raskauden keskeytys..

Olen itse myös 17.v nyt odotan esikoistani. Tein abortin muutama vuosi sitten. Raskauden keskeytyksestä sun tulee päättää itse, älä anna äitisi vaikuttaa ratkaisuusi, hän ei joudu sitä kestämään ja kyse on SINUN lapsestasi.
Laita s-postia jos haluat jutella lisää:
[email protected]

Muista että kyse on sinun, ei äitisi tai kenenkään muunkaan elämästä. Siis sinä päätät. Tiedän että on vaikeaa tehdä itsenäisiä päätöksiä ilman että antaa muiden vaikuttaa. Mulle ainakin tulee aina kamala olo kun tiedän että päätöselläni pahoitan jonkun mielen.Ja en tarkoita nyt että sinun pitäisi ehdottomasti jatkaa raskautta. Mutta jos abortti ei tunnu sinusta oikealta niin mieti myös sitä vaihtoehtoa. Tsemppiä!

Ymmärrän että tilanteesi on vaikea.
Mutta jos sinusta jokin osa iloitsee kuitenkin raskaudesta, kannattaa vielä miettiä asiaa.

Älä anna kenenkään vaikuttaa päätökseen ja ethän suostu painostukseen. Olet varmasti kuullut juttuja, että abortin jälkeinen elämäkään ei ole helppoa ja että aina edes abortin jälkeen ei voi saada enää lapsia.

Äidithän sanovat aina noin, - että älä sitten ota mallia, mutta kun saavat sitten tuoreena mummuna nyytin syliinsä, niin voi sitä ylpeyttä ja riemua.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää mitä ikinä päätätkin : )

minä tulin raskaaksi 16v, ilman omaa asuntoa, rahaa jne... erosin miehen kanssa kun lapsi syntyi. Vanhemmille kerroin vasta kun olin jo 4kk. (siksi ettei turhaa ala aborttia ehdottelemaan)Isäni puhui ekan kerran minulle vasta kun lapsi syntyi. äiti raivosi pari viikkoa, mutta tuki kuitenkin.Mutta hyvin pärjäsin. kun lapsi täytti 3v laitoin hänet tarhaan ja jatkoin koulua. nyt saan ammatti tutkinnon kesällä, toinen lapsi jo tulossa!

Minustakin alussa tuntui että en voi synnyttää lasta, mutta uskoin itseeni ja unohdin muiden mielipiteet. jos oikeasti olet iloinen raskaudesta, mieti aborttia vielä!
mutta eihän sinulla toki ole mikään kiire vielä...

Tulin raskaaksi myös 17-18-vuotiaana ja tein abortin. Se oli yksi elämäni vaikeimmista tilanteista, koska tietysti syvällä sisimmässäni olisin halunnut pitää lapsen. Nyt jälkeenpäin kun mietin tilannetta, tein sen ainoan oikean ratkaisun.

Asuin kotona, lukio oli kesken, poikaystävä löytyi, mutta suhdetta oli takana vain puoli vuotta. Kysyin jätkältä silloin, että olisiko tukenani ja vastasi rehellisesti, ettei voi sellaista luvata. Olisin luultavasti jäänyt yksin lapsen kanssa, ilman koulutusta, ilman kotia, ilman töitä, ilman mitään konkreettista kokemusta siitä, mitä kotiovien tuolla puolen on. Olisin pilannut oman tulevaisuuteni, olisin pilannut poikaystäväni tulevaisuuden ja siinä lykyssä vielä vauvan koko elämän.

Poikaystävä tuli mukaani ja piteli kädestä koko sen ajan. Olin sairaalassa klo 8 - 20, sinä aikana poikaystävä ei käynyt edes vessassa, oli vieressä koko ajan, vaikka itse laatoitin lattiat uusiksi ja olin yhtä veristä myttyä.

Sen jälkeen itkin monta päivää ja poikaystävä itki myös. Itku kuitenkin loppui siihen, kun näin ehkä maailman kauneimman unen. Syntymätön lapseni oli siellä ja tuli kiskaisemaan mua hihasta, sanoi, ettei ole vihainen mulle, että tein niin kuin oli oikein. Ja kuiskasi vielä lopuksi, että voiko hän tulla sitten joskus meille takaisin. Vastasin kyllä.

Nyt olen muutaman vuoden vanhempi, lukio on käyty ja opiskelen amk:ssa. Olen edelleen saman poikaystävän kanssa, hän opiskelee myös ja käy päivätöissä. Kai tuo kokemus toi meitä silloin lähemmäksi ja vahvisti suhdetta, toi esiin uusia piirteitä kummassakin ja olemme kestäneet ylä- ja alamäet. Meillä on yhteinen oma asunto, auto, eikä senttiäkään lainaa. Kesällä olemme menossa naimisiin. Ja sitten meidän vauva voi tulla takaisin elämään, jota en vuosia sitten olisi pystynyt sille tarjoamaan :) Jos mun nyt täytyisi valita, että ottaisinko vauvan tähän elämään vai siihen toiseen, missä olin ennen tätä, ei valinta olisi edes vaikea. Materiaa tärkeämpää on se, että vauva on haluttu, että sitä tahtoo sekä äiti että isä ja että suku ottaa sen vastaan yhtenä tärkeänä jäsenenä. Niin ei olisi ollut silloin, mutta tiedän, että niin on nyt. Tosin vasta häiden jälkeen ;)

Valinta on sun omasi, eikä kukaan tee sitä sun puolestasi. Mutta ajattele asiaa lapsen kannalta, älä itsesi kannalta. Tärkein on vauva ja se, olisiko vauvan elämä elämisen arvoista. Joskus abortti oikeasti voi olla mitä epäitsekkäin teko. Mutta sinun tilannettasi en tiedä, enkä tunne, joten mitään muuta neuvoa en anna kuin tuon oman kokemukseni.

Vaikka nyt en olekaan kuin muutaman vuoden vanhempi, olen tuon jälkeen kokenut elämässäni paljon sellaisia asioita, jotka ovat tärkeitä ja joista olisin jäänyt paitsi vauvan kanssa. Olen kasvanut henkisesti vahvaksi ja itsenäiseksi, tiedän, mitä tahdon omalta elämältäni, tiedän, miten tahdon oman elämäni elää. Ja olen nähnyt niitä tyttöjä, jotka pitivät lapsen samassa tilanteessa, missä itse en pitänyt. Ja säälin heitä. Heidän lapsistaan puuttuu se loisto, joka on niissä lapsissa, jotka syntyivät odotettuina ja toivottuina. Jotkut heistä ovat hyviä vanhempia, toiset taas eivät, joiltakin ottaisin lapset kokonaan pois, toisille en antaisi edes kastematoa hoidettavaksi. Mutta yksikään heistä en tahtoisi olla.

Ja kuten sairaanhoitaja mulle sanoi, kun lähdin silloin pois: ajattelen lastani nyt lämmöllä ja rakkaudella. Ja jos me kumpikin pidämme lupauksemme, hän tulee takaisin ei teinitytön äpäränä vaan täysivaltaisena suvun jäsenenä ja isänpuoleisen sukunsa ainoana perijänä. Ja häntä rakastetaan kahta kauhemmin, koska odotus on ollut pitkä mutta täysin sen arvoinen :)

Virheistään voi oppia, mutta onneksi niitä ei tarvitse enää sivistysvaltiossa ottaa harteilleen loppuiäksi. Tee abortti ja hoida asia pois alta. Ajan myötä se tuskakin helpottaa ja olet oppinut elämästä paljon.

Ja vanhemmillesi ei tarvitse puhua mitään jos et halua. Olisiko sinulla jotain hyvää ystävää tueksesi? Minuakin yritettiin saada tekemään vahinko lapsi ja antamaan se pois mutta en suostunut ja tein abortin. Eikä jäänyt mitään traumoja vaan olin todella helpottunut toimenpiteen jälkeen. Hyvä opetus oli se että aloin jatkossa huolehtiin ehkäisystä paremmin.

Täällä on lähes kaikki ihmiset jo nykyään käyneet abortissa jossain elämän vaiheessa ennemmin tai myöhemmin ja siinä ei ole mitään hävettävää. Lasta ei pidä tehdä ei toivottuihin olosuhteisiin, se on sitä vastuun ottamista omasta ja toisten ihmisten elämästä ja kunnioitan sitä.

Nyt keski- ikäisenä en tunne lähipiiristäni ketään joka ei olisi käynyt abortissa.

vaikutat järkevältä nuorelta naiselta. Tee, niin kuin sydän sanoo, vaikka sitten se abortti. Puhu asiasta kuitenkin jollekin, ettei pää hajoa... Oma sisareni teki abortin joitakin vuosia sinua vanhempana, ja on kyllä edelleen sitä mieltä, että päätös oli oikea. Toisaalta moni nuori on pitänyt lapsensa, vaikka kaikki opiskelut yms. kesken, helppoahan se ei ole,mut kukin tavallaan. Tsemppiä sulle!