Meikäläinen on katellu mieluusti kauhupätkiä aina silloin tällöin. Klassikoista ainakin suurin osa on tullu nähtyä ja vaikka välillä ei ole uni tullu heti silmään, niin nyt täytyy sanoa, että kauna teki kyllä semmosen vaikutuksen, etten ole ikinä ennen nähny mitään näin pelottavaa. Tuli tsiigattua itekseen öiseen aikaan, kuten pitääkin. No sitten tietenkin toiset kirjoittaa, että eihän toi nyt mitään. Kunnon kauhuelokuva säväyttää kuulemma päiväsaikaan keskellä sukujuhlia. Nyt oliskin hauska kuulla, mitä elokuvia hard core -kaverit osais suositella, jotka kepittäis tän kauna-virityksen.
kauna
kääk!
211339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
riippuu ihan että minkälaisesta kauhuttelusta pitää.. Jos haluaa säikyttelyä niin ehkä tuo Kauna on siihen ihan ok. Itse katson mieluiten The Signs tyyppisiä elokuvia, missä kauhun tunne tulee muusta kuin pöö säikyttelystä.
Signs alkaa ihan mukavasti, mutta muuttuu pikkuhiljaa aika älyttömäksi ja loppu onkin täysin surkuhupaisan naurettavaa huttua. Itseasiassa alkupuolen tunnelman nostatus perustuu paljolti katolla vilahtaviin hahmoihin ja taskulampun valokeilassa viuhahtavaan raajaan. Eikös se ole sitä säikyttelyä? Kokonaisuudessaan pelottavuus ei ole lähelläkään kaunan tasoa. Puhummekohan edes samasta elokuvasta? Missä alienit pomppivat kiusaamassa mel gibsonia?
Saman ohjaajan kuudennessa aistissa oli ainakin yksi aika raju kohtaus, mutta eihän se mikään kauhuelokuva muutoin ole.
Kaunan voima perustuu siihen, että luppohetkiä on todella vähän. Alusta asti tapahtuu ja koko ajan on tilanne päällä. Erityisesti osa alkupuolen tehosteista on aika tökeröitä, mutta loppupuolella kuvamateriaali on aika rankkaa. Osa kohtauksista on todella inhottavia. Pitää kerätä hieman voimia, että sen saa katsottua toistamiseen.
"Saman ohjaajan kuudennessa aistissa oli ainakin yksi aika raju kohtaus, mutta eihän se mikään kauhuelokuva muutoin ole."
Mikä se raju kohtaus oli? Jäi vaivaamaan kun en muista mitään rajua kohtausta :)
se missä se naskali menee yöllä keittiöön ja siellä häärää se puoliks mädäntyny hullu akka, joka alkaa jahtaamaan sitä tenavaa. Se tuli sillä tavalla yllättäen, kun elokuva muuten ei ollut mikään horror-pläjäys. Siitä on aikaa kun näin sen. Ehkä se on mielessä paisunut liian suuriin mittoihin.
Katsoin sen yhden Scary Movien ennen Signsiä, joten voit arvata mikä oli reaktio kun Joaquin Phoenix istui foliohattu päässä....SUKLAATA!
Kirjoitin aiemminkin tälle palstalle Kaunasta, se tuntuu olevan tosi outo leffa: jotkut rakastavat sitä ja pelkäävät kuollakseen, toisten mielestä se on suunnilleen huonoin leffa maailmassa (kuulun jälkimmäisiin). Jos siinä on jotain alitajuisia viestejä, jotka vetoavat vai joihinkin ihmisiin, muahhahhaa.... =)
Minun mielestäni kauhein kauhuelokuva oli varmaan Audition, siinä on jotain tosi kammottavaa.
Baise-Moita en voinut katsoa kuin muutaman minuutin alusta, niin mua ällötti se, mutta sitä ei taideta kauhuelokuvaksi laskea. Samoin Urotsukidôjista joku episodi oli kaikkine raiskauksineen ihan kamalaa, vaikka se oli piirrettyä. Luulen että nämä on naisista kauheampia kuin miehistä.
