Katsoin The Onen DVD:ltä. Olin vahingossa painanut kaukosäätimestä Shuffle-toiminnonn päälle. Soitin arpoi "jaksojen" järjestyksen vähän ennen puoliväliä asti.
Leffan juonenkulku muuttui pikkuhiljaa aika sekavaksi ja tulipa pari aika pitkää taantumaakin välissä. Luulen, että tämä paransi leffaa aikapaljon. En katsonut elokuvaa normaalisti lainkaan. juonta oli mielenkiintoista seurata vaikka välillä tuntui, ettei juonta edes ollut, ja todennäkisesti siinä ei kummoista juonta olekaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.