Saksa on tuulivoiman hyödyntämisen johtava maa Euroopassa. Siellä tuulivoimalaitoksia arvostellaan kiristyvään sävyyn. Punavihreän hallituksen aikana niitä rakennettiin valtion tukiaisten turvin holtittomasti ympäri kaunista maaseutua. Oli odotettu ihmisten vähitellen tottuvan niihin kuin aikoinaan tuulimyllyihin. On käynyt päin vastoin. Asukkaiden mielestä ne pilaavat ympäristöä ja aiheuttavat sietämätöntä meteliä. Sähköä ne tuottavat minimaalisen vähän. Käytännössä niiden hyötysuhde on vain murto-osa lasketusta.
Kansalaisten kasvavan vastarinnan vuoksi tuulivoimateollisuuden katse on kääntynyt merialueille ja sellaisiin maihin, joissa kansalaisten mielipidettä ei oteta huomioon. Tukiaisten vuoksi tuulivoimateollisuudesta on tullut kannattava bisnes. Teollisuudenala työllistää jo n. 80 000 ihmistä Saksassa. Sitä ei voi lopettaa noin vain. Voimaloita olisi saatava tungetuksi jonnekin työn ja miljoonavoittojen jatkumisen turvaamiseksi.
****************************************
The fiercest opponent of wind energy, Prof. Otfried Wolfrum, and other economists argue that subsidized wind energy may be creating jobs now but will end up cutting down on them. If energy prices are not competitive in Germany, they say,some electricity firms will move their plants to countries where conditions are more favourable.
http://www.unesco.org/courier/2000_03/uk/planete/txt2.htm
Kansalaisten kasvavan vastarinnan vuoksi tuulivoimateollisuuden katse on kääntynyt merialueille ja sellaisiin maihin, joissa kansalaisten mielipidettä ei oteta huomioon. Tukiaisten vuoksi tuulivoimateollisuudesta on tullut kannattava bisnes. Teollisuudenala työllistää jo n. 80 000 ihmistä Saksassa. Sitä ei voi lopettaa noin vain. Voimaloita olisi saatava tungetuksi jonnekin työn ja miljoonavoittojen jatkumisen turvaamiseksi.
****************************************
The fiercest opponent of wind energy, Prof. Otfried Wolfrum, and other economists argue that subsidized wind energy may be creating jobs now but will end up cutting down on them. If energy prices are not competitive in Germany, they say,some electricity firms will move their plants to countries where conditions are more favourable.
http://www.unesco.org/courier/2000_03/uk/planete/txt2.htm
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ääni
”…Se kuulosti samalta kuin lentokoneet tai helikopterit….uusissa turbiineissa saattaa olla hiljaisemmat laakerit ja vaihteet, mutta niiden valtavat magneettigeneraattorit tuottavat matala-taajuista huminaa, ja 100-jalkaisten roottorisiipien vatkatessa ilmaa…ääni muistuttaa kuin joku sekottaisi semettiä taivaalla….kuin juna, joka ei koskaan saavu…
*********************************************
Noise
The same West Virginia writer found the noise from the turbines on Backbone Mountain to be "incredible. It surprised me. It sounded like airplanes or helicopters. And it traveled. Sometimes, you could not hear the sound standing right under one, but you heard it 3,000 yards down the hill." Yet the industry insists such noise is a thing of the past. Indeed, new turbines may have quieter bearings and gears, but the huge magnetized generators can not avoid producing a low-frequency hum, and the problem of 100-foot rotor blades chopping through the air at over 100 mph also is insurmountable (a 35-meter [115-foot] blade turning at 15 rpm is travelling 123 mph at the tip, at 20 rpm 164 mph). Every time each rotor passes the tower, the compression of air produces a deep resonating thump. Only a gravelly "swishing" may be heard directly beneath the turbine, but farther away the resulting sound of several towers together has been described to be as loud as a motorcycle, like aircraft continually passing overhead, a "brick wrapped in a towel turning in a tumble drier," "as if someone was mixing cement in the sky," "like a train that never arrives." It is a relentless rumble like unceasing thunder from an approaching storm. Enxco's John Zimmerman admitted at a meeting in Lowell, Vt., "Wind turbines don't make good neighbors."
http://www.aweo.org/ProblemWithWind.html
Kasvihuoneen nurkalla näkyi tuuliroottori. Onkohan ne kohta tulossa hulluiksi, kun siellä sitä huminaa piisaa. Mitenkähän meilläkin ulkoluodoilla, meneeki fiilingit sekaisin, jos joku roottori häämöttää horisontissa?
toimivia vesipumppuja. Niitähän on ollut iät ja ajat kaikkialla maaseudulla. Niiden roottorit ovat pieniä, eivätkä siten aiheuta paljon meteliä jos laakerit ovat kunnossa. Kyllä niistäkin muussa tapauksessa melkonen kitinä ja kolina lähtee.
Tuulivoimalat ovat aivan eri juttu.
Kahtelemassa siellä Alankomaissa. Just kun kone tulloo sinne piälentokentäle, niin luku meinoo mennä ihan sekasin, ku yrittää räknätä niihen ropellien miäree. Kyllä ne kaekki näytti olovan noita sähkön tekkoon tarkotettuja laitteita
Eikö ollutkin ne Alankomaissa näkemäsi "tuulivoimalat" tämän näkösiä:
http://www.iklimnet.com/save/windwaterpump.html
Näytti jokainen pyörivän, ainakin lentokoneesta katsottuna.
Pitää paikkansa, että Saksassa tuulivoimaloiden tuki on johtanut tuulivoimaloiden sijoittamiseen heikkotuottoisillekin alueille.
Suomessa taas tuulivoimaloiden rakentaminen ja sijoittelu on erittäin täsmällistä ja suunnitelmallista. Pari epäonnistunutta ratkaisua on ollut Saaristomeren läheisyydessä, mutta ne ovat poistettu. Huono tuulivoimaloiden sijoittelu ei ole kenenkään etu, mutta yksittäisiä tapauksia ei saisi käyttää omiin propagandatarkoituksiin ja mustamaalaamaan koko alaa, kuten Totuus tuulivoimasta on tehnyt.
Mistä tiedämme onko sijoittelu ja rakentaminen ollut erittäin täsmällistä
Vasta Vihreät häslänneet asian ympärillä(Khorn, Ylioppilas poika, Rosakin jotain mainninnut, asianajaja, toisen alan tohtorit, susi frofessori...), onko he asiasta perillä! tuskimpa(helppo vastata)
Tällä tasolla enimmäkseen ollut, siihen sitten tukiaiset. Jos tukiaiset loppuu, loppuuko koko ajatus
Ihan väärät ihmiset hoitaneet, kun vihreäporukka. Ihan hyviä laitoksia saaristossa ja muualla aavalla osin
Toivoisin todella että vihreät lakkaisi olemasta, ja syömästä turhaan kuormasta, niille rahoille olisipaljon muuta käyttöä, jo suora tuki vihreille 3 milj€, ihan mitään saamattomille
Kyllä niitä tuulivoimaloita sijoitetaan edelleenkin kehnosti.Alahärmään on suunnitteilla tuulivoimalapuisto kirkonkylän asemakaavaan ja lähimpään asutukseen suunnittelupiirrustusten mukaan on vajaat 200 m.Ei voi kehua ratkaisuja, jos ne ovat tämän suuntaisia.Jos aiotaan ratsastaa sillä, että tuulivoima on hyvä ratkaisu, täytyisi noudattaa YVA-lakia ja tehdä kunnollinen selvitys paikan sopivuudesta.
Ajelin toissavuonna alkukesästä Saksassa kahden viikon ajan autolla. Silmään pistivät tuulivoimalaryppäät. Jotka suurimmaksi osaksi seisoivat. Mahtoiko olla tuuletonta aikaa. Ei voimalan saa seistä mielestäni.
Paikalliset asukkaat olivat sitä mieltä ettei niitä olis tarvinnut koskaan rakentaakaan. Todella rumia härveleitä vuoristossa.
Ajoin myöskin Taunusvuoriston ohitse ja Reininjokilaaksoa viime kesänä. En nähnyt ainoatakaan pyörivää tuulivoimalaa.