hän oli pari kuukautta hoidossa syksyllä. nyt hän sanoo, etteivät lääkkeet auta ja hän on ahdistunut ja haluaa mennä sairaalaan lääkkeitään vaihtamaan. tämä tuli täytenä yllätyksenä. tähän asti olen kuvitellut, että ne auttavat. ainakin hän on ollut ihan toisenmoinen.
minä uskon, että hän haluaa sinne naisen vuoksi. hoidossa ollessaan hän ihastui erääseen pitkäaikaisasukkiin ja joutui toiselle osastolle sen vuoksi. en tiedä onko tämä nainen enää siellä, yhteyttä eivät ole pitäneet.
minusta hän voi hyvin. ei ainakaan ole puhunut mistään ongelmista ja on jaksanut olla taas töissä ja touhuta lasten kanssa. tuli aikamoisena järkytyksenä tieto, että hän haluaa vapaaehtoisesti sinne kauheaan paikkaan.
menkööt. mutta minun ei tarvitse jaksaa enää. olen liian kauan huoltanut yksin kotia, perhettä, lasten harrastuksia, kaikkea. nyt luulin, että kaikki olisi taas hyvin ja mies ottaisi jotakin vastuulleen, niin ei... arki minun ja lasten kanssa onkin hänelle liikaa. mieluummin olen sitten kunnolla yksinhuoltaja kun alan häntä taas sairaalaan paapomaan.
tuntuu, että itsekin tarvisin jotakin apuja, mutta mitä? en meinaa jaksaa olla töissä, niistä ei tule mitään. olen aina ollut tunnollinen työntekijä, mutta nyt en osaa enää mitään. lasten kuskaamiseen tuntuu menevän kaikki liikenevä aika ja olen aina väsynyt. terapiaan ja lääkkeisiin en usko.
minä uskon, että hän haluaa sinne naisen vuoksi. hoidossa ollessaan hän ihastui erääseen pitkäaikaisasukkiin ja joutui toiselle osastolle sen vuoksi. en tiedä onko tämä nainen enää siellä, yhteyttä eivät ole pitäneet.
minusta hän voi hyvin. ei ainakaan ole puhunut mistään ongelmista ja on jaksanut olla taas töissä ja touhuta lasten kanssa. tuli aikamoisena järkytyksenä tieto, että hän haluaa vapaaehtoisesti sinne kauheaan paikkaan.
menkööt. mutta minun ei tarvitse jaksaa enää. olen liian kauan huoltanut yksin kotia, perhettä, lasten harrastuksia, kaikkea. nyt luulin, että kaikki olisi taas hyvin ja mies ottaisi jotakin vastuulleen, niin ei... arki minun ja lasten kanssa onkin hänelle liikaa. mieluummin olen sitten kunnolla yksinhuoltaja kun alan häntä taas sairaalaan paapomaan.
tuntuu, että itsekin tarvisin jotakin apuja, mutta mitä? en meinaa jaksaa olla töissä, niistä ei tule mitään. olen aina ollut tunnollinen työntekijä, mutta nyt en osaa enää mitään. lasten kuskaamiseen tuntuu menevän kaikki liikenevä aika ja olen aina väsynyt. terapiaan ja lääkkeisiin en usko.
Vastaukset 8
Vanhimmat
hoitotahon tukemana?
Fakta on sekin että sairaalle on myös rajat ja säännöt. Myös vastuuta tulee vaatia vähin erin.
Masennus kun taittuu niin yleensä elo on aktiivisempaa.
Mieleeni tulee että miehesi ongelma voi olla muutakin kuin masennus.
Tiedän että hyvällä hoidolla, lääkityksellä ja terapialla perhe-elämä saadaan kohtalaiseksi.
Minusta sinun tulee kertoa hoitotaholle tunteesi ja väsymyksesi tilanteeseen.
Jospa miehesi haluaa karkuun arkeanne sinne sairaalaan? Tai masennuksen taustalla olisi kyvyttömyys elää arkeanne? Tai miehesi tarvitsee jonkun joka todella tarjoaa "peruspalvelun" muttei
parisuhdetta tai perhe-elämää?
Voi olla tosiaan että lääkitys ei pure mutta kyllä sen voi vaihtaa kotioloissakin jos muuten kykenee itsestään huolehtimaan.
Parisuhteen tulee myös antaa eikä vain ottaa. Myös masentuneelta voi vaatia itsensä hoitoon aktiivisuutta jotta elo sujuisi.
Jos miehesi on ihastuksensa takia menossa sairaalaan niin voi kyllä vaatia että hoito tapahtuu niin ettei kyseinen kontakti ole sallittu. Kyllähän miehesikin sen hyväksyy jos hoidollisesta tavoitteesta kyse ja säilyttää parisuhteenne.
Sinulta ei voi enään vaatia mitään vain mieheltäsi.
Ensinnäkin sinne kauheaan laitokseen ei kävellä sisään ja sanota, että tulin nyt. Sinne tarvitaan lääkärin lähete ja kiireellisenä, no ehkä miehesi osaa puhua puppua ja uhata itsemurhalla sun muuta. Työssä jaksavaa ja jopa lasten kanssa olevaa ei hevillä lähetetä, on ne paikat niin tupaten täynnä.
Olen samaa mieltä, että jossain menee sinunkin raja, meitä ahdistaa kaikkia joskus ja silloin pitää ymmärtää, mutta jos miehesi ei edes hyvinä aikoina ota yhtään vastuuta, niin sinulla on yksi huolehdittava lisää.
Älä ole niin hirvittävän kriittinen juttelemaan ammattilaisen kanssa tai lääkkeisiin. Lue nyt tämä tosiasia, ihminen tarvitsee serotoniini nimistä ainetta, se on tietynlainen moottori normaaliin toimintaan, kuten insuliini on välttämätön, jos sitä ei jostain syystä itse pysty kehittämään. Serotoniinin tuotanto voi loppua, kun on oikein rasittunut, joutuu käyttämään sitä "liikaa". Ihminen uupuu ja masentuu, kun tuotantoa ei ole, sitä ei tule kädet nyrkkiin puristamalla. Mielialalääkkeet antavat aivoihin serotoniinia ja silloin toimintakyky palautuu, pikkuhiljaa myös oma tuotanto palautuu. Älä uuvuta itseäsi vain mielikuvien takia.
ps. kyllä siellä erotetaan tehokkaasti nämä "ihastuneet".
ei kuulemma halua sen naisen takia, tämä on varmaan jo päässyt poiskin ja yhteyttä eivät ole pitäneet. ja jollain lailla uskon tämän.
se vain riepoo, että hän tosiaan oli 2 kuukautta siellä syksyllä, puhui silloin, että lääkitys ei auta ja sille ei tehty mitään. vasta avohoidossa lääkäri alkoi kokeilla muita lääkkeitä ja mielestäni ne ovat olleet parempia.
nyt miehen mukaan tätä tulevaa uutta lääkettä pitää kokeilla sairaalaoloissa ja puhuu 3 viikon jaksosta. kuten syksylläkin. ensin mentiin 2 viikoksi, sitten kolmeksi, sitten kuukaudeksi ja sitten toistaiseksi...
juu, on oltu pariterapiassa yhdessä ja lasten kanssa. en saanut siitä irti mitään. eikä mieskään halunnut jatkaa.
tunnen itseni kauheaksi, mutta tuntuu etten jaksa enää uutta sairaalajaksoa. on liian tuoreessa muistissa ne tapahtumat siellä. ja sinulle, joka väitit, että ihastumiset hoidetaan tehokkaasti. ei ihan pitänyt paikkansa. 3 viikkoa saivat pitää peliään ennenkuin hoitohenkilökunta puuttui asiaan ja mieheni sai siirron toiselle osastolle.
ehkä hän tarvitsee sairaalaa, mutta ei kehtaa sitä sanoa minulle ja siksi selittelee lääkkeen vaihdosta. ei hän toki terve ole. hän tekee pari päivää viikossa töitä ja lopun aikaa on sairaslomalla. on hirveän väsynyt ja nukkuu usein päivälläkin. mutta jaksaa lasten kanssa ihan toiseen malliin kuin ennen. ehkä olemme kaikki tehneet liikaa nyt hänen eteensä ja hän on tottunut tiettyyn paapomiseen.
ehkä... kun tietäisi. mutta minä en tahdo jaksaa enää. töissä on liikaa kiireitä, kun en saa enää mitään aikaiseksi. lasten harrastukset nielevät valtaosan vapaa-ajasta. mutta en edes tiedä mikä tähän omaan väsymykseen auttaisi.
