta rahojeni palautusta- ei palauttanut. Firma lakkasi tyystin vastaamasta yhteydenottopyyntöihin. FB-sivuillaan tosin järkkää kaikenmaailman kilpailuja. FB:n kautta otin yhteyttä, joten blokkasi minut välittömästi.

Eli en suosittele.

Äänestä
  • Paljon negatiivista on tuosta yrityksestä kuullut. Paitapaino.comista kertoo jotain se, että yrityksen kotisivuilla tulee tällä hetkellä vastaan ilmoitus "Verkkokauppa suljettu palveluntarjoajan toimesta." ja yritys on poistettu ennakkoperintärekisteristä.

    Äänestä

Saako Tam-foliosta myös foliohattuja?

Äänestä
  • Saa mutta minimitilaus on 420 kappaletta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


.kiti. kirjoitti:

Hei!

Osaatteko neuvoa, missä Tampereella sijaitsee sellainen paikka, jossa voisi painattaa t-paitaan jotain kuvia, logoja tai tekstiä tms. ?

Olen kohtuu uusi paikkakunnalla, joten apua kaivataan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu