Sinänsä en ole yllättynyt, onhan minulle tullut jo vuosien mittaan hyvinkin selväksi, että SDP-SAK määrittelee naisen tavalla, joka on kaikkea muuta kuin ihmisarvoinen !
Siksi ei ole ihme, että herra Korhonen kuuluu samaan katekoriaan kuin naistenitkettäjä Lipponen, metallin raiskaaja putkonen, tai esimerkiksi Ruotsin metalliliiton toimijat, jotka bordellissa pistäytyessään pistivät kulut ammattiyhdistuksen piikkiin..
SDP-SAK on henkisesti mädäntänyt ja edustaa moraalisesti kestämättömiä arvoja.
Tässä allaolevassa jutussa herra Korhonen kertoo seikkailuistaan ilotyttöja ostelemassa..
---------------------------------------
Voisinhan harkita.
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 8.3.2006 klo 15.17
Se vähän riippuu. Ensinnäkin onko tuo Jarmo Savon vai Kainuun Korhosia. Kyllä myös Savon Korhosissa monia välkkyjä on ollut, kuten esim. muutama vuosi sitten liian nuorena kuollut kokoomuspoliitikko ym. Matti Korhonen. Ja Savon Korhosiin kai kuului alkujaan myös Korhosten näyttelijäsuku (Aku, Jaakko, Marja), vaikka he viipurilaistuneita olivatkin.
Mutta meissä Kainuun Korhosissa on kyllä ollut aina enemmän potentiaalia. Professori Arvi Korhonen, kenraali Olli Korhonen, vaikka mitä Keijo Korhonen ja meihin taisi kuulua myös Finnairin entinen pääjohtaja, Kekkosen kaveri Gunnar Korhonen. Häpeäpilkkujakin meissä on. Ainakin Kaisa Korhonen, sotkamolaisen rovasti Kusti Korhosen tytär.
Professoreina on muuten sekä Jarmo että Jorma Korhonen (viimemainitulle tarkoitettua postia tuli minulle takavuosina vahingossa pari kertaa)ja myös Antti Korhonen (isoisäni oli ja pojanpoikani on Antti). Heidän suvuistaan en tiedä, mutta lienevät Kainuun Korhosia, kun ovat professoreiksi asti päässeet.
Niin, ja se toinen riiputtaja on tietysti raha. Eli mitä kepu maksaisi. Sellaiseen puuhaan en ryhdy pikkurahalla, kun en ole sellaisen puutteessa.
Sopiva palkka voisi olla 10 000 euroa kuukaudessa ja kertakorvauksena kepulaiseksi ryhtymisestäni pyöreät miljoona euroa. Kyllä kai kepulla sellaiseen varaa olisi; se summahan tulisi jo siitä, että pienentäisi jokaisen sadantuhannen satraappinsa palkkaa kymmenellä eurolla ja yhdellä sentillä. Kyllä minä sen arvoinen olisin.
Tuostapa tuleekin mieleeni eräs tositapaus noin 25 vuoden takaa:
Israelissa Tel Avivin laitakadulla eräänä iltana maleksi vastaani oikein hyvän näköinen, hieman vain liian räikeäksi maalattu nainen. Tunnistin hänet jo kaukaa alan ammattilaiseksi kävelytyylistään ja tavasta, jolla hän roikotti laukkuaan paljon pitemmässä hihnassa kuin naiset yleensä - se oli silloista koodikieltä.
Pysähdyin piruuttani vaihtamaan muutaman sanan hänen kanssansa. Kun sitten kysäisin hintaa ja sain sen kuulla, sanoin heti: "too expensive". Tähän tyttö napakasti: I`m worth of it".
Saattoi olla, mutta kokeilematta jäi. Ehkäpä kepukin pitäisi palveluksiani liian kalliina, vaikka kustannusten arvoinen olisinkin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tälläiset miehetkö meillä kehtaavat kehuskella olevansa rauhanturvaajia ja kantaa vielä baretteja.
Montako naista herra Korhonen on raiskannut oman toimen ohella ?
Herra Korhonen, oletteko ylpeä naisen ihmisarvon hinnoittelusta ?
Tätäkö on teidän edustamanne aatteen naisiin kohdistuva arvostus naistenpäivänä ?
Eniten ällöttää, kun maalaisisännät vouhkaavat suoraan junasta taxiin Helsingin Asema-Aukiolla tai Rautatientorilla ja vaativat: "Heti lähimpään huorataloon". Vakaumuksellisena tasa-arvon kannattajana en tietenkään paljasta Helsingissä sellaisia olevankaan. Hieman pyöritän kaupungilla ja sitten vien johonkin nukkavieruun keppanabaariin.
persettä.....
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000014695432
...kuin se entinen likka.
Se oli ollut yön jonkun jätkän vieressä. Aamulla äitinsä kyseli siltä huolestuneena, että et kai sinä sille vain persettä antanut. Tyttö sanoi, että kyllä se vonkasi, mutta en antanut, minä sille vain pillua livautin.
Eihän kapi tuossa kerro olleensa millään naismetsällä ja sanoo selvästi jättäneensä tarjouksen käyttämättä.
Ei taida maalaistollo ymmärtää, että ympäristöstään kiinnostunut ja kielitaitoinen mies maailmalla liikkuessaan kohtaa tuollaisiakin tilanteita. Hienostihan kapi sen selvitti, sillä onhan hän maailmanmies ja herrasmies.
Onkohan täällä tänään kukaan muu kuin kapi (en muuten minäkään) toivotellut hyvät naistenpäivät?
"Siispä tahdon tulla nyt yhä halutummaksi toivottamalla kaikille saitilla liikkuville naisille OIKEIN HYVÄÄ NAISTEN PÄIVÄÄ!"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000014684951
Miksi muuten vedät kapin tähän? Ei kai hän ole koskaan ollut SAK:n tai SDP:n jäsen. Mutta ei kepulainenkaan, ja sekös teitä kepuja veetuttaa.