Kun tuo KKK jaksaa hyökkäillä Kekkosen kimppuun ja usein noilla samoilla sanoilla. "Mitäpä tosiaan Kokoomus olisi tehnyt Kekkosen Suomessa:" Täytyy taas vastata, jotta totuus ei unohtuisi.
Jouduimme toisessa maailmansodassa N-liiton etupiiriin. Niissä kylmän sodan oloissa ei Suomessa voinut olla hallituksessa kukaan henkilö tai puolue, joka oli avoimesti neuvostovastainen. Se ei tarkoittanut, etteikö voinut olla porvari tai sosialidemokraatti, mutta ei pitänyt harjoittaa N-liittoa ärsyttävää politiikkaa.
Kekkonen piti siitä huolen, ettei tämmöisiä ollut hallituksessa. Silloisen perustuslain aikana presidentti määräsi paljolti hallituksen kokoonpanosta. -59-60-lukujen vaihteessa eivät sossutkaan päässeet hallituksen, kun puolueessa nousi valtaan ns. asevelisosialistien joukkio, Leskineen, Pitsinki ja Lindblom, jotka nostivat N-liiton erikoisesti vihaaman Tannerin puheenjohtajaksi.
Samoihin aikoihin myös Kokoomus oli joutunut Tannerin hengenheimolaisten valtaan, esimerkkinä Junnila. Huipentuma oli Honka-liitto, johon näiden lisäksi liittyivät vennamolaiset ja ehrnroothilaiset ruotsalaiset. Tämän avulla piti kaataa Kekkonen -62-vaaleissa ja päästä näin eroon Paasikiven ja Kekkosen uudesta idänpoliittisesta linjasta. Hanke ei onnistunut.
Sitten Tanner joutui eroamaan ja sossut alkoivat päästä Paasion ja Sorsan johdolla jaloilleen. Demareista tulikin Kekkosen loppuajan luotettavin ja suurin hallituspuolue. Kokoomus vaelsi vielä junnilalaista tietään, mutta myöhemmin se nousi Holkerin johdolla. Se olisi kelvannutkin jo Kekkoselle hallitukseen, mutta nyt eivät sossut halunneet Kokoomuksen kanssa hallituskumppaniksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000014644728

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ikään kuin olisin kuullut ennenkin...
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 7.3.2006 klo 12.26
...tuon? Mistähän minä olen sen kuullut? Kenellähän noin yksioikoinen käsitys ja niin vähän tietoja noista noin pitkän ajan niin kovin monikytkentäisistä tapahtumista on?
Ai, sinultahan minä olen tuon kuullut joskus. Ehkä noin 300 kertaa. Olisit nyt viimein lukenut ja oppinut noistakin asioista edes hieman uutta ja oikeampaa tietoa, jota nykyisin on jo runsaasti saatavilla. Ei enää eletä siinä kekkos-Suomessa, jossa tietoa pimitettiin ja puolueita diskriminoitiin. Etkö ole sattunut huomaamaan?
Olisit mieluummin kommentoinut noita pohdintojani, että mitähän se kepu sillä mahdollisella vaalivoitollaan nyt tekisi. Kun ei ole käyttänyt entistäkään. Onneksi meille kaikille. Sinullekin eläkeläisenä ja pääkaupunkiseutulaisena.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000014648304
Koko kirjoitus on huvittavaa kepuloisen spekulointia siitä, miten asiat olisivat voineet tapahtua. Ei Neuvostoliitto pakottanut Kokoomusta oppositioon Honka-liiton takia. Se oli pelkkä Kekkosen kosto. Kosto olikin asia, jonka Urkki parhaiten osasi aina nuorena poikana tehdyistä teloituksista alkaen.
Kepu pettää aina, joka kerta ja vielä senkin jälkeen.
Kekkonen oli Suomen huonoin presidentti.
Sosiaalidemokraattiset presidentit ovat tuoneet Suomelle pelkkää hyvää. Maailma on vapautunut, aurinko paistaa, kaikilla on rahaa ja leipää.
Jokainen kansalainen voi hyvin ja sosiaalinen demokratia kukoistaa.
Kepuloiset, kiittäkää sosialidemokraatteja näistä kaikista saavutuksista.
Kekkonen ja Kepu ovat tuoneet Suomelle vain ja ainoastaan pahaa.
Ai niin, maatalaous on lopetettava Suomesta, Lintonen sanoi niin..Kepuloiset syövät duunarin selkänahkaa.