Nythän on niin, että sinun pitäisi jaksaa itsesi, lapsien ja miehesikin takia. Eli sinun on haettava itsellesi apua! Et jaksa muuten. Vedät itsesi ihan piippuun ja sitten ei kukaan voi hyvin perheessä. Toivottavasti pariterapiakokemuksesi ei jättänyt sinulle niin huonoa kuvaa, ettet enää usko niihin. Mutta nyt sinun tulisi hakea apua sinulle itsellesi. Anna miehesi saada apunsa sairaalasta, hae sinä se muualta. MTK voisi olla suositeltavaa. Kirkolla on myös perheasiain neuvottelukeskus, jossa voit käydä myös yksin keskustelemassa. MTK olisi kuitenkin se taho, jota nyt suosittelisin. Paljonhan on henkiläkemioistakin kiinni, kuinka paljon apua saa mutta jos ei yhdessä paikassa toimi niin hakeudu seuraavaan. Toivottavasti löydät auttavan tahon pikaisesti! Kuulostat uupuneelta. Miten olisi sairausloma töistä? Ja melko pitkä sellainen. Suosittelisin. Näin saisit keskittyä itseesi ja lapsiisi. Ehkä olisi ihan hyvä kuvio: mies sairaalajaksolle hoitoa saamaan, sinä sairauslomalle mtk-käynnit tmv. Miltä kuulostaa?
että en oikein voi olla pois töistä. juu, tiedetään, ettei kukaan ole korvaamaton, mutta minä olen semmoisessa työssä, ettei ihan heti sijaista löydy. ja jos minä olen pois, niitä töitä ei tee kukaan ja sitten kun joskus tulen takaisin, on kammottava vuori odottamassa. eli töissä on pakko olla.
olen myös mukana erilaisissa harrastustoiminnoissa paljon lasten urheiluun liittyen. se vie aikansa, mutta tuntuu hyvältä olla välillä kotiympyröistä pois. eli ainainen kiire on. emme ole paljon miehen kanssa ehtineet jutella asioista. kun sitten joskus yritän puhua, hän vain kuuntelee ja kysyy "näinkö on?" eli hän ei puhele. ja ottaa yleensä moitteena kaikki puheyritykseni.
minä en oikeastaan ole sitä sairaalajaksoa vastaan, mutta sitä en ymmärrä, että hän on suorastaan valehdellut lääkärille, että lääkkeet eivät auta. sen takia lääkäri on ohjaamassa häntä hoitoon että vanhat lääkkeet purettaisiin ja uusi aloitettaisiin. mutta minun mielestäni ne auttavat. nyt on viimeinkin löydetty jotakin, mikä auttaa, ei ehkä täydellisesti, mutta auttaa jotenkin. nyt sitten hän haluaa aloittaa täysin uuden lääkkeen tietämättä miten se vaikuttaa ja vaikuttaako mitenkään. minä en sitä ymmärrä. eli epäilen, että hän vain haluaa pois kotoa. ei sitä myönnä mutta uskon että asia on niin.
ja siitä terapiasta. en tuntenut siitä mitään saavani. minä olen tähän asti pärjännyt ja ajattelin pärjätä vastekin. kevättä kohti töissä rauhoittuu, että voin olla vähän lomalla ja lasten harrastukset siiryvät helpompiin kesäjuttuihin.
Sairaalassa olleena väitän, että kukaan ei mene sinne naisen takia.
Minunkin mieheni oli masentunut monta vuotta, mutta ei mennyt hoitoon. Välillä valvoin yökaudet, kun pelkäsin, että tekee jotain koko perheelle.
Jotenkin ihmeesti siitäkin selvittiin, ja nyt menee paremmin. Luulen kyllä, että on masentunut vieläkin, mutta elelee kuitenkin suht` normaalia elämää, käy töissä, jne. Mikään ei vaan kuulemma tunnu miltään...
Koita jaksaa. Välillä voi tuntua, ettei millään enää jaksa, mutta kyllä sitä sitten jotenkin jaksaa, kun on pakko. Yritä jotenkin järjestää hiukan aikaa itsellesi, vaikka ulkoiluun.
Anna miehen mennä sairaalaan, ties vaikka olisi tällä kertaa parempi apu siitäkin.
Onko sinulla hyvää ystävää tai voisitko ajatella, että pyytäisit samasta sairaalasta, että saisit jutella jonkun psykologin kanssa.