No väkivalta on mielestäni vähän eri asia kuin kauhu. Baise-moi on kyllä tullu nähtyä ja se oli ennakkohehkutukseen verrattuna selvästi kevyempi kuin odotin. Audition on sen sijaan näkemättä, mutta käsittääkseni siinä on enemmän vastenmielisiä kuin kauheita kohtauksia. No, katsotaan ensin ja arvostellaan vasta sitten. Mikä ihme tuo Urotsukidôji-hommeli on? On niitä miehiäkin muuten raiskattu elokuvissa ihan kiitettävästi.
Elokuvaväkivalta ei kuitenkaan mua ihmeemmin säikäytä, koska todellinen väkivalta on paljon pahempaa ja kiitos median kaikista palottelumurhista, kidutuksista, raiskauksista jne. saa lukea ja kuulla paljon enemmän kuin haluaisi. Kaunan kaltainen kauhu on pelottavaa juuri siitä syystä, että siinä avataan ikkuna maailmaan, jota ei todellisuudessa ole, mutta joka näyttää tämän päivän leffoissa riittävän uskottavalta, että ne kuvat jää pyörimään mielessä. Kaunassahan ei muuten väkivaltaa kovin paljoa ole. En ole väittänyt, että Kauna olisi elokuvana mitenkään erityisen loistava, mutta se on ylivoimaisesti pelottavin elokuva, minkä olen ikinä nähnyt. Kyllä se the ring oli myös melko tiukka, mutta ei se yhtä vahvaa vaikutusta jostain syystä tehnyt.
Se Urotsukidôji (en tiedä kirjoitinko oikein) on kai joku animesarja, olen nähnyt vaan pätkän yhdestä jaksosta, hyi.
Mun mielestä Audition on kauhea siksi kun se on niin hämärä, kannattaa katsoa. On siinä kyllä vastenmielisiäkin kohtauksia.
Jotenkin elokuvat tuntuu helpottavan esim. uutisten jälkeen, esim. Romeron Dead-trilogiaa katsoessa tulee mieleen, ettei asiat ihan noin huonosti vielä ole. Ei muakaan väkivalta tai splattermeno pelota, eniten olen pelännyt katsoessani Devils Backbonea, Saw'ta ja The Othersia (ei tule muita nyt mieleen). Tai oikeastaan ei nekään pelota, kun kaikki tapahtuu ruudun toisella puolella ja mä olen toisella. Nyt mä menin sanoissani ihan sekasin...
Miten ihmeessä viitsit katsoa tuon Baise-Moin? Tai siis eikö se ollut lähinnä pornoa ja kumminkin parituntinen elokuva?
No en minä siitä kovin paljoa tykännyt, koska en pidä erityisemmin väkivaltaelokuvista, joissa on paljon tarkoituksetonta väkivaltaa. Paitsi silloin, jos homma vedetään ihan huumorin puolelle. Siihen aikaan elokuvasta kohistiin paljon ja ajattelin sivistää itseäni. Onhan siinä joitakin panokohtauksia, mutta ei se nyt varsinaisesti mikään porno-elokuva ole. Toisaalta jos et ole tiennyt, niin voin kertoa, että monet miehet eivät pidä pornon katselemista ihan noin vastenmielisenä ;-)
No en mäkään nyt pornoa inhoa, mutta sellasta kun siinä alussa oli... yök. Ja eiks ennen pornoleffat tehty suunnilleen käteenvedon mittasiks, niin tuo yli tunti on vähän pitkä aika sellaselle...
Nyt menee ihan sivuraiteille tämä juttu :)
Oletko nähnyt Breillat'n elokuvan Sisarelleni? Se oli mun mielestä ihan hyvä, ei ollenkaan Baise-Moin tai Romancen tapainen.
Sanoisin, että amerikkalaisia lukuunottamatta Baise-Moissa hätkähdyttää enemmän häijy väkivalta kuin porno. Kuten sanottu, ei sitä jyystämistä niin paljoa ollut (harmi sinänsä, ihan hyvännäköisiä mimmejä ;-)
En ole nähnyt tota Sisarelleni-elokuvaa. Muistan kun se tuli, mutta silloin oli paljon muitakin elokuvia katsottavana.
Se anime on nimeltään UROTSUKIDÖJI 3 The return of the Overfiend.
Suomeksi: Paholaisen paluu
Mun mielestä ihan katottava leffa.
tuli wrong turn
Kumma juttu. Mielestäni Wrong turn oli aivan helvetin huono ja naurettava. Ehkä siinä oli jokin syvällisempi sanoma (kuten "älä eksy metsään jos olet teini, koska mielipuoliset, sisäsiittoiset mutantit tulevat ja syövät sinut"), joka ei mahtunut kapea-alaiseen aivokapasiteettiini.
13 ghosts, Hellraiser ja Evil dead 1 näin aluksi..
No nuo on kyllä nähty ja viimeinen muutamaankin kertaan. Evil dead onkin ainoa oikeasti hyvä elokuva tästä sakista. 13 ghost kuuluu hupailu-sarjaan ja hellraiser kärsii iästä ja junnaavasta juonesta. Hellraiserista on kyllä ainakin yksi hyvä jatko-osa, onko se nyt sitten hellraiser 2? Se missä kaverille lopuksi selviää, että se onkin jumissa siellä helvetissä. Evil deadin on muuten ohjannut samainen Sam Raimi, joka on tuottanut Kaunan. Molemmat ovat pelottavia, mutta Kauna on astetta rajumpi.
tämä: pahan yhteys (a tale of two sisters). jostain aasiasta kotoisin.
Joo mun mun mielestä noi aasialaiskauhut ja niistä tehdyt Hollywood versiot ei mitenkään ole verrattavissa esim. M. Night Shyamalan leffoihin, Miten joku pikkunapero joka pitää röyhtäilyä muistuttavaa ääntä voi olla pelottava? ja eikä ne olisikaan, mutta ne pöö-kohdat juuri tekee niistä elokuvista pelottavan,ainaski joittenki mielestä.
minusta myös humanoidit ovat realistisempi uhka (mikäli tulevat vihamielisinä) kuin ilkeät, kalpeat ja kuolleet naperot. Evil dead on muuten hyvä mutta lopun liiallinen splatterointi menee komedian puolelle ikävä kyllä.
leffat päihittää Kaunan...mulle tuo leffa oli pettymys. Esim Ringit oli paljon parempia ja jännempiä, alkuperäinen Amityville horror oli loistava, Hellraiserit, varsinkin 1. 2. ja 3...näistä uusista loistavia on ollu mm Saw ja Descent. Jos nyt oikeen alkaa miettiä, niin iso osa kattomistani leffoista päihittää kaunan helposti...
Harry Potteria! No ei, vitsi vitsi...
Paneppa kuule Halloween-Naamioiden yö koneeseen, laita valot sammuksiin, pistä kaiuttimet täysille ja ala katsomaan elokuvaa. Keskity ja kuuntele alkumusiikkia ja katsele suoraan TV ruutua. Joko alkaa niskakarvat nousta pystyyn? Minulla nousi ainakin! :)
Kumma se vaan on että jotkut pitävät tuota Kaunaa yhtenä maailman pelottavimmista kauhuleffoista, kun taas toisten (minut mukaan lukien) mielestä se on sopiva haukotuselokuva unensaantiin! Mutta meitä on moneen junaan, niinhän sitä sanotaan. Mielestäni Ring on kyllä yksi pelottavimmista leffoista mitä olen ikinä nähnyt, kun taas alkuperäinen japanilainen versio, Ringu, oli aivan surkea ja pitkästyttävä. Näistä uusimmista myös tuo Amityville horror oli kyllä aika vakuuttava... =0
en ole nähnyt kyseistä elokuvaa, vaikka se klassikoihin lukeutuukin. Toivon mukaan se on ihan eri tasolla kuin h2o, jonka katsominen jäi kesken, kun se oli niin kuolettavan tylsä ja typerä. Sarjamurhaaja-filmit ei juuri ole pelottaneet. Osa on kyllä jännittäviä (esim. seven, purppuravirrat) ja osa hauskaa viihdettä (vaikka valentine ja scream, varmaan niin sanottua pehmokauhua).
Elokuvan ohjasi John Carpenter joka myös teki kuuluisan The Thing:n ja Halloween itseasiassa aloittikin kaiken maailman teinikauhuleffojen vyöryn, jotka olivat enemmän tai vähemmän kopioituja tästä klassikosta. Vaikka et pitäisikään murhaajarainoista, niin tämä kannattaa ihan sivistyksen vuoksi katsoa!