Tuli kuunneltua. Levyllä ei taida yhtään biisiä, jossa olisi vähemmän kuin kolme kitara-osuutta. Moni hyvä biisi on pilattu tunkemalla miljoona kitaraa mukaan. Lacun ja Rautajoen rummutus on yhtä sielukasta ja svengaavaa kuin halonhakkuu. Kaikki biisit on kompressoitu niin, ettei levyssä ole mikäänlaista dynamiikkaa. Oli hidas ja herkkä biisi tai nopea rokkirunttaus, niin mittarit on punaisella koko ajan. Kukaan ei ole levyn kansiteksteissä uskaltanut tunnustaa miksanneensa, masteroineensa tai ylipäätänsä tuottaneensa ko. levyä. Enkä yhtään ihmettele miksi. Biisimateriaalikin on ihmeellistä sillisalaattia. Levyllä ei ole muuta linjaa kuin että kaikki biisit on pilattu samassa hengessä. Less is more!
Costellon "13 Reasons To Rock"
12
2146
Vastaukset
- Jake "Hippo" Johnson
että Costello on laulajana aivan persoonaton. Olisi tehnyt biiseille oikeutta ottamalla mukaan vierailijoiksi oikeita laulajia. Laulu on miksattu niin alas, ettei se toisaalta siellä paljoa häiritse.
- :) :) :)
Pakko minunkin vielä LISTÄTÄ , että elämä on ihanaa,kevät tulee, ja linnut laulaa lallallaaa...
Löysää sinäkin vähän pipoa, ja mene ulos kuuntelemaan vaikka linnunlaulua.. Sitä ei kai kukaan ole vielä pilannut. :)
Helpottaa kummasti. - on..
Mitä tohon Costin laulamiseen tulee, niin kyllä mies ihan kohtuudella vetää suomenkieliset biisit, mutta kun siirrytään englantiin, niin silloin on jo kauheeta kuunneltavaa. Ääntäminen on jotain niiiiiiin kamalaa, että ei mitään rajaa.
Ilmeisesti laulaminen ja puhuminen englannin kielellä on aivan kaksi eri asiaa.
Suosittelisin minäkin, että vierailevia laulajia käytetään seuraavalla levyllä, mikäli sellaista on suunnitelmissa. - Costifani
on.. kirjoitti:
Mitä tohon Costin laulamiseen tulee, niin kyllä mies ihan kohtuudella vetää suomenkieliset biisit, mutta kun siirrytään englantiin, niin silloin on jo kauheeta kuunneltavaa. Ääntäminen on jotain niiiiiiin kamalaa, että ei mitään rajaa.
Ilmeisesti laulaminen ja puhuminen englannin kielellä on aivan kaksi eri asiaa.
Suosittelisin minäkin, että vierailevia laulajia käytetään seuraavalla levyllä, mikäli sellaista on suunnitelmissa.Costin englannin kieli on ihan jees ja täysin ymmärrettävissä,jos vertaa esim. johonkin ruotsalaisbändeihin tai saksan englanti a la Klaus Meine by Scorpions. Se ei ole se juttu vaan itse musa puhukoon...
Costello pitää popedaa kasassa silloinkin, kun hra Mustajärvi on aivan mäskissä keikoilla,laulaa aivan nuotin vierestä ja unohtelee sanoja, kuten viime aikoina aivan liian usein valitettavasti.Paulia tuurasi hänen veljensä ja lipun hinnasta hyvitettiin puolet jossain päin Lappia.
Popedan soundin yksi kivijalka on ehdottomasti kitararockin ohella hienosti soundaava stemmalaulanta,kun studiossa Pauli pysyy nuotissa matalalla miehekkäällä äänellä ja siihen Costin heleät,raikkaat ja tarkat stemmat päälle.Parasta Popedaa on mielestäni laulannassa juuri Beiben kansa Irlantiin loppu-osa,Rokkikone,ja eri toten Hän istahtaa mun pöytään ehdottomasti paremmalla alkuperäistekstillä on popeda-onanistin todellinen päiväuni täydellisen kitarasoolon ja soundin kera.Hyvä Costi-love you - Costifani
Costifani kirjoitti:
Costin englannin kieli on ihan jees ja täysin ymmärrettävissä,jos vertaa esim. johonkin ruotsalaisbändeihin tai saksan englanti a la Klaus Meine by Scorpions. Se ei ole se juttu vaan itse musa puhukoon...
Costello pitää popedaa kasassa silloinkin, kun hra Mustajärvi on aivan mäskissä keikoilla,laulaa aivan nuotin vierestä ja unohtelee sanoja, kuten viime aikoina aivan liian usein valitettavasti.Paulia tuurasi hänen veljensä ja lipun hinnasta hyvitettiin puolet jossain päin Lappia.
Popedan soundin yksi kivijalka on ehdottomasti kitararockin ohella hienosti soundaava stemmalaulanta,kun studiossa Pauli pysyy nuotissa matalalla miehekkäällä äänellä ja siihen Costin heleät,raikkaat ja tarkat stemmat päälle.Parasta Popedaa on mielestäni laulannassa juuri Beiben kansa Irlantiin loppu-osa,Rokkikone,ja eri toten Hän istahtaa mun pöytään ehdottomasti paremmalla alkuperäistekstillä on popeda-onanistin todellinen päiväuni täydellisen kitarasoolon ja soundin kera.Hyvä Costi-love youole mennyt hukkaan taidot.Aika harva Popeda-fanikaan tietää, että Costi on laulanut nuoruudessaan Tamperelaisessa Pirkan Pojat poikakuorossa ja sen kyllä kuulee Popeda levyiltä esim. tupla-cd Tampereen Pakkahuoneelta 20 vuotta sikana tai Petskun kanssa Rutatuttaa tuta tai Kersantti Karoliina,mikä ei olisi mitään ilman Costin ja Petskun hienoa yhteistyötä.Samoin esim. Live at the BBC:llä Viimeiset kaupungit. Oikein sydämestä ottaa keikkasettien mitäänsanomaton ja aivan loppuunkaluttu hittitulitus verrattuna mihin musiikilliseen ilotulitukseen olisi mahdollisuudet.Popedan keikkasetti suorastaan halveeraa uskollisia fanejaan.Joku Kuuma Kesä-biisin euroviisu-soolo on jo kymmeneen kertaan kuultu Pikku-Kallen munat jäi lauteiden väliin vitsi.Rakastan ja vihaan bändiä yli kaiken,juuri sen vuoksi en pysty menemään keikoille, kun tietää tasan tarkkaan mitä on luvassa ja samaa paskaa on keväästä syksyyn.Joku sanoi että on viimeksi nähnyt Popedan kymmen vuotta sitten ja se riittää.Olin aivan ihmeissään,mutta en enää.
Ehkä tämän uuden matskun myötä haluan kuulla miten ne toimiin livenä,mutta eipä niitä taida olla setissä kuin pari kolme ja nekin jää pois jos ei ole hittiainesta kuten Liian kiltti mies,Onko vielä aikaa,Minä, sinä ja Mannerheim (Veskun-Marski biisi)Beibi lähtee vankilaan jne.
Meinaa itku tulla,saatana. Tän bändin on aika tosiaan ryhdistäytyä,niin solistin,kuin sovitusten ja ennenkaikkea biisilistojen keikoilla.Ei jumalauta voi olla sama setti esim.Vantaan Tulisuudelmassa ja kuukauden päästä Stadissa Tavastialla.Ainakin kolmeen biisiin suhteen tulee tehdä jotain muutoksia.Kuvaavaa oli kun Mellu oli ollut pitkään poissa bändistä,niin hänelle jäi treenattavaa kokonaista kolme biisiä.Tätä settiä sitten raahattiin vuoden loppuun asti.Nyt tulee pelkkiä kirosanoja joten täytyneen lopettaa.Nyt on korkea aika istua alas ja miettiä asioita tosissaan. Kaikesta huolimatta hyvää jatkoa Popedalle ja loistavia keikkoja,kyllä te pystytte paljon parempaan!!!!! - ................
Costifani kirjoitti:
Costin englannin kieli on ihan jees ja täysin ymmärrettävissä,jos vertaa esim. johonkin ruotsalaisbändeihin tai saksan englanti a la Klaus Meine by Scorpions. Se ei ole se juttu vaan itse musa puhukoon...
Costello pitää popedaa kasassa silloinkin, kun hra Mustajärvi on aivan mäskissä keikoilla,laulaa aivan nuotin vierestä ja unohtelee sanoja, kuten viime aikoina aivan liian usein valitettavasti.Paulia tuurasi hänen veljensä ja lipun hinnasta hyvitettiin puolet jossain päin Lappia.
Popedan soundin yksi kivijalka on ehdottomasti kitararockin ohella hienosti soundaava stemmalaulanta,kun studiossa Pauli pysyy nuotissa matalalla miehekkäällä äänellä ja siihen Costin heleät,raikkaat ja tarkat stemmat päälle.Parasta Popedaa on mielestäni laulannassa juuri Beiben kansa Irlantiin loppu-osa,Rokkikone,ja eri toten Hän istahtaa mun pöytään ehdottomasti paremmalla alkuperäistekstillä on popeda-onanistin todellinen päiväuni täydellisen kitarasoolon ja soundin kera.Hyvä Costi-love youSe tuuraaja ei tosiaankaan ollut Paulin veli, niin kuin sanoit!
Paulin siskonpoika se Jussi on!!
Jatka sä vaan sitä Costin kuolaamista, ni ei isompia virheita tuu - miksei levyt myy
Costifani kirjoitti:
Costin englannin kieli on ihan jees ja täysin ymmärrettävissä,jos vertaa esim. johonkin ruotsalaisbändeihin tai saksan englanti a la Klaus Meine by Scorpions. Se ei ole se juttu vaan itse musa puhukoon...
Costello pitää popedaa kasassa silloinkin, kun hra Mustajärvi on aivan mäskissä keikoilla,laulaa aivan nuotin vierestä ja unohtelee sanoja, kuten viime aikoina aivan liian usein valitettavasti.Paulia tuurasi hänen veljensä ja lipun hinnasta hyvitettiin puolet jossain päin Lappia.
Popedan soundin yksi kivijalka on ehdottomasti kitararockin ohella hienosti soundaava stemmalaulanta,kun studiossa Pauli pysyy nuotissa matalalla miehekkäällä äänellä ja siihen Costin heleät,raikkaat ja tarkat stemmat päälle.Parasta Popedaa on mielestäni laulannassa juuri Beiben kansa Irlantiin loppu-osa,Rokkikone,ja eri toten Hän istahtaa mun pöytään ehdottomasti paremmalla alkuperäistekstillä on popeda-onanistin todellinen päiväuni täydellisen kitarasoolon ja soundin kera.Hyvä Costi-love youMissä olet kuullut Hän istahtaa mun pöytään biisin alkuperäistekstin, onko sitä saatavilla jostain.
- Belle S
miksei levyt myy kirjoitti:
Missä olet kuullut Hän istahtaa mun pöytään biisin alkuperäistekstin, onko sitä saatavilla jostain.
Jos en hirveen väärin muista niin joku poika ennen kuolemaansa kirjoitti sanat ja halus Popedan tekevän loput. Saatavuutta en tiedä mutta muistelisin nähneeni Paten ja Costin duetto esityksen ko. kappaleesta jossain ohjelmassa (hakupalat??).
- kosti
Costifani kirjoitti:
Costin englannin kieli on ihan jees ja täysin ymmärrettävissä,jos vertaa esim. johonkin ruotsalaisbändeihin tai saksan englanti a la Klaus Meine by Scorpions. Se ei ole se juttu vaan itse musa puhukoon...
Costello pitää popedaa kasassa silloinkin, kun hra Mustajärvi on aivan mäskissä keikoilla,laulaa aivan nuotin vierestä ja unohtelee sanoja, kuten viime aikoina aivan liian usein valitettavasti.Paulia tuurasi hänen veljensä ja lipun hinnasta hyvitettiin puolet jossain päin Lappia.
Popedan soundin yksi kivijalka on ehdottomasti kitararockin ohella hienosti soundaava stemmalaulanta,kun studiossa Pauli pysyy nuotissa matalalla miehekkäällä äänellä ja siihen Costin heleät,raikkaat ja tarkat stemmat päälle.Parasta Popedaa on mielestäni laulannassa juuri Beiben kansa Irlantiin loppu-osa,Rokkikone,ja eri toten Hän istahtaa mun pöytään ehdottomasti paremmalla alkuperäistekstillä on popeda-onanistin todellinen päiväuni täydellisen kitarasoolon ja soundin kera.Hyvä Costi-love youkosti tykkää status quosta :)
- Omena
Osaahan Costi laulaa enkuksi kans ihan hyvin.
Ja kyllähän mies on Popedaa pystyssä pitänyt kun Patella on ollut sanat hukassa.
Ja sovellukset ja sävellykset aika kovaa luokkaa.- ..............
Niin, kuten säkin jo sanoit et :osaa laulaa enkuksIHAN HYVIN niin se ei oikein riitä :(
- vaan, mut
.............. kirjoitti:
Niin, kuten säkin jo sanoit et :osaa laulaa enkuksIHAN HYVIN niin se ei oikein riitä :(
minä ainakin tykkään levystä. Etenkin "B-puolesta".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019