Tehdään periaatteellinen väittämä, että jokin kansakunta jossain sotatilanteessa raiskaa naisväestöä järjestelmällisesti, tavoitteenaan saada alulle oikeaa verta olevaa väestöä. Naiset eivät voi uskonsa takia tehdä aborttia, vaan joutuvat siis synnyttämään "vihollisen" aikaansaamia lapsia. Miehiä tämä ei siinä mittakaavassa koske, kuin ehkä miehisyyden häpeän osalta, mutta naiset: Miten tähän tilanteeseen tulisi suhtautua? Pitäisikö lapset vain vastaanottaa tilanteeseen nöyrästi alistuen?
Katselin jokin aika sitten dokumentin, joka käsitteli entisen Jugoslavian alueen sisällissodassa Serbisotilaiden tekemää naisten järjestelmällistä joukkoraiskausta. Raiskaajat tiesivät, etteivät naiset voisi uskonsa vuoksi tehdä aborttia, ja he sanoivatkin sen: sinä tulet synnyttämään serbilapsen.
Jospa tämä olisikin mustaa keskiaikaa, tai vieläkin vanhempaa tarinaa, mutta tämä on meidän ajassamme muutama vuosi sitten tapahtunutta, karmaisevaa totta. Monet naiset ikäänkuin kielsivät tulleensa raskaaksi, ja siten tekivät abortin teon itselleen helpommin. Toinen vaihtoehto olisi ollut synnyttää vihollisraiskaajan alulle saattama lapsi. Jotkut synnyttivät lapsen, ja jättivät kuka minnekin. Eräs lapsi oli adoptoitu, ja hän sanoi haastattelussa ymmärtävänsä myös biologisen äitinsä aseman, minkä vuoksi äiti oli hänet hylännyt. Pojalla oli hyvät adoptiovanhemmat. Kaikilla syntyneillä lapsilla ei tosin varmasti näin hyvin ole.
Minkälaisia tuntemuksia tällainen palstalaisissa herättää? Olisiko hyväksyttävää tehdä abortti tuossa tilanteessa. Tai olisiko naisten hyväksyttävää käyttää ehkäisyä tilanteissa, joissa tuollainen hirveä mahdollisuus olisi olemassa, jolloin jäisi raiskauksen uhrina raskaaksi?
Asiasta käydään tällä hetkellä oikeutta ja syylliset saatetaan oikeuden eteen. Ajattelen kuitenkin näiden naisten epätoivoista tilannetta, johon he eivät ole voineet vaikuttaa mitenkään. Tai ehkä vastustamalla, jolloin olisi tullut tapetuksi tai pahasti pahoinpidellyksi. he ovat jokainen tehneet oman valintansa, enkä lähtisi heitä kuolemansynnistä syyttämään, vaikka he olisivat ratkaisussaan aborttiin päätyneet.
Katselin jokin aika sitten dokumentin, joka käsitteli entisen Jugoslavian alueen sisällissodassa Serbisotilaiden tekemää naisten järjestelmällistä joukkoraiskausta. Raiskaajat tiesivät, etteivät naiset voisi uskonsa vuoksi tehdä aborttia, ja he sanoivatkin sen: sinä tulet synnyttämään serbilapsen.
Jospa tämä olisikin mustaa keskiaikaa, tai vieläkin vanhempaa tarinaa, mutta tämä on meidän ajassamme muutama vuosi sitten tapahtunutta, karmaisevaa totta. Monet naiset ikäänkuin kielsivät tulleensa raskaaksi, ja siten tekivät abortin teon itselleen helpommin. Toinen vaihtoehto olisi ollut synnyttää vihollisraiskaajan alulle saattama lapsi. Jotkut synnyttivät lapsen, ja jättivät kuka minnekin. Eräs lapsi oli adoptoitu, ja hän sanoi haastattelussa ymmärtävänsä myös biologisen äitinsä aseman, minkä vuoksi äiti oli hänet hylännyt. Pojalla oli hyvät adoptiovanhemmat. Kaikilla syntyneillä lapsilla ei tosin varmasti näin hyvin ole.
Minkälaisia tuntemuksia tällainen palstalaisissa herättää? Olisiko hyväksyttävää tehdä abortti tuossa tilanteessa. Tai olisiko naisten hyväksyttävää käyttää ehkäisyä tilanteissa, joissa tuollainen hirveä mahdollisuus olisi olemassa, jolloin jäisi raiskauksen uhrina raskaaksi?
Asiasta käydään tällä hetkellä oikeutta ja syylliset saatetaan oikeuden eteen. Ajattelen kuitenkin näiden naisten epätoivoista tilannetta, johon he eivät ole voineet vaikuttaa mitenkään. Tai ehkä vastustamalla, jolloin olisi tullut tapetuksi tai pahasti pahoinpidellyksi. he ovat jokainen tehneet oman valintansa, enkä lähtisi heitä kuolemansynnistä syyttämään, vaikka he olisivat ratkaisussaan aborttiin päätyneet.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihmiset jaksavatkin miettiä.Asiaan on varsin yksinkertainen ratkaisu.Jos minut raiskattaisiin, en tietenkään voisi ottaa kyseistä lasta omakseni.
Minun rakkauteni ei riittäisi rakastamaan raiskaajan lasta.Minä antaisin lapsen adoptoitavaksi.Ei siinä sen enempää tartte spekuloida.
Niin. Eikö tämäkin todista sen, ettei jumalaa ole. Ainakaan sellaista kaikkitietävää, jollaisesta puhutaan. Kaikkitietävä jumala olisi tiennyt tulevan, siis ihmisen julmuuden ja itsekkyyden ja näin ollen raiskauksenkin mahdollisuuden, ja varmaankin olisi luonut ihmislapsen syntymekanismin toisin - niin, että vain kaksi toisiaan rakastavaa voisi saada jälkeläisen, muussa tapauksessa munasolu ei hedelmöittyisi.
Kaikkitietävä Jumala tietää senkin lapsen kohtalon, joka syntyy vastoin äitinsä ja/tai isänsä tahtoa. Ja senkin lapsen elämällä on tarkoitus, tehtävä jonka Jumala on juuri häntä varten suunnitellut. Jos sitä lasta ei syntyisi, niin Jumlan tarkoitus hänen kohdallaan ei täyttyisi. Hyvä, ettei meille ihmisille ole annettu valtaa päättää elämästä ja kuolemasta.
T: Tiinaliina