Kävelijät ja vastasuuntaan hiihtäjät

Miksi kuntoradoilla ei ole määritelty hiihtosuuntaa kun siellä painelee ihmisiä lasten ja isojen koirien kanssa ihan mihin suuntaan haluaa ja myös liukureilla sotketaan latuja. Kyllä pitäisi ymmärtää, että kyse on hiihtämiseen tarkoitetusta reitistä. Pitääkö sinne kuntoradoille mennä hölmöilemään ja tekemään kiusaa sellaisille, jotka haluavat harjoitella kunollisilla hiihtoradoilla. Voisivat nuo mielenosoittajat joskus ajatella muitakin kuin itseään. Pitäisikö hiihtoladuilla kohta vaatia samanlainen green card kuin golf-kentillä hölmöilyiden estämiseksi.
1365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

varoitusmerkinnöissä on puutteita, selviää maastohiihtolatujen valvontaprojektin tuloksista. Puutteet eivät kuitenkaan ole yleensä niin vakavia, että hiihtäjien turvallisuus vaarantuisi.

Ongelmia oli muun muassa latujen alkupisteissä, joista ei välttämättä löytynyt latujen pituudesta tai vaativuudesta kertovia merkintöjä. Myös reitin varrella opasteet ja varoitusmerkit olivat puutteellisia.

Vaarallisista laskuista, tienylityksistä ja moottorikelkkareiteistä varoittavat merkit saattoivat puuttua kokonaan.
Opasteiden rikkominen ja muu ilkivalta on valvontahankkeen mukaan yleistä. Varsin tavallista on latujen rikkominen ja koirien ulkoiluttaminen ladulla sekä hiekan tuominen latu-uralle.
Lääninhallitukset, Kuluttajavirasto ja kunnat selvittivät latujen kuntoa tammi-helmikuussa eri puolella Suomea. (STT)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaarallisia kirjoitti:

Miksi kuntoradoilla ei ole määritelty hiihtosuuntaa kun siellä painelee ihmisiä lasten ja isojen koirien kanssa ihan mihin suuntaan haluaa ja myös liukureilla sotketaan latuja. Kyllä pitäisi ymmärtää, että kyse on hiihtämiseen tarkoitetusta reitistä. Pitääkö sinne kuntoradoille mennä hölmöilemään ja tekemään kiusaa sellaisille, jotka haluavat harjoitella kunollisilla hiihtoradoilla. Voisivat nuo mielenosoittajat joskus ajatella muitakin kuin itseään. Pitäisikö hiihtoladuilla kohta vaatia samanlainen green card kuin golf-kentillä hölmöilyiden estämiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu