Avovaimoni haluaa käydä luvallani vieraissa. Minä odotan häntä aina hirvittävän kiiman vallassa, kun hän on reissuillaan.
Hän lähettää minulle yleensä väliaikatietoja,
siitä miten tilanne kehittyy...
Yleensä illan aikana saan muutaman viestin,
joissa hän kertoo löytäneensä sopivan miehen.
Viime viikolla heidän tehtaallaan oli saatu
joku suurempi urakka valmiiksi.
Avovaimoni kertoi, että hän lähtee illalla
harjakaisiin työporukkansa kanssa ja saattaa
saada joltain "reppumieheltä" kyrpää kun olivat
kuulemma flirttailleet työmaalla siihen malliin.
No illalla avovaimoni laittautui parhaimpiinsa
ja katselin kiimoissani hänen laittautumistaan.
Hän on 30-vuotias ja sopivan rehevä ja yleensä hän saa helposti mies seuraa.
Noin kello 20 hän oli valmis lähtemään ja ilmoitti lähteissään pitävänsä minut ajan
tasalla. Klo 23.30 tuli ensimmäinen viesti,
jossa hän kertoi lähtevänsä kahden reppumiehen
kanssa heidän hotellihuoneeseensa jatkoille.
Kahden maissa tuli viesti, jossa avovaimoni kertoi saaneensa kyrpää jo kahdesti kummaltakin.
Minä olin kuin tulisilla hiilillä ja runkkailin
hiljalleen seisovaa kaluani, mutta en kuitenkaan
halunnut laueta koska tiesin saavani myöhemmin
jotain ihanaa...
3:30 avovaimo soitti ja kertoi, että oli pillu
turvoksissa ja spermat pillussa tulossa kunhan
saa taksin. Hän ei ollut peseytynyt koko iltana
ja sanoi ettei ollut käynyt edes pissalla vaikka
pissattikin, koska halusi että kaikki spermat
pysyisivät pillussa.
Noin 15 minuutin päästä kuulin kun hissin ovi kolahti kerroksessamme. Kengät kopisivat rappukäytävässä ja avaimet rapisivat lukossa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
No nuolitko?Jos kyllä,niin YÖK!!!!!!
miten pissillä käynti voisi huuhtoa siemennesteitä...
taisi jäädä anatomian tunnit väliin
anatomia väliin. Pissiessä joutuu rentouttamaan lantionpohjan lihaksia ja pissimisasentokin jo aiheuttaa sen, että myös vagina 'aukeaa'.
Joten kyllä pissimisen väliin jättäminen auttaa myös spermoja pysymään sisällä.
Tiesit tuskin sitäkään, että jos yrittää tehdä lasta, kannattaa naisen olla vähintään sellainen varttitunti selällään jalat seinää vasten, jotta KAIKKI spermat pysyvät sisällä. Pissimään ei saa missään nimessä mennä heti, raskaaksi tulemisen todennäköisyys pienenee silloin oleellisesti.
Onneksi olkoon,sinullahan tuntuu olevan tosinainen vaimona.Antaako hän sinullekin reissunsa jälkeen,vai joudutko pelkästään nuolemaan?