Olen kokenut yksinäisyyttä, ja tiedän miten raastavalta se tuntuu. Siksi olenkin alkanut pelkäämään sitä, mikään ei olisi pahempaa kuin se että ne harvat kaverit jättäisivät minut.
Joskus jos ainoa kaverini jättää vastaamatta viestiin tai ei soita, tulen levottomaksi ja surulliseksi. Ajattelen että nyt hän on jättämässä minut. Tälläkin hetkellä on sellainen tunne. Tosin emmehän edes ole tunteneet pitkään, joten ystävyys ei ole ehtinyt kehittyä vielä varmalle pohjalle...mitä tahansa voi siis käydä. Mitä tein väärin? Sanoin kai jotain tyhmästi viime kerralla kun nähtiin? Miksei hän vastaa?
Usein kun joku yrittää tehdä enemmän tuttavuutta kanssani, mietin että "ei kai se nyt oikeasti haluaisi kanssani olla, ehkä säälistä? eikö sillä tosiaankaan ole muita joihin tutustua?", tunnen tällöin myös itseni ala-arvoisemmaksi kuin tuo toinen osapuoli. Mutta on myös niitä, joiden kanssa en halua kaveerata, niitä jotka ovat mielestäni "nössöjä" tai muuten outoja, vaikka voisivatkin olla mukavia. Näinollen ajattelen muiden ajattelevan minusta samalla tavalla. Mutta muut eivät taida olla niin ilkeitä/turhamaisia? Yleensäkin taidan olla ikäisekseni lapsellinen...minua alkaa helposti ärsyttämään jos esim.joku epätoivottu henkilö haluaa tutustua lähemmin. Alan melkein kiusaamaan kyseistä henkilöä ja nauran hänelle mielessäni. En myöskään kehtaa liikkua kenen tahansa kanssa...en varsinkaan yksinäisten. Tälläisestä ajattelutavasta johtuu kai se kun luulen että muut ajattelevat minusta samoin! Mutta niinkuin aikaisemmin mainitsin, kaikki eivät taida olla niin turhamaisia? Onko tuo turhamainen edes oikea sana, en nyt keksinyt parempaakaan...
Joskus jos ainoa kaverini jättää vastaamatta viestiin tai ei soita, tulen levottomaksi ja surulliseksi. Ajattelen että nyt hän on jättämässä minut. Tälläkin hetkellä on sellainen tunne. Tosin emmehän edes ole tunteneet pitkään, joten ystävyys ei ole ehtinyt kehittyä vielä varmalle pohjalle...mitä tahansa voi siis käydä. Mitä tein väärin? Sanoin kai jotain tyhmästi viime kerralla kun nähtiin? Miksei hän vastaa?
Usein kun joku yrittää tehdä enemmän tuttavuutta kanssani, mietin että "ei kai se nyt oikeasti haluaisi kanssani olla, ehkä säälistä? eikö sillä tosiaankaan ole muita joihin tutustua?", tunnen tällöin myös itseni ala-arvoisemmaksi kuin tuo toinen osapuoli. Mutta on myös niitä, joiden kanssa en halua kaveerata, niitä jotka ovat mielestäni "nössöjä" tai muuten outoja, vaikka voisivatkin olla mukavia. Näinollen ajattelen muiden ajattelevan minusta samalla tavalla. Mutta muut eivät taida olla niin ilkeitä/turhamaisia? Yleensäkin taidan olla ikäisekseni lapsellinen...minua alkaa helposti ärsyttämään jos esim.joku epätoivottu henkilö haluaa tutustua lähemmin. Alan melkein kiusaamaan kyseistä henkilöä ja nauran hänelle mielessäni. En myöskään kehtaa liikkua kenen tahansa kanssa...en varsinkaan yksinäisten. Tälläisestä ajattelutavasta johtuu kai se kun luulen että muut ajattelevat minusta samoin! Mutta niinkuin aikaisemmin mainitsin, kaikki eivät taida olla niin turhamaisia? Onko tuo turhamainen edes oikea sana, en nyt keksinyt parempaakaan...
Vastaukset 2
Vanhimmat
siinä tapauksessa ansaitset yksinäisyytesi paskaperse
Kuvaamasi tilanne on aika tyypillinen, mutta sillä erotuksella, että ihmiset eivät yleensä mieti asioita noinkaan syvällisesti. Kyvyttömyytesi näyttäytyä esim. yksinäisten kanssa johtuu omasta itsetuntosi heikkoudesta, olet riippuvainen muiden mielipiteistä ja valitset seurasi sen mukaan. Tämä ei ole mitenkään epätavallista, niin tekevät melkein kaikki.