Onneksi lapsena en tiennyt tulevaisuutta

Eläminen vaatii uskallusta mutta niin myös kuoleminen.

Kun elämässä mies on epäonnistunut lähimmissä ihmissuhteissa, taloudellisesti ja menettänyt maineensa yleisemminkin, on kai katsottava totuutta silmiin. On kannettava poliittinen vastuu ampumalla kuula nupista läpi.
Ainakin omassa tilanteessa se olisi ainoa kunniallinen ratkaisu.

Itsestäni en enään juuri välitä, ainoa mikä surettaa on jos aiheuttaa kummilapsille traumoja. On kohtuutonta että elämällään aiheuttaa läheisileen surua ja saa aikaan sitä myös kuollessaan.
4858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pitää kai purra hammasta ja kuitnkin jatkaa.

Äänestä
  • Olet tärkeämpi kuin luuletkaan!

    Äänestä

  • kyllä se nyt ukko on niin että vaihda alaa ja maisemia, hanki rakastaja ja tapaa onnellisia ihmisiä, lapsia ja vanhuksia, eli ei ulkokultaisia vaan aitoja ja elämänviisautta sekä sitä kautta voimaa toisille jakavia ihmisiä. tee nyt jotakin epätavallista, että huomaisit, että elämä on sittenkin elämän arvoista, onni löytyy joka hetkestä, jonka voi elää, jos pystyy unohtamaan tuskan ja kivun ja iloita kuin pieni viaton lapsi elämästä. tee jotakin, joka tekee sinut onnelliseksi. maalaa sormiväreillä, luo ja tee jotakin uutta ja kaunista, unohda rajat hetkeksi itseltäsi. elämä on sittenkin elämistä varten, vaikka murtuneina luulemme ettei se niin ole.

    Äänestä

Kun olen kuollut, kesä jatkuu. Kesä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaiken kokenut kirjoitti:

Eläminen vaatii uskallusta mutta niin myös kuoleminen.

Kun elämässä mies on epäonnistunut lähimmissä ihmissuhteissa, taloudellisesti ja menettänyt maineensa yleisemminkin, on kai katsottava totuutta silmiin. On kannettava poliittinen vastuu ampumalla kuula nupista läpi.
Ainakin omassa tilanteessa se olisi ainoa kunniallinen ratkaisu.

Itsestäni en enään juuri välitä, ainoa mikä surettaa on jos aiheuttaa kummilapsille traumoja. On kohtuutonta että elämällään aiheuttaa läheisileen surua ja saa aikaan sitä myös kuollessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu